*

Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

SDP, Wallin ja kehysriihi

Eilisillan Ajankohtaisessa Kakkosessa tuli SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen kommentoineeksi puolustusministeri Stefan Wallinin paljon kohua herättänyttä tapausta kohtsillään odotettavissa olevan kehysriihen valossa. Viitanen piti puolustusministerin episodia "hyvin ikävänä" nimenomaan siksi, koska se vie huomiota kehysriihessä keskustelua vaativista tärkeistä asioista. Kun pitää mielessä Viitasen puoluetoverin ja SDP:n piilunkäyttäjä Mikael Jungnerin roolin Walliniin kohdistuneessa painostuksessa ja sen lisäämisessä on kuitenkin vaikea välttyä vaikutelmalta, että tilanne oli sosialidemokraateille tavallaan hyvinkin otollinen.

Tulevan kehysriihen vaikeus on ollut tiedossa jo pitkään, ja kahden päähallituspuolueen väliset erimielisyydet ovat olleet hyvin selvillä. Lopullista kädenvääntöä odoteltaessa on puoluejohtaja Wallinin tekemä esitys leikkauslistaksi tuskin ollut tyyrpuurin puolelle kallistuvine painotuksineen SDP:n mieleen. Etenkin esitykset arvonlisäveron korotuksesta sekä ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta luopumisesta lienevät herättäneet kiukkua. Tässä valossa on varsin helppoa ymmärtää sosialidemokraattien nopea isku vastustajana näyttäytyvän RKP:n johtajan heikkoon kohtaan. Selvää tietysti on, että maakuntien sosialidemokraattiset kansanedustajat ovat "poliittisen ohjauksen" tultua julki joutuneet muutenkin ikävään välikäteen puolusteltuaan kotipuolessa varuskuntien lakkautuksia ammattisotilaiden ratkaisuna, joten puoluejohtaja Jutta Urpilaisen tuohtumus on varmasti sikäli aitoa. Mutta vaikuttaa hyvin todennäköiseltä, että tilaisuus nöyryyttää Wallinia tai peräti päästä hänestä kokonaan eroon sopivasti kehysriihen alla on ollut laskelmoinnissa mukana.

Viitasen selostusta siitä, miten Wallinin episodi on ollut nimenomaan kehysriihen alla "hyvin ikävä" voi siis kukaties luonnehtia Shakespeare-sitaatilla; the lady doth protest too much, methinks. Tosiasiassa tilaisuus on sosialidemokraateille kullan arvoinen. Hallituskoalitiossa ankarinta oikeistolaisinta leikkauslinjaa ajanut ministeri on ajettu paitsioon, ja mikä vielä parempaa, hänelle täyttä tukeaan luvannut kokoomuslainen pääministeri on viskannut hänet susille. Wallinilla on kuitenkin yhä oman puolueensa kannatus takanaan, ja puoluejohtajana häntä on hyvin vaikea syrjäyttää. Vaihtoehtoina näyttäisivät olevan joko koko RKP:n lähteminen hallituksesta - mikä olisi ainutlaatuista maan historiassa, ja jota tuskin tapahtuu - tai puolueen taipuminen jonkinlaiseen kulissientakaiseen kompromissiin luottamuksensa pahoin menettäneen Wallinin aseman pelastamiseksi. Molemmat lopputulokset olisivat SDP:lle vain eduksi kehysriihen kannalta. Wallinin kärsimä arvovaltatappio voi siis merkitä sitä, että pääministeri Kataisella on kehysriihen aikana luotsattavanaan vasemmistopuolueiden tavoitteisiin de facto sitoutunut hallitus.

Tässä valossa ovat Dragsvik-episodin aikana voimansa tunnossa oppositiosta pullistelleet Perussuomalaiset kaikkine mielenilmauksineen olleet tosiasiassa vain pelkkiä pelinappuloita horjuvan hallituksen sisäisessä kamppailussa vallasta. Ironista on se, että Perussuomalaisten moitittua kovin sanoin vasemmistopuolueita on heidän toimintansa tosiasiassa kallistamassa hallituksen sisäistä valtatasapainoa SDP:n ja myös Vasemmistoliiton hyväksi. Lähinnä vain nololla ja viime kädessä turhalla kielipoliittisella myrskyllä vesilasissa on kenties ollutkin kulissien takana paljon suurempi merkitys.

