Perussuomalaisten uhrilampaat
Tuumasin aluksi, etten kirjoita sosiaalisessa mediassa jo toista vuorokautta velloneesta Helena Erosen tapauksesta erillistä blogitekstiä. En yksinkertaisesti pitänyt episodia merkityksellisenä juuri millään tavalla. Perussuomalaisen eduskuntaryhmän enemmistön tuore päätös esittää eduskunta-avustaja Eroselle potkuja kiinnitti kuitenkin väkisinkin huomioni. En muista, milloin tässä maassa olisi tehty yhtä hurskasteleva ratkaisu.
Toisaalla ehätin jo huomauttaa, että Helena Eronen on provosoivine kirjoituksineen vain harmiton ja hyväntahtoinen hahmo, vaikka hänen tekstinsä hyvän maun rajoja joidenkin mielestä saattavatkin hipoa. Itse pidän hänen kirjoituksiaan ikävystyttävinä, mutta kuten sanonta kuuluu, makuasioista ei sovi kiistellä. Tässä tapauksessa hän on ennen kaikkea tarjonnut maamme tiedotusvälineille helpon maalin, minkä lisäksi hänestä on nyttemmin ollut hyötyä myös Perussuomalaisten eduskuntaryhmälle. Mitä ilmeisimmin on eduskuntaryhmässä vaistottu kelpo tilaisuus irtisanoutua hyvin näyttävästi Perussuomalaisten taakkana olleesta rasismista ja ulkomaalaisvihasta. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Helena Erosesta ollaan tekemässä Perussuomalaiselle puolueelle samanlaista uhrilammasta kuin vaikkapa Teuvo Hakkaraisesta tai Tommi Rautiosta aiemmin. Uudelle seremonialle olikin jo korkea aika, sillä edellisen suuren sovitusuhrinsahan toimitti ylipappi Soini jo maaliskuun alussa; tuolloinkin hän katsoi Perussuomalaisen puolueen olevan kansan silmissä täysin puhdistettu.
Perussuomalaisen puolueen menettelytavoissa on kuitenkin havaittavissa hienoista ristiriitaisuutta. Helena Erosen selkeästi mustan huumorin hengessä kirjoittama bloggaus - joka oli aiheensa puolesta yhteneväinen hallintovaliokunnan puheenjohtaja Halla-ahon tämän tekstin kanssa - saattoi kenties olla leikittelyä epäsopivilla asioilla, kuten pääpiiskuri Ruohonen-Lerner on todennut. Toisaalta, samaisessa puolueessa toiminut, nimimerkkiä "Turjalainen" käyttänyt Veli-Pekka Kortelainen ehätti itse aikoinaan pohdiskella huomattavasti rajumpaan sävyyn tarkkuuskiväärillä tapahtuvan "katoilta äänestämisen" mahdollisuuksia. Tämä ei estänyt hänen pestaamistaan puolueen Oulun vaalipiirin kansanedustaja Ville Vähämäen avustajaksi. Sittemmin hän ehätti myös joulukuussa 2011 haaveilla peräti hirttolavan pystyttämisestä Senaatintorille sixpack-hallituksen kansanpettureita varten. Kommentti poistettiin Hommaforumilta, aivan samalla tavoin kuin Erosen teksti poistettiin Uudesta Suomesta, mutta kannanottoon voi tutustua vaikkapa tässä artikkelissa, sivulla yhdeksän. En muista, että Kortelaiselle olisi koskaan esitetty puolueen taholta mitään sanktioita.
Erosen tapaus on myös paljon harmittomampi kuin uusnatsijärjestön jäsenyyttä hakeneen eduskunta-avustaja Ulla Pyysalon, joka niin ikään sai säikyttelyistä huolimatta pitää työnsä. Asiaan ei vaikuttanut edes se, että Pyysalon mielestä massamurhaaja Anders Breivikin eräänä välillisenä viiteryhmänä toiminut Nordic Defence League oli vaikuttanut kelpo porukalta vain viikko joukkomurhan jälkeen. Tästä huolimatta Pyysalo on edelleenkin työssä kotimaamme eduskunnassa, vaikka moisista assosiaatioista on aiemmin joutunut yleensä Suojelupoliisin mustalle listalle ja saanut pysyvän porttikiellon julkisiin tehtäviin. Irvokkaaksi tapauksen tekee se, että Pyysalo sai pitää pestinsä mutta Eronen ilmeisesti saa nyt lähteä. Ilmeisesti Erosen tekstit ovat jonkin omituisen johdonmukaisuuden nojalla jotenkin enemmän "vahingoksi puolueelle", vaikka toisin kuin Kymen Perussuomalaisten piirihallituksen varajäsen Pyysalo, hän ei ole edes Perussuomalaisen puolueen jäsen.
