Projekti Olkiluoto
Uusi Suomi on tänään päättänyt tehdä etusivulleen uutisen Perussuomalaisten helsinkiläisen kansanedustajan, komisario Packalénin pohdiskeluista Olkiluoto kolmosen rakennustyöläisten turvallisuusselvityksistä. Verkkolehti on otsikoinut uutisensa sanoilla "Yllättävä havainto: Olkiluoto-3:ssa "sorsitaan suomalaisia duunareita".
Otsikko on toki raflaava, mutta aihe ei ole varsinaisesti mitenkään uusi, ja Packalénin kirjoitus on sisältönsä puolesta kyseenalainen. Kuten olen komisario Packalénin blogin kommenttiosastolla jo maininnut, on totta kai periaatteessa hauskaa että helsinkiläinen kansanedustaja viitsii kerrankin kiinnittää huomiota Satakunnankin asioihin. Toisin kuin Packalén antaa ymmärtää, Olkiluoto kolmosen työmaaongelmista - jotka ovat olleet hyvinkin todellisia - ei ole kuitenkaan missään vaiheessa "vaiettu". Muuan hänen kollegoistaan eduskunnassa on peräti kirjoittanut aiheesta kirjan.
Packalénin mainitsemia ydinvoimalatyömaan työntekijäin turvallisuusselvityksiä on niin ikään sivuttu julkisuudessa, ensi kerran jo vuonna 2004. On syytä muistaa, että ulkomaiset työntekijät eivät ole mikään uusi ilmiö ydinvoimaloissamme, ja vuosihuolloissa on niin Olkiluodossa kuin Loviisassakin lähes aina työskennellyt ulkomaalaisia. Paiskoessani itse töitä Loviisan vuosihuollossa vuosituhannen alussa oli työmiesten joukossa tietysti runsaasti venäläisiä, ja työntekijöitä oli saapunut aina Kroatiasta saakka. Olkiluoto kolmonen toki on mittasuhteiltaan kansainvälisempi, mutta turvallisuusselvityksissä on silti noudatettu samoja tuttuja periaatteita.
Kysymystä turvallisuusselvityksistä käsiteltiin sanomalehdissä jo ennen urakoiden alkua. Lähtökohta oli se, että Olkiluodossa toimittaisiin luonnollisesti suomalaisten säännösten mukaan. Ulkomaisten työntekijöiden turvallisuusselvitysten toimittaminen voimayhtiölle oli näiden työnantajien vastuulla, ja tämänkin jälkeen voimayhtiö saattoi käyttää harkintaansa henkilöstön pestaamisessa. Helsigin Sanomat mainitsi sittemmin saksalaisten yritysten suorittaneen jopa irakilaisille työntekijöilleen asianmukaiset turvallisuusselvitykset tehtävän haasteellisuudesta huolimatta. Turvallisuusvaatimukset ovat sitäkin tutumpia enemmistön muodostaville puolalaisille työntekijöille; aihetta on käsitelty yleisluontoisesti vaikkapa tämä artikkelin kolmannessa kappaleessa sekä myös loppuriveillä.
Kansanedustaja Packalénin kategorinen väite siitä, ettei ulkomaisilta työntekijöiltä olisi vaadittu turvallisuusselvitystä, vaikuttaa katteettomalta. Vaiettu asia ei millään muotoa ole kyseessä. Mahdollisia laiminlyöntejä totta kai on voinut tapahtua, etenkin kun vastuu selvitysten toimittamisesta on ollut työnantajalla. Mikäli Packalénilla on tiedossaan joitain esimerkkejä näistä laiminlyönneistä, niistä olisi hyvä kuulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö selvityksissä olisi toimittu lähtökohtaisesti yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti.
Kansanedustaja Packalénin kirjoituksessaan harrastama vastakkainasettelu kotimaisen ja ulkomaisen työvoiman välillä ei myöskään ole erityisen hedelmällinen. Olennaisempi kysymys lienee se, miksei maan hallitus panosta ylipäätään enemmän harmaan talouden kitkemiseen sekä työehtojen selkeään noudattamiseen, ja miksi työsuojeluvalvonnan resurssit ovat heikot. Tällöin on samantekevää, onko kyse suomalaisesta vai ulkomaisesta työntekijästä.