Parhaillaan on puolustusministeri Wallin lähdössä nimenomaan sosialidemokraattien kuultavaksi, joten tiukat neuvottelut lienevät odotettavissa. Hallituksen kaatuminen tuskin on todennäköinen vaihtoehto. Erikoista lopputuloksessa on se, että tällä kertaa Kokoomus vaikeutti omia asemiaan uhraamalla liian hätäisesti heti kättelyssä lojaaleimman kumppaninsa. Selvää on, että SDP aikoo Kokoomuksen menettelytavoista tietoisena pelata tulevaisuudessakin hallituksessa kovin panoksin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen
Käyttäjän Puutarhuri kuva
Reijo Kamula

Tästä voidaan olla monessa kohtaan samaa mieltä. Kokoomuksen asema hallituksessa on ratkaisevalla tavalla heikompi, kuin ennen tätä Walinin sekoilua.
Mutta mitä tekee sdp, vahvistuneella hallitus asemalla?!
Jatkaa suomen velkaannuttamista ja velkavastuiden ottamista, muiden euromaiden ongelmista?
Perussuomalaisten asemaan tällä ei ole sinäänsä vaikutusta muuten , kuin että, tuskin tämä olisi noussut näin keskeisesti esiin, ellei persut tehnyt asiasta välikysymystä. Jytky näkyy tässäkin asiassa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Olen kyllä paremminkin sitä mieltä, että Perussuomalaisten ennenaikainen kiihkoilu tässä asiassa paremminkin hillitsi muiden puolueiden halua puuttua asiaan, ja teki siitä sikäli epämieluisan aiheen. Eiväthän muut puolueet juurikaan tahdo kielipoliittisiin asioihin sekaantua; siinä saa vain itsensä likaiseksi.

Keskusta pyysikin lisäselvitystä vasta siinä vaiheessa, kun Wallin teki asemansa itse vaikeaksi noilla lausunnoillaan "poliittisesta ohjauksesta". Varsinaisesti panoksia korottikin sitten SDP, ja minä luulen että taustalla on nimenomaan kehysriihi ja ärtymys Wallinin leikkauslistasta. Nämä olisivat tapahtuneet yhtä kaikki, joten tuskinpa tässä mikään jytkyn jälki näkyy. Toki en epäile, etteivätkö Perussuomalaiset laske tätä itselleen voitoksi.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Vai että oikein "ennenaikainen kiihkoilu". Eihän asia aluksi ketään muuta kiinnostanut, kun perussuomalaisia. Perussuomalaiset tämän toivat esille ja pakottivat hallituksen kommentoimaan.

Nyt kun vahinko julkisuudessa on tapahtunut, sitä yritetään epätoivoisesti korjata. Sillä tekevät populismia aivan kaikki - lokkia riittää kaartelemassa.

Yritetään sumuttaa se seikka, että hallitus tasan ja tarkkaan tiesi Dragsvikistä olevan sovittu ja että kaikki olivat asian takana. Katainen on päävastuussa, mutta huomasi Wallinin uhraamisen pakolliseksi.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Siinä kohtaa kun väitetään, että jäsenyys reserviläiskillassa tekisi jonkun mukamas jääviksi, niin kyllä se on nimenomaan kiihkoilua.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

No, miten PS:n ja Keskustan sitten olisi pitänyt reagoida? "Ai, valehtelit ja sotkit (kieli)politiikan päätöksiin, no ei se mitään kun jos valitetaan niin se menee SDP:n eduksi.."

SDP ja PS kalastelevat samoilla apajilla, joten SDP:n ajamat linjaukset kehysriihessä saattavat hyvinkin sopia PS:lle, ainakin nyt KOK/RKP akselia paremmin.

PS on ehdottanut Dragsvikin yhdistämistä Upinniemeen jo ajat sitten, perusteluna se, että sen toimimiselle omana varuskuntanaan on vain poliittisia, ei maanpuolustuksellisia perusteluita. No, nythän sekin väite samalla tuli todistettua oikeaksi.

Mikäli kielipoliitikka on pätevä syy järjestellä puolustusta on mikä muu politiikka sitten aiva yhtä hyvä perustelu, ehkäpä aluepoliitikan kannalta santahamina pitäisikin siirtää kainuuseen ja pääkaupungin puolustus hoitaa upinniemestä käsin.. Siihenhän olisi asuntopoliittisia perusteitakin, ainakin Soinivaaran mukaan alue on aivan liian arvokas varuskunnaksi.
Samalla poistuisi, tai ainakin vähenisi, tämä taksikuskiongelmakin kun ulkomaalaiset, tai sen näköiset eivät saa sinne mennä, ja harvallapa sitä passia on mukana. Omakin kuljettajani on mustaihoinen Suomen kansalainen, mutta ilman passia ei varuskunta alueelle ole asiaa.
Sen ongelman ratkaisuksi kyllä varmaankin kestävämpi tapa olisi sallia taksien liikennöinti varuskunta-alueilla, ei minultakaan mitään todistusta kansalaisuudesta ole koskaan udeltu.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Jani Pulkki kirjoittaa:

"No, miten PS:n ja Keskustan sitten olisi pitänyt reagoida?"