Näiden avustajien lisäksi voi tietysti mainita puolueen valtuutetut, kansanedustajat ja europarlamentaarikon, joiden tekstejä olen käsitellyt aiemmin tässä kirjoituksessa. Karu ja kylmä tosiasia on, että Perussuomalaisilla on suurimpien kaupunkien valtuustoissa ja eduskunnan valiokunnissa enemmän tai vähemmän avoimesti rasisteja tai vähintään katteettomiin rotuteorioihin ja karkeaan islamofobiaan hurahtaneita tapauksia. Kuten maalaisliittolainen Korrin isäntä aikoinaan totesi Pentinkulman lapualaisille, tätä asiaa ei vääristelyllä miksikään muuteta. Vieläpä kansanedustaja Halla-ahon vaalipäällikkönä ehätti viime keväänä toimia henkilö, joka on julkisesti kuvaillut empatiansa katoamista saatuaan kuulla onnettomuuden uhriksi joutuneen pikkulapsen olleen maahanmuuttajaperheestä. Myös yleensä sisäsiistinä pidetty europarlamentaarikko Sampo Terho on aikoinaan esitellyt Kanava-lehden sivuilla tuulesta temmattuja rotuopillisia näkemyksiään, vaikka lienee sittemmin tointunut tästä harha-askeleestaan. Osa puolueen kansanedustajista, mukaanlukien Helena Erosen esimies James Hirvisaari, on tunnetusti suoriutunut kannanotoillaan leivättömän pöydän ääreen. Tämä kaikki on varsin hyvin tiedossa, mutta Perussuomalaisen puoluejohdon vastaus asiaan on jäänyt yleensä vähäiseksi tai olemattomaksi. Tavallisesti tiedossa on ollut vain asioiden lykkääminen tulevaan tai sitten hysteerinen ja raivonsekainen kieltoreaktio.
Mihinkään avoimeen ja kunnolliseen keskusteluun Perussuomalaisessa puolueessa esiintyvästä rasismista, radikalismista tai poliittisista äärivirtauksista tuskin tullaan koskaan pääsemään. Sen sijaan puolue tulee vain jatkamaan rituaalinomaista hyvitysuhrien suorittamista, ja tiedotusvälineet keskittyvät pelkkiin mitättömiin pikkuasioihin. Tällä kertaa on teuraaksi valittu Helena Eronen, joka pistetään lihoiksi puolueen yhteisenä syntipukkina. Timo Soini puolestaan saa jälleen kerran sopivasti ennen kunnallisvaaleja ylvästellä sillä, miten puolue on tällä kertaa todella lunastettu, ja kuinka hän itse sekä pääpiiskuri Ruohonen-Lerner ovat tämän järjestyksen takaajia.
Suomalaiset riviäänestäjät tuskin tätä enää uskovat, mutta herää myös kysymys pitävätkö Perussuomalaisen puolueen jäsenet itse tätä toimintaa oikeana. Vaikutelmaksi nimittäin jää, että puolueen täysin ristiriitaiset säännöt laatii pieni suppea eliitti. Tämä valittujen ryhmä on ratsastanut eduskuntaan hetkellisten äärivirtausten aallonharjalla, ja on nyttemmin kärkkäästi rankaisemassa hierarkiassa alempana olevia samoista asioista, joita he itse tekevät edelleen säännöllisesti.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jollakin tavalla huvittaa tämä iänikuinen marttyyrikompleksi mikä PS:llä on tällä hetkellä. Kun oikeastaan he itse juoksevat aina uudestaan itse laittamaansa miinaan.
Kannattaisi ehkä keskittyä välillä johonkin muuhun kuin näihin osoittelu hommiin. Halla-aho on ollut paljon haukuttu henkilö aikoinaan mutta mies näyttää siivonneen eteisensä joten mies on päässyt uskoakseni vaikuttamaan paljon enemmän asioihin kuin nämä muutaman sankarin plokiheitot.
Kyllä olen tässä Jalosen kanssa täysin samaa mieltä, uhrilampaita etsitään, jotta puolue näyttäisi taas sisäsiistiltä. Helena Eronen aiheutti mm. eräässä toisessa blogikirjoittajassa kateutta, kun hänet nostetaan aina ns. "karuselliin". Helenalla on ollut hyviä kirjoituksia, muistan Itsenäisyyspäivältä tosi hienon kunnianosoituksen Suomelle.