Satakuntalaisena totean myös taas kerran, että jatkuva sensaatiohakuisuus Olkiluoto kolmosta koskevassa keskustelussa on lähinnä masentavaa. Toki se tarjoaa helpon maalin epätoivoisesti julkisuutta metsästäville poliitikoille sekä kelpo aiheen myös jutunjuurta etsiskeleville toimittajille.
Päivitys: Uusi Suomi on näemmä tehnyt uuden uutisen aiheesta, ja haastatellut sitä varten ylikonstaapeli Mika Lindéniä. Kuten Lindén toteaa, hän "ei näe asiassa epätasa-arvoa suomalaisten ja ulkomaalaisten välillä", "ydinvoimalan rakennuttaja on vastuullinen teettämään turvallisuusselvityksen kaikista työmaalle kulkuluvan saavista työntekijöistä", "poliisi tekee selvityksen kaikista työmailla työskentelevistä, olivat he kotoisin Suomesta tai ulkomailta" sekä "TVO:lla on oma turvallisuusyksikkö, joka toimii hyvin". Muutamat alihankkijat vaativat myös yksityiskohtausta rikostaustaselvitystä, jota ei edes Suomen laki vielä edellytä. Tästä huolimatta uutisen otsikko on "Olkiluoto-3:n ulkomaalaiset - Poliisi tunnustaa heikkouden". Ydinvoimatyömaaltahan kerta kaikkiaan ei voi korostaa niitä hyviä uutisia. Komisario Packalén niin ikään jatkaa kalastelulinjallaan ja ounastelee työntekijäin omaavan rattijuopumuksia ja pahoinpitelyjä. Kuten jo totesin, sensaatiohakuisuus jatkuu.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Taitaa olla kirjoittajan mielestä "väärin sammutettu", tai ainakin väärän tahon toimesta. Sen verran hakemalla haettua on argumentaatio.
Onko patologisen perussuomalaisten vastaisuuden lisäksi muutakin perustetta, miksei tästä asiasta saisi puhua ja tuoda sitä julkisuuteen?
Kun populisti puhuu, niin vastuu on kuulijalla.. Vai oliko se savolainen.. noh, yks lysti.
Poliitikoilla on nykypäivänä käytössä eräs vanha lehdistöperiaate: There´s no bad publicity.. Eli ihan sama mitä möykkäät, ja kuinka perusteetonta tahansa, niin pääasia lienee että on äänessä, mielellään valtakunnallisissa julkaisuissa.
Tämä siitä huolimatta, että pidän Packalenia kuitenkin yleensä yhtenä penkkiryhmänsä fiksuimmasta päästä olevana yksilönä. Penkkiryhmän varapuheenjohtajan ohella.
Mäkelä, kyllähän tuo Packalenin argumentointi menee metsään. Kissa nostaa häntäänsä huutamalla, että asioista vaietaan. Ilmeisesti "vihervasemmistohyysäreiden" kirjoittama kirja tai "Suomen Pravdan" uutisointi ei vain kelpaa kaikille.
Jalonen tuossa lähteisiin vedoten sanoo, mikä hänen mielestään Packalenin argumenteissa on vikana. Voisitko itse tehdä saman Jalosen kommenteista, ettei vaikuttaisi vaan tyhjältä leukojen louskuttamiselta, jossa kaikki kritiikki heitetään "patologisen perussuomalaisuuden vastaisuuden" marttyyriviittaan.
"Helsigin Sanomat mainitsi sittemmin saksalaisten yritysten suorittaneen jopa irakilaisille työntekijöilleen asianmukaiset turvallisuusselvitykset tehtävän haasteellisuudesta huolimatta."
Tähän voi vaan todeta ilman suurempaa epäröintiä, että Irakissa sai silloin ja saa nyt turvallisuusselvityksen lähes joka kadunkulmassa pikkurahalla.
Olen entisessä elämässäni rikastuttanut tilapäisenä maahanmuuttajana Saksan talouselämää omalla työpanoksellani. Tuon kekemuksen antamalla varmuudella totean, että tuottoisaa urakkaa ei saksalainen firma hylkää jonkin paperinpalan puuttumisen takia.
Mikä viranomainen Irakissa antaa turvallisuusselvitykselle varmistuksen ? Shia, sunni, kurdi vai mitä niitä nyt onkaan ??