Tämä kirjoitus käsittelee sosialidemokraattien motiiveja ja tavoitteita, mutta ei oppositiopuolueiden käyttäytymisessäkään ole minusta mitään kummallista. Keskustalla on tuo ohimennen mainitsemani aluepoliittinen näkökohta totta kai vieläkin voimakkaampi kuin SDP:n suunnalla, ja "poliittisen ohjauksen" tultua julki oli Keskustan reaktio väistämätön. Perussuomalaisten reaktio nyt tietysti on ollut selvä alusta asti, koska kyse on RKP:n ministeristä, jonka kanssa on pakko olla tukkanuottasilla jo periaatteen vuoksi.

"PS on ehdottanut Dragsvikin yhdistämistä Upinniemeen jo ajat sitten, perusteluna se, että sen toimimiselle omana varuskuntanaan on vain poliittisia, ei maanpuolustuksellisia perusteluita."

Olet varmaankin lukenut niitä everstiluutnantti Niemisen kirjoituksia, joten sinulle varmasti on tullut selväksi että Upinniemi on tätä nykyä täynnä, ja sekä Dragsvikin varuskunta että sen tuntumassa sijaitseva Syndalenin harjoitusalue ovat kyllä aivan aidosti merkityksellisiä sotilaskoulutuksen ja maanpuolustuksen kannalta.

"Siihenhän olisi asuntopoliittisia perusteitakin, ainakin Soinivaaran mukaan alue on aivan liian arvokas varuskunnaksi."

Vihreiden halu jyrätä luonnontilaiset alueet betoni- ja asfalttiviidakoiksi on tietysti tavallaan kiinnostavaa.

Pekka Roivanen

Ei Syndalen häviä, vaikka Dragsvikin rakennukset olisivat kylmillään.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Onhan tästä jo keskusteltu. Tammisaaressa on kansanliike ampumakentän lopettamiseksi, joka sai alkunsa Hangon rannikkopatteriston lakkauttamisen jälkeen. Jos nyt Dragsvik vielä joutuu vasaran alle, niin Syndalen menee kyllä aivan varmasti sen sileän tien.

Kuten everstiluutnantti Nieminen huomautti, niin tätä nykyä armeijan taisteluammuntamahdollisuudet sen verran surkeassa jamassa, että jopa Syndalen on merkityksellinen myös Kaartin Jääkärirykmentin kannalta.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Pulkki kirjoittaa:

"SDP ja PS kalastelevat samoilla apajilla, joten SDP:n ajamat linjaukset kehysriihessä saattavat hyvinkin sopia PS:lle, ainakin nyt KOK/RKP akselia paremmin."

... niin, ja tähän piti siis vielä lisätä, että olen siis tietysti samaa mieltä. Näinhän varmasti on.

Toki sillä on se seuraus, että SDP:n mahdollisesti ottama jäätävä arvovaltavoitto kehysriihessä on puolueelle yhtä suuri sulka hattuun kuin Keskustalle aktiivinen toiminta kuntauudistuksen vastustamisessa. Voi olla, että sen myötä Perussuomalaisista käynnistyy aktiivista paluumuuttoa myös sosialidemokraatteihin. Mutta vielä on liian aikaista sanoa mitään; tämä kaikkihan on vain omaa vaatimatonta arveluani.

Pekka Roivanen

Kuvittelu mahdollisista tulevista tapahtumista sekoittuvat autuaasti yhtä suuriin kuvitelmiin menneistä, joten lopputulos on mössöä kirjoittajan epäloogisesta ajatuksenjuoksusta.

Esimerkiksi kirjoittajan mielestä perussuomalaiset ovat olleet tosiasiassa vain pelkkiä pelinappuloita.

Pelkkiä ja tosiasiassa?!?

Tosiasiassa perussuomalaisten kantelu oikeuskanslerille sai aikaan sen, että Wallin paljastui.

Muut pelkästään seurasivat sivusta, mutta paljastusten jälkeen on Wallinilta alettu kysellä lisää. Wallin piti hallitusta ja presidenttiä pelinappulanaan. Perussuomalaiset olivat aktiivisia toimijoita.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Perussuomalaisten suuri kantelu oikeuskanslerille meni kylläkin aivan reisille, sillä oikeuskanslerihan antoi puolustusministerille selkeästi puhtaat paperit.

Tässä ketjussa olisi nyt kuitenkin tarkoitus keskustella sosialidemokraateista ja heidän motiiveistaan, jos sopii. Mutta kiitoksia kovasti henkisiä kykyjäni koskevasta arviostasi. Sivumennen, kirjoitteletko myös joillekin muille forumeille?