Politiikka on kuitenkin niin kova laji, että pitää tarkasti miettiä mitä sanoo tai kirjoittaa, puukkoa on tarjolla heti. Oppirahat tulee nyt Helenan maksettavaksi, mutta oppia ikä kaikki. Sinänsä tämä on kyllä ihan jokaisen puolueen kohdalla tosiasia, ei yksistään perussuomalaisten.
Nyt alkaa vaikuttamaan siltä, että Persujen eduskuntaryhmä on median pompoteltavissa. Keskiössä on täysin harmiton kirjoitus, joka ei voi loukata ketään.
Ja nyt sielläkin vaaditaan potkuja. Persut murtuu median paineessa.
Melkoinen lammaslauma siellä meitä on edustamassa. Ketä tässä enää voi äänestää meikäläinen. Ei lampaita ainakaan.
Olipas pitkästyttävä teksti
Just, Jussi! Joudut tekemään tosissasi töitä, että saat kirjoituksiisi samaa kiinnostavuutta joka kivenmurikalla jo on - siis mitattuna avoimella Sinenmaan asteikolla.
Tapaus Eronen on ilmeisesti Uuden Suomen verkkolehtihistorian terävin julkisuuspiikki tähän mennessä, vaikka itse Niklas Herlin on pariin otteeseen tuonut ihmeteltäväksemme hämmästyttäviä tapahtumia omasta suvustaan.
Edustaja Hirvisaarella on nyt elämänsä tilaisuus katkaista välinsä säikähtäneisiin pliisu-perussuomalaisiin, ja ratsastaa Helena Erosen kanssa kohti uutta (poliittista) aamunkoittoa, yhdenmiehen James The Lonely Rider -eduskuntaryhmää.
Johan tuli pläjäys. Defence Leaguet, persut, Breivik, uusnatsit, Pyysalot ja Eroset samassa paketissa. Epäilemättä perussuomalaisten joukossa on rasistejakin, mutta en ole huomannut että se olisi lähelläkään mitään mainstreamiä, jos joku perähikiän kunnanvaltuutettu laukoo pizza-ampujasta.
Voi olla, että tuollaisen mielikuvan luominen on vastustavan poliittisen liikkeen etujen mukaista. Samalla tavalla joku voisi huolestua linkolaisesta klikistä vihreissä. Koulusurmaaja Pekka-Eric Auvinenhan tunnustautui ihailijaksi, ja epäilemättä Linkolan teoksia löytyy monen vihreän kirjahyllyn kunniapaikalta.
En muuten tiedä, voiko sitoutumatonta kansanedustajan avustajaa kutsua poliitikoksi. Eikö se ole työpaikka siinä missä muut, mihin ei valita vaaleilla eikä muullakaan äänestyksellä?
Santeri: "En muuten tiedä, voiko sitoutumatonta kansanedustajan avustajaa kutsua poliitikoksi. Eikö se ole työpaikka siinä missä muut, mihin ei valita vaaleilla eikä muullakaan äänestyksellä?"
Mietipä uudestaan.
En ollut kuullut Helenan ääntä ennen:
http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/radio-aal...
Ihmeellinen naishaastattelija, mieshaastattelija oli huumorintajuisempi...
Erosen tuomioon liittyy sellainen seikka, jota aiemmilla ei vielä ollut, nimittäin puolueen ed-ryhmän kyllästyminen yhä uusiin jupakoihin. Oljenkorsi katkaisi kamelin selän. Erosen juttu ei ollut yksinään mikään suuri tapaus, mutta se ilmestyi kaikkien aiempien jälkeen, ikään kuin niitä ei olisi ollut tarpeeksi.
Toinen seikkakin on. Erosen hihamerkkijuttu assosioiui holokaustiin, joka on tabu. Ja saa minun puolestani ollakin. Hihamerkillä on valtavasti suurempi symboliarvo kuin jllain kattoammuskelulla tai Senaatintorin hirttolavalla. Kun mielleyhteyden toisessa päässä on miljoonien ihmisten kärsimykset ja kuolema, voisi satiirin jättää julkaisemattakin.