Tässähän on nyt selkeästi myös sellainen riski, että suomalaisille myydään heidän tietämättään halal-sähköä! Myös tästä asiasta on vaiettu tyystin.
Kyllä kansanedustaja Packalén nyt melko selkeästi vedättää väittäessään, että Olkiluodon työmaan ongelmista on jotenkin "vaiettu".
Asioiden vaietuiksi väittäminen on jotenkin muodikasta, ja mitä ilmeisimmin iskee suoraan salaliittoja epäilevien nettivouhottajien suoneen. Jos vaikka esittäisin, että Forssan kaupungin olemassaolosta on jo vuosien ajan kipeästi vaiettu eikä aiheesta ole sallittua keskustella, niin varmaan löytyisi jokin joukko kommentaattoreita joiden mielestä kuntaministeri Virkkusen palli jo tutisee tästä paljastuksesta.
Lisäksi tuo ulkomaalaiset vastaan suomalaiset duunarit -asetelma on tuollaista väkisin pakotettua populismia. Ikään kuin raksa olisi alana Suomessa vähemmän villi jos täällä ei olisi yhtään puolalaista. Tuollaisella jankuttamisella ulkomaalaisista voi kätevästi välttää todellisten ratkaisujen miettimistä.
Kirjoitin juuri alla olevan kommenttini edustaja Packalenin 'Turvaselvityksessä sorsitaan suomalaisia duunareita' Puheenvuoroon. Liitän sen tähänkin yhteyteen sellaisenaan.
---
Keskeisesti juuri nykyisen kansanedustaja Kontulan rohkeaan heittäytymiseen ja paneutumiseen on perustunut se, että Olkiluodon asiat ovat nousseet tapetille. Kontula halusi ymmärtää vierastyöläisyyttä ja muutti asumaan Olkiluotoon, Suomen viidettä ydinvoimalaa rakentavien itäeurooppalaismiesten parakkikylään. Tutkimuksissa selvisi myös se, että Olkiluotoa rakennettaan 'parhaimmillaan' 2€ tuntiliksoilla.
Olin läsnä Anna Kontulan 'Näkymätön kylä' pamflettiin http://www.like.fi/kirjat/nakymaton-kyla liittyvässä keskustelutilaisuudessa. Muistelen miten Kontula kertoi tilaisuudessa saaneensa innoituksen lähteä tutkimaan Olkiluodon rakentamisen sosiologiaa asumalla rakentajien kylässä.
Kontula oli nimittäin aiemmin pureutunut sosiologian metodeillaan prostituution olemukseen ja siihen liittyvään ihmiskauppaan. Hän kertoi tilaisuudessa kuulleensa joltain parittajalta, että tämä ihmiskauppias oli siirtynyt rakennusalalle, koska siinä toimessaan parittajalla on paremmat tienestit ja laillisuuden suojaverho apunaan.
---
En ole itse aiemmin huomannut, että Olkiluoto-keskusteluissa olisi tuotu esiin ennen edustaja Packalenin esiin nostoa sitä, että myös turvallisuusselvityksiinkin liittyvät asiat ovat kuralla kyseisellä työmaalla, http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121052-olkiluoto-3...
Poliisin ydinturvallisuusasioihin perehtynyt ylikonstaapeli Mika Lindén tunnustaa ongelman ydinvoimalatyömaan ulkomaisten työntekijöiden turvallisuusselvityksissä, poliisi saa heikosti tietoa vierastyöläisten taustoista. Turvallisuusselvitykseen tulee mukaan vain ne tiedot, joihin poliisilla on pääsy. Paljon jää piiloon, erityisesti ulkomailla vakituisesti asuvien ihmisten kohdalla.
Mika Lindén kertoo, että jo nyt jotkut Olkiluodon alihankkijat vaativat ulkomaalaisilta työntekijöiltä kotimaasta tuodun rikostaustaotteen kaltaisen todistuksen.
- Mutta käytäntö on kirjava, kaikki eivät sitä vaadi, Lindén sanoo.