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Jotu: totta kyllä, joten otan kommenttiani takaisin siltä osin. Tosin huomauttaisin, että Oinosen motiivit kanteluun olivat aivan erilaiset, ja koskivat Wallinin jäsenyyttä Uudenmaan prikaatin killassa.

Wallinin itse viitattua selvityksen muihin osiin keskustelu nousi hyvin nopeasti eri tasolle, ja pallo siepattiin pois Perussuomalaisilta. Eli sikäli kyllä näkisin edelleenkin, että oppositio tosiaan muuttui vain pelinappulaksi hallituksen sisäisessä kädenväännössä. Toki voi sanoa, että sehän tavallaan on parlamentaarisessa järjestelmässä se eräs opposition olemassaolon tarkoitus.

Pentti Järvi

Noinhan se on kuten Jotu sanoo. Ilman persujen valppautta Wallinin touhujen olisi annettu mennä läpi, samoin kävi Kreikan vakuussopimuksen kanssa. Kuntauudistuksessa on samoja piirteitä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Myös itse koen, että tässä tapauksessa perussuomalaisten toimien tosiasiallinen hyötyjä saattaa olla joku aivan muu kuin perussuomalaiset itse. Perussuomalaiset ovat tietyllä tavalla johdonmukaisesti jatkaneet ennen eduskuntavaleja ollutta politikkaansa joka perustuu niin isojen kuin pienienkin asioiden yhtäläiselle vastustamiselle. Tämä on ongelmallista moneltakin osin, sillä kieliriidan noustessa keskustelun keskiöön jää ne suuremmat ja paljon tärkeämmät kuviot vaille ansaitsemaansa huomiota. Samalla perussuomalaiset näyttävät toimivan yhä enemmän jarrumiehinä vailla todellista linjaa.

Demarit ovat varmasti vallankäytön kannalta tämän tilanteen hyötyjiä, ehkä ainoita sellaisia. Heidän asemansa vahvistuu Kataisen tukalan aseman johdosta ja varmasti tämä tulee näkymään useampanakin kokoomuksen tekemänä myönnytyksenä demareiden vaatimuksiin. Mutta toki tämä etu on vain väliaikaista, mutta juuri nyt meneillään oleviin lisäleikkauksiin ja mahdollisiin veronkorotuksiin tällä tilanteella tulee varmasti olemaan vaikutusta.

Kaikenkaikkiaan tämän kieliriidan ja opposition välikysymysinnon luoma vaikutelma on, ettei oppositio omaa kovinkaan vahvaa omaa näkemystä siitä miten tätä maata pitäisi luotsata eteenpäin, vaan sen sijaan he tarttuvat reaktiivisesti hallituksen esityksiin ja etsivät niistä puututtavaa suurennuslasin kanssa. Jotta opposition uskottavuus voisi kasvaa pitäisi sen entistä painokkaammin tuoda esille vaihtoehtoista politiikkaa, eikä vain tyytyä valittamaan hallituksen politiikan huonoutta.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Voin yhtyä sanomaasi lopputuleman osalta. Sillä lisäyksellä, että demarien lisäksi hyötyjiä ovat myös Vihreät, Vasemmistoliitto ja KD.

En ole samaa mieltä persujen vaikutteista ja toimista ja vaihtoehtoisen politiikan puutteesta mutta todellinen hyöty heille tästä jäänee olemattomaksi. Eli Musta Pekka käteen.

On kuitenkin erinomainen asia, että näitä unilukkareita on. Kuten Hautala Finnairin asiassa ja persut tässä Wallinin tapauksessa. Tosin Hautala on jo sen jälkenn onnistunut laskemaan pisteitään.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Jari-Petteri. En usko. Minusta koko sotku on huonoa politikointia josta ei ole kenellekään hyötyä. Ja sitä huonoa politikointia harrastavat kaikki asiaan sekaantuneet. Eli ainakaan minä en näe tässä mitään rakentavaa - pelkkää keskenäistä kinastelua.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Luulisin kuitenkin PS:n politiikan olleen jokseenkin onnistunutta, vaikka SDP korjanneekin potin Oinosen aloittamasta Dragsvik-jupakasta.

RKP joutuu nimittäin tyytymään ainakin toistaiseksi pelkän kielipuolueen osaan, kun Wallinin toimintakyky Kokoomuksen ja EK:n talouspoliittisen agendan ajajana on ainakin lähitulevaisuudessa rajoitettu. EK:n ja Kokoomuksen terrieri Wallin saanee kuonokopan joksikin aikaa.