Perussuomalaisista löytyy varmaan Keskustasta päin katsottuna omat konnansa ja hirvityksensä. Tästä huolimatta olen Olli Jalosen kanssa hyvin pitkälle samaa mieltä. Kirjoituksen loppuosa alkoi lähentymään itse asiaan. Elitismi omaksutaan helposti ja kun media oikei prässää saa se sen irrotettua siitä porukasta, minkä sen sinne on nostanutkin.
Pitkän paneutumisen tekstiin ja oitis sen perään
syvää luotaavan harkinnan jälkeen tulin yhtäkaikki
siihen lopputulokseen, että sinä Jalonen olet
syntynyt Turun- ja Porin läänissä.
Millään muulla tavalla ei ole selitettävissä tämä
sinun kaikki Persujen wanhatkin synnit listaava
harakanpesäsi.
Muka Erosen viattomuuden varjolla.
Motivaatiosi on sama kuin Turun Sanomilla sen
sontatuotteessa.
Tilaisuus tekee varkaan, samoin kun se tekee
myös mustamaalaajan.
Vilpittömästi,
Supizeniläinen kotiäiti, Harmaasusi™
Jussi Jalonen on juuri liittynyt keskustapuolueen jäseneksi, joten jäsenyys velvoittaa. Odotetaan milloin hän julkaisee tutkielman oliko Tatu Vanhasen rotupäätelmät tieteellisiä aikoinaan, mutta tänään taas olisivat rasistisia.
Jäseneksi liittymisesi ei suinkaan ole laiton, joten tulkintasi on väärä.
Liittymisesi oli joustavaa menettelyä kun anoit jäsenyyttäsi johonkin perusosastoon puoluetoimistosta josta sinut ohjattiin johonkin haluamaasi osastoon. Oletko varmistanut,että sinut on hyväksytty sääntöjenmukaisesti myös osastosi johtokunnankokouksessa jäseneksi. On hyvä, että keskustapuolue saa tuoreita ja ryvettymättömiä voimia sinunlisäksesi jopa puheenjohtajan paikkaa tavoittelemaan.Katseet on suunnattava tulevaisuuteen jokaisessa puolueessa samoinkuin koko yhteiskunnassamme.
Harmi sinänsä, että Helena itse ei nähnyt mitä tulossa oli. Hän oli aiheuttanut kateutta täällä joissakin naiskirjoittajissa, koska miehet "kuolasivat" hänen peräänsä. Se saattaa olla yksi syy siihen, että arvostelukyky petti.
Onko Helena muuten "löydetty" eduskuntahommiin nimenomaan US:n Puheenvuorosta? Se tekisi tapahtumasarjasta yhä dramaattisemman. Ja ainakin minä huomaan olevani aina virtaa täynnä, kun tapahtuu jotain tarua ihmeellisempää!
Tiedätkö Tuomo, en tiedä, mutten ihmettelisi ollenkaan, jos näin olisi. Kaunis nuori, virtaa täynnä oleva nainen, niin miksi ei. Helenalla vaan nousi keltainen neste päähän ukkojen kuolauksesta, eikä enää hallinnut kirjoituksiaan suhteessa poliittiseen asemaansa, kansanedustajan avustajana.
Kun tieto Erosen rekrytoinnista muutamia kuukausia sitten tuli, ajattelin aivan samaa: kansanedustaja oli nähnyt bloggaajan tietyn potentiaalin, ja uskoi toisaalta oman persoonansa ja toisaalta Helenan vetovoiman yhdessä muodostavan iskukykyisen tiimin.
Tämän päivän printti-Iltiksessä (s.13) Eronen tunnustaa, että kohu ei sittenkään ollut täysi yllätys: "Hän (Hirvisaari) on varoitellut minua kirjoitusteni riskeistä jo aiemmin ja olen yrittänyt olla järkevä. Tämä oli huti, yritän ottaa opikseni, Eronen kertoo."
En pysty sanomaan, onko Helena innostunut liikaa nimenomaan US:n ukkoporukasta, joka kieltämättä läähättää hänen edessään kuin spanielilauma koirakoulussa. Olenpa joskus itsekin saattanut joutua kuivaamaan suupielistäni kuolapisaran tai pari.
"Helena Eronenhan on pitkän linjan verkkokirjoittaja. Ilmeisestikin ottanut kantaa Suomi-kaksnelosella asioihin jo vuonna 2006 (linkki ja vielä toinenkin). Sittemmin rantautui tänne Uuteen Suomeen."
Kyllä me keskustelimme hänen kanssaan jo paljon sitä ennen Kareliaforumilla, joka vielä oli olemassa siihen aikaan linkitettynä ProKarelian saitilta.