---
Lainaan tähän vielä Tommi Niemisen 'Rakentajat kertovat Olkiluodon ongelmista' artikkelia Helsingin Sanomista 31.1.2010:
Olkiluodon työmaa on kirjava kuin Moskovan suuri sirkus. Työläisiä on ollut yli 4 000, lähes 60 eri maasta, ja he ovat pääosin ulkomaalaisten vuokratyöfirmojen välittämiä. Puolalaisia on ollut peräti 1 200.
Kielimuurit ovat olleet korkeat. Puolalaiset haukkuvat erityisesti ranskalaisen Bouguyes-yhtiön portugalilaisia esimiehiä. Puolalaiset pitävät heitä ammatillisesti kelvottomina, jopa kirjoitustaidottomina.
"Siellä oli yksi [keskiportaan] esimies, joka ei osannut kirjoittaa", sanoo yksi puolalaisista. "Asia selvisi minulle, kun yhdeltä työmieheltä oli varastettu työhaalarit. Normaalisti esimies kirjoittaa lapun, jossa työmies saa varastolta uudet haalarit, mutta tämä ei osannut kirjoittaa sitä. Seurasin, kun hän alkoi kirjoittaa sitä kuin ekaluokkalainen. Hän tutki sarakkeita ja asetteli niihin kirjaimia huolellisesti."
Puolalaisen mukaan esimies katosi konttorista saamatta lomaketta aikaiseksi. Puolalaisilla on selityskin sille, miksi Olkiluodossa on surkeaa työvoimaa.
Eivät Itä- ja Etelä-Euroopan pätevimmät esimiehet ja rakentajat tule Suomeen vierastyöläisiksi. Tänne saapuu se rakennustyömaiden vilttiketju, joka ei löydä työtä lähempää kotiaan.
"He [portugalilaiset] puhuivat vain äidinkieltään ja osasivat työstä vain perusasiat", sanoi yksi puolalaisista. "Se on liian iso työmaa ja liian iso sotku."
Kommenttiensa puolesta näyttäisi ainakin eräs vasemmistoliittolainen Anna Mikkola olevan käytännössä nykyisen tilanteen jatkumisen kannattaja. Eli vasruritkin ovat näköjään muiden mukana ajamassa suomalaisten rakentajien ja pienyrittäjien palkkojen ja muiden etujen polkemista.
Lukutaito voisi varmasti olla eduksi siinäkin mitä ikinä sitten päätöiksesi teetkään.
Onko nyt niin, että vaikka Rakennusliitto on useaan otteeseen ottanut tuomitsevan kannan Olkiluodon työmaan ongelmiin, niin se ei kuitenkaan ole Rakennusliiton kanta millään muotoa? Näistä kannanotoista ja jopa työtaistelutoimista huolimatta Rakennusliitto kuitenkin ilmeisesti salaa toivoo nykyisen tilanteen jatkuvan? Melko ovelia ovat kyllä.
Ja koska minulla on puoluekanta, sanomiseni edustavat toki kyseisen puolueen ohjelmaa sekä sen lisäksi Rakennusliiton kantaa? Vai ehkä Rakennusliitto muodostaa kantansa minun usariblogikommenttieni pohjalta? Mahdan olla tärkeä henkilö.
Anna Mikkola:
"Lisäksi tuo ulkomaalaiset vastaan suomalaiset duunarit -asetelma on tuollaista väkisin pakotettua populismia."
Minä luulisin, että tässä voi olla joidenkin suomalaisten leivästä kysymys enemmän kuin populismista tai minun lukutaidottomuudestani. Populismi tulee sitten kuvioon, kun leipä loppuu ja pitää mennä leipäjonoon.
Pertti: Olkiluodon ydinvoimalatyömaan ongelmia ovat rakennusalan yleinen villeys (se on siis sitä Suomessa aivan ilman ydinvoimalatyömaitakin) ja valvonnan resurssien puute (porvaripuolueiden näkemyksen mukaan harmaan talouden voimallinen kitkeminen maksaisi enemmän kuin tuottaisi). Tästä johtuen esimerkiksi työehtosopimuksia ei välttämättä/aina noudateta, työolosuhteet voivat olla laittomia ja niin edespäin. Tuo turvallisuusselvitys ei mikään varsinainen ongelma ole - kuten Uuden Suomen aihetta koskevasta artikkelistakin selviää, selvitys vaaditaan kaikilta. Niin yksinkertaista se on. Olkiluodon työllistävyys kotimaisesti on myös ollu alhaisempaa kuin mitä alunperin mallinnettiin, mutta siitä huolimatta siellä toki puolet tai ilmeisesti ylikin työvoimasta on kotimaista. Tämän muuttaminen on kohtuullisen hankalaa niin kauan kuin ulkomaisia firmoja nyt voi Suomeen tulla näitä urakoita tekemään. Onko sinun ideasi se, että se pitäisi kieltää tai että sitä pitäisi jollain tapaa rajoittaa? Jos on, niin millä tapaa?