Käyttäjän annamikkola kuva
Anna Mikkola

Sen verran voisi huomauttaa, että Perussuomalaisissa on toki yksi hyötyjä: Pentti Oinonen lienee tällä mölyämisellään vahvistanut asemiaan tulevia vaaleja ajatellen vaikka jytky onkin jo menneen talven lumia.

Sitä minä en usko, että mahdollisella uudelleenkäsittelylläkään hallituksesta tulee sellaista esitystä, jossa Dragsvik lopetettaisiin. Siitähän on jo esimerkiksi merivoimien komentaja todennut, että Upinniemeen ei mahdu. Sekin on selvää, että persut haluaisivat lopettaa Dragsvikin kielipolitiikan takia aivan riippumatta siitä onko varuskunnalla sotilaallista merkitystä. Wallinin "menettelytapavirhe" on tässä se, ettei hän kättelyssä halunnut asettaa itseään aktiiviseksi osapuoleksi muutamien pakkoruotsista traumatisoituneiden kansanedustajien missioon vastustaa RKP:tä aina ja kaikessa.

SDP:n lisäksi toinen hyötyjä on muuten mielestäni RKP. Toki Wallin joutuu nyt nöyrtymään ja epäilemättä antamaan periksi kehysriihessä, mutta nämä eivät ole varsinaisia kauheita iskuja RKP:lle, jossa Wallinin edustama oikeistoliberaali talousajattelu ei ole mikään ainoa esiintyvä ideologia. Itse asiassa näissä talouspolitiikoissa ja sen sellaisissa RKP:n sisällä ei käsittääkseni ole yhtenäisyyttä - seikka, mikä oli jo 2000-luvun alkuun mennessä hävittää koko puolueen poliittiselta kartalta kielikysymyksen ollessa täysin irrelevantti suomalaisessa politiikassa. Persujen ystävällisesti tuotua kielipolitiikan jälleen intohimoisena aihiona poliittiseen keskusteluun ja toimintaan on RKP onnistunut tiivistämään rivejään aivan uskomattoman menestyksellisesti. Mikäänhän ei säväytä poliittista puoluetta sisäisesti enemmän kuin selkeän yhteisen vihollisen löytyminen.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Mikkola:

"Toki Wallin joutuu nyt nöyrtymään ja epäilemättä antamaan periksi kehysriihessä, mutta nämä eivät ole varsinaisia kauheita iskuja RKP:lle, jossa Wallinin edustama oikeistoliberaali talousajattelu ei ole mikään ainoa esiintyvä ideologia. Itse asiassa näissä talouspolitiikoissa ja sen sellaisissa RKP:n sisällä ei käsittääkseni ole yhtenäisyyttä - seikka, mikä oli jo 2000-luvun alkuun mennessä hävittää koko puolueen poliittiselta kartalta kielikysymyksen ollessa täysin irrelevantti suomalaisessa politiikassa.."

Kuitenkin RKP:lla on vahva kytkös EK:hon suomenruotsalaisten tukisäätiöiden kautta. Nämä tukisäätiöthän ovat merkittäviä osakkeenomistajia. RKP:n vaikutusvalta on yhä enemmän rahan valtaa, jota monet kumartavat. Näin Wallininkin ärhentely lakkosakoista yms. voidaan tulkita myös RKP:n ja sen apupuolueiden rahoittajien etujen ajamiseksi.

Käyttäjän annamikkola kuva
Anna Mikkola

Suomenruotsalaiset tukisäätiöt eivät vain varsinaisesti tarvitse sen talouspolitiikkansa toteuttamiseksi RKP:tä, kun on tosiaan se EK ja Kokoomus. Kuten sanottua, RKP:n lopullista häviämistä jopa povailtiin 2000-luvun alussa aivan avoimesti, eikä silloin tämä kielipolitiikka varsinaisesti ollut mikään jokapäiväinen huutelun aihe politiikassa. Tarkoitin siis lähinnä sanoa sitä, että esimerkiksi tiettyjen perussuomalaissektioiden fiksaatio kielipolitiikkaan on auttanut sisäisesti eheyttämään RKP:ta.

Käyttäjän annamikkola kuva
Anna Mikkola

Nythän meillä on tänään tullut uutinen, jossa Uudenmaan prikaati tuodaan Utvan käsittelyyn erillisenä asiana - koko Puolustusvoimain uudistusta koskevaa pakettia ei siis avata. Näin ollen ainoa mahdollinen muutos joka Perussuomalaisten kielipoliittisella fiksaatiolla voidaan teoriassa saada aikaan on se, että nyt lopetettavien varuskuntien lisäksi lopetetaan vielä yksi lisää. Hurraa!