Missä vaiheessa naisesta tulee naiselle nainen?
En ole tähän Jaloseen aiemmin kiinnittänytkään huomiota, vaikka jossain kommenttiketjussa hän aina närviikin perussuomalaisia.
"Asun Pyynikillä, työskentelen Tampereen yliopistolla ja istun sekä Tampereen Yliopiston Tieteentekijäin (TATTE ry) hallituksessa että yliopiston työsuojelutoimikunnassa" Tämä kertoneekin jo riittävästi ko. "herrasta"! Sanon, kuten Fez TV5:n huumorisarjassa 70's Show: "I said, goodday, sir! I said, goodday!" :)
Mitenkäs suuri vaikutusvalta näillä avustajilla on valtakunnan politiikassa?. Onko se niin suurta, että tästä kannattaa tehdä näin valtava mediasirkus. Matti "puhun niin totta kuin osaan" Vanhasesta lähtien kauhistellaan, liekkö Masa edes lukenut koko kirjoitusta.
Mielestäni meillä suomalaisilla on huomattavasti vakavempia ongelmia kuin joku blogikirjoitus.
Jäiköhän Jaloselta jokin vielä mainitsematta...
Kun Jalonen on näitä uuskepulaisia, niin totean, että satuin päivällä kuulemaan kun kepukansanedustajat juttelivat Väyrysestä. Oli niin rankkaa puhettä, että en rohkene sitä tekstiä tähän kirjoittaa...
Reijooo... seurassa ei kuiskita. Kerro pois!
Väyrysestä puheen ollen: Paavo sai tuoreelle US-blogilleen vain kymmenkunta laiskanpulskeaa kommenttia. Se ei todellakaan lupaa hyvää! Ja kun puheenjohtajaehdokkaita ilmaantuu lisää - kuten on jo tapahtunut - hupenevat Väyrysen suhteellinen merkitys ja valovoima aivan silmissä. Enää ei taida auttaa edes muki-kampanja!
Minusta tuntuu että kommenttien määrä riippuu usein siitä, kuinka ristiriitaisen blogin kirjoittaa. Jos ollaan hirvittävän eri mieltä asioista, niin kyllä komenttia tulee ja paljon.
Jos siis komenttien määrä on mittapuu, eikä sisältö, niin silloin se kyllä valaisee joidenkin poliitikkojen blogin sisällön arvoituksen:)
Hieman ihmettelinkin tammikuussa Erosen työpaikkavalintaa. Edustajamme Hirvisaari kun ei luvalla sanoen vaikuta järjen kymiltä. Saatan olla väärässä.
Mutta persuille niin rakkaisiin salaliittoteorioihin mennäksemme,
mitä jos: Eronen nähnyt Hirvisaaren tönkkösuolatun aatemaailman vastenmieliseksi ja käyttänyt tunnetusti terävää kynäänsä vakaasti tietäen kohun myötä peruslampolasta korkealaitaiseen joutuvansa?
Kasvojaan menettämättä, kuntavaaleissa heittämällä valtuustoon menevänsä ja plogikuningattarena paistattelevansa? Mitäpä jos?
Tiedä vaikka Eronen yrittää kuntavaaleissa Kepun listoilta. Olisitte sitten mukana samassa puolueessa.
"Jussi Jalonen: No, minä tuskin olen kunnallisvaaleissa ehdokkaana, koska joku itsekritiikki meikäläiselläkin on."
No nyt tulee jo ihan huippukamaa! :D
Anteeksi vain Jussi ,kun otat noin ronskisti kantaa Helenan mahdolliseen valtuustoehdokkuuteen ja paikkaan, niin oletko ajatellut kuinka suurella äänimäärällä pääseväsi kepulaisena valtuustoon?
Jussi. Listasit jälleen nuo vanhat asiat, natseineen ja rasisteineen. On toki ilmeistä, että ko. puolueessa on ääriasioiden harrastajia, mutta onko siitä aiheutunut ongelmia?
Breivik istuu linnassa, Norjassa; ja se ainoa poliittisluonteinen murha Suomessa taisi tapahtua kolmekymmentäluvulla, tai kaksi, jos Minna Craucher otetaan lukuun.
Minun puolesta Suomessa saa vapaasti liikkua: kommunistit, äärikommarit, äärioikeistolaiset, perussuomalaiset, vihreät ja jopa kokoomuslaiset.
Hitler ja Stalin toimivat muinoin; mutta kelpaavatko he todellisten ongelmien symboleiksi...