Se, että nämä ongelmat sivuuttaa ja tyytyy vain huutelemaan että siellä on liikaa ulkomaalaisia, kielii lähinnä ratkaisuesitysten puutteesta. Kun perusongelmat ovat työntekijöiden todella puutteellisesti toteutuvissa oikeuksissa jotka laki kuitenkin määrää, on minun mielestäni aivan silkkaa huuhaata lähteä kiinnittämään ensisijaista huomiota työntekijän kansallisuuteen.
Minä tulkitsen niin, että tämä ulkomaalaisten osoittelu on sellainen asia, jonka voi aina paremman puutteessa vetäistä hihastaan ja välittömästi laumat usarikommentoijia on jonossa osoittamassa suosiotaan tästä "vaietun asian" esiinnostamisesta, siitä huolimatta että asiasta oltaisiin jauhettu joka mediassa jo kohta kymmenen vuotta.
Minä en vastusta ulkomaalaisia tai siirtolaisuutta, vaan näihin Suomessa liittyviä lieveilmiöitä, joista moni kyllä puhuu, mutta kukaan tuskin tekee mitään. Rajavartiolaitos taitaa olla yksi poikkeus harvoista. Sehän sentään yrittää estää suoranaista ihmiskauppaa.
Jos minä saisin päättää, niin Suomeen voisi periaatteessa heti ottaa vastaan vaikka esim. 100 000 afrikkalaista siirtolaista. Tietenkään tämä ei taida olla mahdollista käytännössä.
Onko sillä merkitystä kuka kunnian kerää jos hyöty valuu isänmaalle ?
Sekä itse asiaan, minuille ei ole lainkaan sama, onko töissä suomalainen vai puolalainen - olkoot turvatarkastukset samanlaiset tai ei.
Kiitos, Jalonen!
Taas kerran oivallinen esimerkki siitä, miten itse kukin voi harhautua, ellei tarkista lähteitään perusteellisesti. Kuten myös lukija saattaa harhautua, ellei suhtaudu kriittisesti lukemaansa.
Itsekin menin puoliksi Packalenin koukkuun. Vaikka ihmettelinkin, miksi asiaa ei voisi hoitaa niin, että kaikkia kohdellaan samanarvoisesti. Tai että TVO:a ei kiinnostaisi, ketä heidän työmaallaan työskentelee vaikka käytännön toiminnan hoitavatkin urakoijat.
Eli kyllä se perimmäinen ongelma taitaa olla puhtaasti raha. Työn tekee se, joka siihen halvimmalla suostuu. Sitten vain katsotaan, miten erilaisia säännöksiä käytetään parhaiten kustannusten minimoimiseen. Ja toivotaan, että ei tarvitse tehdä toiseen kertaan.
Vähän menee OffTtopickin puolelle.. mutta sanottakoon näistä turvallisuusselvityksistä sananen.
Minulle ei ole koskaan tietääkseni tehty Olkiluotoon kohdistuvaa turvallisuusselvitystä. Silti olen käynyt rakennuksessa ja sen vieressä kymmeniä kertoja laitteella johon olisin periaatteessa voinut lastata vaikka minkälaisia tuhovälineitä aina 60 000 kg asti. Minulla olisi ollut myös aikaa asentaa ne. (Suomen Puolustusvoiminen sissiupseerin koulutuksella ja aika-arvioilla).
Samoin tiedän useampia kollegoja joilla on täsmälleen sama tilanne. Onneksi meidän joukostamme terroristit ei tiettävästi ole värvänneet, vaikka ei tuolla tieliikenteessä aina IHAN varma voi olla.. :D
Että niin turvallinen paikka se on..

Kommentoi 24 kommenttia