Tietystihän noin ei todennäköisestikään käy, vaan uusi esityskin lienee sama kuin Wallinin alkuperäinen.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Olen taipuvainen allekirjoittamaan osapuilleen kaiken, mitä Anna tässä totesi. Pentti Oinonen on aktiivisuudellaan melko varmasti taannut jo nyt äänikuninkuutensa tässä vastikään muodostetussa Savo-Karjalan pohjoisessa vaalipiirissä, tai mikä piru sen nimeksi on laitettu. Samoin vaikuttaa aika selvältä, että Perussuomalaisten toiminta on hitsannut aikoinaan jo vähän heikossa hapessa olleen RKP:n yhteen tiiviimmin kuin koskaan aikaisemmin. Tämä prosessi alkoi jo Astrid Thorsin ministerikautena, ja jatkuu nyt.

Samoin vaikuttaa selvältä, että Dragsvikiä ei suljeta - tai ihmettelisin todella, jos näin kävisi. Ruotsinkielisen joukko-osaston on lain mukaan oltava jossakin, ja kuten todettu jo useankin sotilaan toimesta, sinne Upinniemeen nyt ei vain tällä haavaa toimintoja mahdu, ellei varuskuntaa laajenneta. Ja sehän ei tämän leikkauskuurin ollessa käsillä vain taida olla vaihtoehto.

Sekin on tullut varsin selväksi, että Perussuomalaiset alistavat maanpuolustuksen kielipolitiikalle vielä voimakkaammin kuin RKP ikinä.

Pentti Järvi

Nyt Anna Mikkolakin alkaa sekoilla sanoissaan, mikä ei ihme olekaan.
Tarkoitat siis että Puolustuvoimien esitys.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kyllä Jalosenkin on myönnettävä, että Oinosen toiminnan myötä Jutta ja SDP pääseevät iltalypsylle, ja Wallinin toiminta Kataisen ja EK:n apulaisena taitaa ainakin lähi-aikoina olla tuloksetonta. Wallin saa keskittyä puolustusministeriöön. SAK:n yms. kurittaminen jää muiden tehtäväksi.

Pentti Järvi

Wallinin jatkotoiminta sotilaiden kanssa tulee olemaan erittäin vaikeata ja jo senkin tähden hänen olisi syytä erota tehtävästään.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tuo RKP:n kielipoliittisen linjan vahvistuminen voi olla myös vähän kaksiteräinen miekka, nimittäin ei ole mitenkään varmaa, että ruotsinkielinen väestömme haluaa loputtomiin keskittää kaikki poliittiset paukkunsa pelkkään kielipolitiikkaan ja suhtautua aivan kaikkeen muuhun kyllä kelpaa -linjalla.

Tavallaan heillä on vähän sama tilanne kuin KD:llä jossa uskonnon vähääkään suurempi korostuminen ajaa maltillista väkeä pois ja taas siitä vaikeneminen ajaa taas uskonnollisempaa väkeä pois. Vihreilläkin on ollut samankaltainen tilanne, vaikkakin selkeä painotus yleispuolueen politiikkaan on jo jonkin verran heikentänyt tuota dilemmaa.

Käyttäjän annamikkola kuva
Anna Mikkola

Pentti:

Kyllä eduskunnalle tuotavat esitykset ovat hallituksen esityksiä, ja niissä on aina vastaava ministeriö ja ministeri, joka ne esittelee. Tässä tapauksessa Wallin, joten esityksen kutsuminen Wallinin esitykseksi on aivan validia. Puolustusvoimien uudistukset päätetään edelleen edustuksellisen demokratian metodein, Puolustusvoimat eivät vain ilmoita eduskunnalle asioita itsekseen.

Minusta on hämmentävää se, kuinka se tuntuu niin kauhean vaikealta ymmärtää, että puolustusministeri on aivan itsestään selvästi ja ilman eri päätöstä aktiivinen toimija Puolustusvoimia koskevassa päätöksenteossa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Marko Kivelä:
"RKP:n kielipoliittisen linjan vahvistuminen voi olla myös vähän kaksiteräinen miekka, nimittäin ei ole mitenkään varmaa, että ruotsinkielinen väestömme haluaa loputtomiin keskittää kaikki poliittiset paukkunsa pelkkään kielipolitiikkaan ja suhtautua aivan kaikkeen muuhun kyllä kelpaa -linjalla."

Marko on oikeassa. Kaventuminen kielipuolueeksi tarkoittaa RKP:n kaltaiselle vakiintuneelle hallituspuolueelle ennen pitkää marginalisoitumista harvojen asioiden puolueeksi. Mitä tulee PS:ään, niin sehän on jo valmiiksi marginalisoitunut protestipuolue, jonka yksi suuri olemassaolon oikeutus on epäkohdat, joita osoittaa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Väänänen kirjoittaa:

"Kyllä Jalosenkin on myönnettävä, että Oinosen toiminnan myötä Jutta ja SDP pääsevät iltalypsylle."