Tapio, miksi ei olisi listannut? Mielestäni Jalosen kirjoitukset ovat tosi hyviä analyyseineen ja viitteineen. Luen aina mielelläni järissään olevan miehen kirjoituksia. Ja Minna Craucher kyllä ansaitsee nimensä historiankirjoituksessa verrattuna moneen ns. mieheen.
tuli mieleen kun uutisia katsoi niin sellainenkin ajatus että onko tuon Erosen kohun takana se että päästään siivoamaan pesää kunolla ennen kunnalisvaaleja ja todellinen kohde onkin james hirvisaari eikä niinkään eronen.
Tietyllä tavalla juuri hirvisaari olisi kaikkein sopivin uhrattavaksi tuon kuvan kirkastamiseksi.
Eli kuvio voisi olla esim seuraava: eduskuntaryhmä edelyttää hirvisaaren erottamaan erosen puoluetta vahingoitavasta toiminnasta-hirvisaari kieltäytyy- ja eduskuntaryhmä ryhtyy toimimaan hirvisaarta vastaan puoluetta vahingoitavasta toiminasta sen takia että ei erottanut erosta...
Ehkä kirjoitukseni meni vasemmalla kädellä, tai, onhan torstai, hernekeittopäivä: henget puhuvat.
Kyllä. Tuossa perustelussa olen samaa mieltä. Puutuin vain tuohon natsi -ja rasistiteemaan: ne eivät ole niin todellisia kuin haluat julkituoda.
Jussi Jalonen, voisitko kirjoittaa tänne blokin jossa ottaisit kantaa kepun tuleviin johtajavalintoihin tietenkin vain omasta tieteellisestä ja kokemusperäisestä näkökulmastasi katsoen ilman pitkää kepulaisuuden painolastia. Ymmärtääkseni se eheyttäisi paljon paremmin poliittista kenttäämme kuin tämänsuuntaiset blokit.
Ei ollut Erosen pakina hauska ja aihe harkitsematon, kun muistamme mihin se todellisessa historiassa liittyy.
Käsivarsinauhojen käyttö liittyy historiassa moneen aikaan ja paikkaan.
Vaikka Erosen kirjoitus olikin satiiria tai huumoriksi tarkoitettua, niin eivät ne käsivarsinauhat itsessään mitään pahaa saa aikaiseksi.
Suomi on turvallinen maa ja ihminen saa aatteineen ja alkuperineen näkyä ilman että siitä koituisi kenellekkään harmia. Vaikkka vitsailu olikin kyseessä, niin en voinut olla pohtimatta silti tuota asiaa.
Jos Venäjällä menee viimeaikoina paljon puhuttanut laki läpi, niin jollekkin vähemmistölle käsivarsinauhan ehdottaja varmaan joutuisi siperiaan, sillä jotkut asiat ja henkilöt eivät oman identiteettinsä kanssa saa näkyä katukuvassa.
Asioita kun voi pähkäillä niin monelta kantilta.
Jokainen valitsee oman katsomuksensa mukaan miltä kantilta asioita pohdiskelee. Ennakkoasenteiden mukaan voi myös asioita pohdiskella, kuten tämän päivän tapa on. ????
Mielestäni Jalonen on prinssi valkoisessa ratsussa pelastamassa prinsessaa. Ja se on aivan oikein. Hän sentään tajuaa, että tässä kahelit uhraavat hienon naisen. Tai siis yrittävät.
jalagin:
Teitä persuja on 39 ja tulokset ihan samoja kuin tuolla muutos puolueella.eipä ole paljon kehumista teilläkään...
Haimi.
Minä en ole persu.
Minä perään vain oikeutta ja totuutta, kuten PL asian määrittää.
Teistä eli omistasi en tiedä hittoakaan, joten paha sanoa edes hyvää.
Mutta ehdottomana asian tuntijana voinet kertoa meille muille, missä PS:n politiikka oppositiossa on mennyt pieleen, sillä onhan sen täytynyt mennä pieleen, kun Kataisen nappulaliigan tuhotouhu jatkuu edelleen.
Vai mitä? haimi.
"Tuumasin aluksi, etten kirjoita sosiaalisessa mediassa..."
Olisit pitänyt tuosta kiinni.
Tapio Suhonen: "Minna Craucher sopii tulenkantajien historiaan kuin nenä päähän; naikkosen motiivit olivat kuitenkin melko kyseenalaisia."
Miksi sinä naikkostelet Minna Craucheria? Ja mistä sinä tiedät hänen motiiveistaan ja vielä kyseenalaistat ne?
En ole Tapio mutta itse ainakin kiinnitin huomion tähän sinun lauseeseesi:
"Ja Minna Craucher kyllä ansaitsee nimensä historiankirjoituksessa verrattuna moneen ns. mieheen"
Olisikohan tuo provosointisi provosoinnut Tapion naikkostelemaan? Tiedä häntä.
Koska jutussa mainitaan allekirjoittanut, ja henkilöni liitetään tapaukseen varsin väkinäisellä tavalla, lienee aihetta kommentoida:
"Toisaalta, samaisessa puolueessa toiminut, nimimerkkiä "Turjalainen" käyttänyt Veli-Pekka Kortelainen ehätti itse aikoinaan pohdiskella huomattavasti rajumpaan sävyyn tarkkuuskiväärillä tapahtuvan "katoilta äänestämisen" mahdollisuuksia. Tämä ei estänyt hänen pestaamistaan puolueen Oulun vaalipiirin kansanedustaja Ville Vähämäen avustajaksi."
Tämä kappale edustaa mielestäni vähän samaa "journalistista linjaa" kuin Turun Sanomien juttu Erosen blogista. Jokaiselle sen lukeneelle (ainakin sisälukutaitoisille) pitäisi välittyä kirjoituksesta huoli, että Suomen poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne on ollut jos useamman vuoden menossa huonompaan suuntan (kirjoitus vuodelta 2010). Jutun pointti on, että ellei asioiden hoidon ja kehityksen suunta muutu, voi yhteiskunnallinen tilanne mennä niin huonoksi, että jotkut ihmiset katkeroituneina alkavat "äänestää katoilta".
Toisin kuin Jalonen tuossa yllä olevassa antaa rivien välissä tahallisesti väärinymmärtää, minä en kehota ketään moiseen, enkä pohdiskele moisen mahdollisuutta siitä näkökulmasta, että moinen olisi suotavaa saatika mitenkään oikein, vaan kyse on varoituksesta, mihin tilanne voi johtaa pahentuessaan, ihmisten katkeruuden, häpeän ja vihantunteiden kasvaessa johtaa. Kyseessä on ennuste/ennustus, ei kehotus. Samalla tavalla olen myös koittanut ennustella talouden kehitys näkymiä, mutta sentään niin typerä ei kukaan (Lukuunottamatta yhtä P-pohjalaista kepulaista naisehdokasta viime kuntavaalien alla) ole ollut, että koittaisin uhkailla ketään talousarvioillani. Ei, vaan varoittaa.
Alleviivaan kärjistykselläni sitä, mihin tilanne voi pahimmillaan mennä, jos tuloerojen kasvu, suomalaisen elintason alasajo, kansallisen pääoman ulosliputtaminen (ja kansantalouden romuttaminen), poliittinen korruptio, petokset, yhteiskunnallisen luottamuksen ja turvallisuudentunteen horjuminen sekä pitemmässä juoksussa myös kansanyhteisömme sosiaalisen kudoksen hajoaminen jatkuvat.
Lisäksi asiaan vaikutti se, että jo tuolloin, sekä jo vuosia aikaisemmin, olin pannut merkille, nimittäin netissä vellova varsin raju keskustelu väkivaltaisine uhkauksineen. Tajusin, kuten jokaisen pitäisi, että kyse on oireesta, joka on vakava. Kun vihaiset ja katkeroituneet ihmiset, jotka kokevat syystä tai toisesta olevansa väärin kohdeltuja ja sorrettuja, ja alkavat purkaa tuntojaan väkivallalla uhkaillen, ja kun tätä alkaa esiintyä enemmässä määrin, on tilanne jo vakava. Sen sijaan että aletaan tuomita taudin oireita, pitäsi tarkastella syitä katkeruudelle ja pahoinvoinnille ja keinoja niiden poistamiseen. Yksi merkittävä syy on jo 90-luvulta jatkunut hyvinvointiyhteiskunnan tarkoituksellinen alasajo.
Olen kyllä nyt vähän pöyristynyt Jalosen tulkinnasta. Olen ennen kirjoitukseni julkaisua aikanaan koittanut tehdä selväksi, että mikä on näkökulmani, ja myös luetuttanut sitä ihmisillä, eikä kukaan ole kyllä tätä ennen tullut sanomaan, että tuossa kehotettaisiin väkivaltaan.