Luulin, että osapuilleen tuosta koitin puhuakin? Olennaista tässä on se, ettei tuo kaiketikaan tainnut olla Oinosen toiminnan tarkoitus.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Niin, tämä Wallin jupakka ja demarit?

Itse näen tämän demarien käyttäytymisen kehysriihineuvottelujen alla taktisena temppuiluna.

Urpilainen tosin hankkii demareille antipatioida RKP: n taholta arvostelullaan.
Mutta demarit tulevat laskelmoidusti äänestämään luottamuksen puolesta (samalla hallituksen luottamuksen puolesta).

Tällä he kiristävät Kataiselta lisämyönnytyksiä kehysriihineuvotteluihin.

Tällaista on politiikka.

Matti Blomqvist

Jungner on yllätyksekseni osoittautumassa jokeriksi ns. pelinpolitiikan saralla. Näyttäisi siltä, että kehysriihestä ollaan Sosdemien aatoksissa luomassa harjoitelmaa pihtiliikkeelle, jonka tarkoituksena on työntää Persut ulos puolustussäästöjen ja samalla kunnallivaalikampanjan taistelukentiltä. Epäpyhän allianssin täydentää Kepu, joka on jo ominut kuntauudistuksen itselleen. Persuille jää käteen vain kasa mustia pekkoja kuten kielipolitiikka tai maahanmuuttoasiat.

Wallin taitaa olla vain 'collateral damage' tässä tiimellyksessä.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Näin minäkin tosiaan alan ounastella. Pitää toki vielä katsoa se kehysriihi, mutta jännitystä tämä tosiaan lisää.

Onhan sekin melkoinen yllätys, jos Jungner on vielä lähtiäisikseen kerrankin onnistunut tekemään SDP:n kannalta edes jotain oikein. Tosin veikkaan, että aloite tähän on tullut kyllä niiltä maakuntien demareilta, kuten täällä ketjussakin on jo juteltu, ja kehysriiheen valmistautuva Urpilainen on puolestaan havainnut omasta näkökulmastaan hyvän sauman.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Jungner taisi tällä kertaa hieman myöhästyä... Muut ehtivät jo kattaa pöydän:)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Luulisin kuitenkin PS:n politiikan olleen jokseenkin onnistunutta, vaikka SDP korjanneekin potin Oinosen aloittamasta Dragsvik-jupakasta.

RKP joutuu nimittäin tyytymään ainakin toistaiseksi pelkän kielipuolueen osaan, kun Wallinin toimintakyky Kokoomuksen ja EK:n talouspoliittisen agendan ajajana on ainakin lähitulevaisuudessa rajoitettu. EK:n ja Kokoomuksen terrieri Wallin saanee kuonokopan joksikin aikaa.

Nyt saa Jutta näyttää iltalypsäjän taitonsa.

Henri Kangas

Minkä helvetin takia kenenkään pitäisi olla kiinnostunut jonkun tamperelaisen foliohatun hallitusuumoiluista? Ihmettelen tätä siksi, kun US teki asiasta oikein uutisen.

Pentti Järvi

Jalosen uumoilut ovat ihan hauskaa luettavaa, lukuunottamatta siikala/oksanen/mäntylahti-tyylistä persujen halveksintaa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Kyllä se riippuu aivan siitä, ketkä Perussuomalaiset ovat kyseessä. Luulisin, että olen kirjoittanut esimerkiksi Vihreistä huomattavasti yleistävämmin.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Nojaa, minä kirjoittelen näitä aivan vain lämpimikseni. Uusi Suomi uutisoi myös muiden kirjoittajien kannanottoja.

Kiinnostunut ei tietenkään tarvitse olla, mutta ellei ole, niin kannattaako sitten myöskään kommentoida?

Käyttäjän vpsainio kuva
Vesa-Pekka Sainio

En ole ilmeisesti yhtä korkeakoulutettu tai asiantunteva kuin puheenvuoron pitäjä, mutta ainakin näin "rivipersun" näkökulmasta on edelleen selvää, riippumatta tästä yksittäisestä tapauksesta, että Perussuomalaiset on ainoa merkittävä poliittinen toimija tässä maassa joka kyseenalaistaa avoimesti vallitsevaa kielipolitiikkaa.