Koska Jalonen on yliopistokoulutuksen omaava tutkija, en voi käsittää tätä "shooting the messenger"-reaktiota muutoin kuin yhtä asiaa ja johtopäätöstä vasten: Kyse on Jalosen omista poliittisista ambitioista ja motiiveista eli samasta "tahallaan kuin piru raamattua" tarkoituksellisuudesta kuin yleensä Perussuomalaisiin liittyen. Lienee Jalosen keskustalaisuudella tai persuihin kohdistetulla rasismijahdilla jotain tekemistä asian kanssa?
Niin, ja se "tarkkuuskivääri" on, kuten jutun kuvasta näkyy, ilmakivääri, tehokas ampumamatka pahviseen maalitauluun n. 30 metriä).
Sen sijaan tämä:
"Sittemmin hän ehätti myös joulukuussa 2011 haaveilla peräti hirttolavan pystyttämisestä Senaatintorille sixpack-hallituksen kansanpettureita varten."
-pitää sikäli paikkansa, että todellakin kirjoitin moisen virkkeen, mutta kyse ei ollut "haaveilusta", vaan sen tunteen purkautumisesta, että pidän tosiaankin Sixpack-hallitusta maanpettureina. Ehdottamani rangaistutapa sen sijaan oli ylilyönti "kaurismäkeläiseen tyyliin", jota pyydän täten anteeksi. Rehellinen kantani silti on, että meillä on mielestäni maanpetturihallitus, ja että se pitäisi saattaa valtakunnanoikeuteen tekemisistään, joita osa ministereistä tekee jo toista ja kolmatta hallituskautta.
Janne Salonen: "Keskustaan liittyminen itsessään osoittaa jonkinlaista arvostelukyvyn puutetta joten argumentti ei välttämättä ole validi."
Kerropa Janne nyt, mihin puolueeseen kannattaisi liittyä. Jos siis aikoisi ajaa syrjäytyneiden nuorten, työttömien, vähävaraisten perheiden ja vanhusten asiaa.
"Kerropa Janne nyt, mihin puolueeseen kannattaisi liittyä. Jos siis aikoisi ajaa syrjäytyneiden nuorten, työttömien, vähävaraisten perheiden ja vanhusten asiaa."
Eikös mikä tahansa puolue käy?
Tai sitten kannattaa katsoa mitkä puolueet ovat mitäkin asioita koittaneet ajaa eduskunnassa. Perstuntumalta voisin veikata, että Vasemmistoliitto on saattanut olla aktiivisin noiden asioiden saralla. Laiskana en kuitenkaan jaksa tarkistaa.
"Perussuomalaisilla on suurimpien kaupunkien valtuustoissa ja eduskunnan valiokunnissa enemmän tai vähemmän avoimesti rasisteja tai vähintään katteettomiin rotuteorioihin ja karkeaan islamofobiaan hurahtaneita tapauksia."
Täyttä kepulaista propagandaa. Minä taas olen ollut havaitsevinani, että keskustan palleilla istuu kaupunkiemme ja kuntiemme valtuustoissa jopa täysiä rosvoja. Tuollainen yleistäminen on kornia ja osoittaa keskustan edelleen toimivan samoilla vanhoilla periatteilla, missä vastapuoli on aina vihollinen eikä yhteistyökumppani.
Omakohtaista kokemusta on.
Mitä mieltä olet siitä, että myös Tiibetin buddhalaisuudessa on ennustuksia islamin maailmanvalloituksesta, joka kestää joitain satoja vuosia, mitä pidetäään äärimmäisen ahdistavan aikana - ja että sen tulee nujertamaan jokin rauta-kuningas, jonka jälkeen koittaa vapaus. Kyseessä on vanha ennustus ja siinä on näkyvissä symboliikkaa: rauta-kuningas, mitä merkitseekään. Heillä oli myös ennustuksia buddhalaisuuden siirtymisen ajankohdasta länteen: silloin kun rautalinnut lentävät ja hevoset juoksevat pyörillä, mikä siis on pitänyt paikkansa.
Intiahan oli buddhalainen maa, kun he muslimit hyökkäsivät ja tuhosivat buddhalaisuuden suurimman kirjaston Nalandan, polttivat munkkeja ja pistivät miekalla kauloja katki rauhanomaisilta munkeilta, buddhalaisuus vähitellen katosi Intiasta.
Kansat, jotka ovat joutuneet islamin kanssa tekemisiin, ovat joutuneet kärsimään suuresti.

Kommentoi 93 kommenttia