Muut puolueet (tai erityisesti niiden johtohahmot) ovat enemmän tai vähemmän konsensushengessä mitä tulee kaksikielisyyden ylläpitoon, riippumatta sen kustannuksista tai hyötysuhteesta. Demokraattisessa yhteiskunnassa on kuitenkin hienoa että saa olla ja onkin eri mieltä vallitsevaan politiikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Pentti Järvi

Vesa-Pekka Sainion mielipiteet ovat tasan yhtä arvokkaita kuin blogistin.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Ei tämä koulutuksesta tai asiantuntemuksesta kiinni ole, kyseessähän on pöytälaatikkokirjoitus. Kirjoitukseni tietysti koski aivan muuta asiaa kuin kielipolitiikkaa, koska minusta oli paljon kiinnostavampaa hiukan miettiä noita SDP:n todellisia motiiveja. Moni muu tuntuisi tämän kommenttiketjun perusteella ajatelleen aivan samaa asiaa.

Perussuomalaisten motiivithan ovat tässä asiassa jo muutenkin selvät, joten niitä ei tarvitse juuri erikseen pohdiskella.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Jussi Jalonen:

Millainen on unelmasi tulevaisuuden Suomesta? Entä Euroopasta? Mihin suuntaan toivoisit maamme ja maanosamme menevän?

Entä millaista kehityskulkua pelkäät?

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

No olipahan kysymykset.

Pitäisi kaiketi blogata joskus aiheesta, mutta yleisesti ottaen luulisin olevani tyytyväinen kunhan Satakunnalla menee erityisen hyvin. Miksei myös Suomella yleensä edes noin kohtalaisesti. Sekä totta kai Puolalla. Suomen maaseudun pysyminen asuttuna, kaikki pienyritteliäisyyden lisääntyminen ja työmarkkinoiden pitäminen reiluna olisivat hyviä asioita.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Olen myös näkevinäni erään toisen mahdollisuuden.
Urpilainen ja SDP ovat saaneet aika paljon ja täydestä syystäkin piikkiinsä näissä EU- ja Kreikka-vakuuksissa, ja Katainen sekä jotenkin myös itse Kokoomus ovat kuin teflonpinnoitettuna säästyneet enimmiltä roiskeilta, ikäänkuin polttopisteestä sivummalla seisseinä.

Nyt SDP löysi Wallinista - joko tosin toimikin todella hölmösti - sopivan kuraläpän, jolla roiske kääntyy juuri Kokoomuksen ja Kataisen suuntaan tämän ns. absoluuttisen totuuden kautta. Tässä on oiva vivutus, kun tehdään kehysriihessä päätöksiä ja kuntauudistuksen yksityiskohdat tulevat esille: nyt alkaa roiskua myös oikealle ja se tapahtuu, vaikkakin näennäisen hillitysti, SDP:n puolesta ns. täydestä sydämestä.

Oliko tämä tavallaan tilattu monikäyttöinen noottikriisi, joka vedettiin esille sopivana hetkenä?

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Onhan tässä tosiaan ounasteltu sellaistakin jo peräti lehdistössä, että SDP haluaa kääntää huomion pois Maria Guzenina-Richardsonin saamasta huonosta julkisuudesta. Mutta se vaikuttaisi kyllä jo liian kepeältä motiivilta.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Niinhän se meni kuin elokuvissa.
Jutta sai Kataiselta hieman myönnytyksiä ja Wallin ei taatusti intä vastaan.
Ja demarit äänestää luottamusta Wallinille.

Pahaa vaan pelkään, että demarit vievät Suomen kiville näillä puolittaisilla ja tekokriittisillä ratkaisuillaan - niin EU: ssa kuin talouspolitiikassakin.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Jungner oli kyllä kieli keskellä suuta eilisessä A-Studion haastattelussa. Väkisinkin tuli sellainen olo, että kulissien takana on tapahtunut eilen aamupäivällä ja paljon. Haastattelun hoitanut toimittaja ei aivan sentään uskaltanut iskeä suoraan suoneen, vaikka tuntui sitä jatkuvasti lähestyvän.

No mutta, kehysriihessä nähdään tehtiinkö eilen Wallinin ja SDP:n välillä mahdollisesti lehmänkauppoja vastineeksi luottamuslauseesta, vai oliko tämän SDP:n tempauksen syynä kenties vain kunnallisvaaleihin liittyvä taktikointi, kuten täällä ovat eräät ounastelleet. Lopputuloksesta sen näkee!

Arhi Kuittinen

SDP vakuuttelee kaikin keinoin kokoomukselle uskollisuutta ja apupuolueen asemaansa, jotta voivat välttää itsenäisen linjanvedon ja ideologisen romahduksensa selvittämisen.

SDP:llä ei ole enää ideologisia tavoitteita kovissa poliittisissa linjauksissa.

Toimituksen poiminnat