Sininen uni
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tänään vierailulla itärajan takana, jossa presidentti Putin ottaa hänet vastaan Karjalan Kannaksella. Maamme iltapäivälehdet säestävät vierailua maalailemalla Niinistöstä kuvaa vahvana presidenttinä. Luonnehdinnasta on vaikea olla eri mieltä.
Suomessa jos missä vaaditaan presidentiltä tosiaan vahvaa asennetta, jos ryhtyy kehumaan Venäjän vaaleja ja luonnehtii vaalivilppiä "pieneksi askeleksi taaksepäin". Erityisesti vahvaa presidenttiä vaaditaan silloin, kun vieraileva venäläiskenraali pistäytyy Helsingissä esittämässä ankaran moitesaarnan Suomen NATO-yhteistyötä vastaan. Tällöin kysyy ehdottomasti todella vahvaa luonnetta irroittaa Suomi kaavaillusta Islannin ilmavalvonnasta ja linjata yhteistoiminta koskemaan vain liittoutumatonta Ruotsia.
Todellinen vahvuuskoe Suomen presidentille on kuitenkin aina matka itään. Tällä vierailulla presidentti Niinistö osoittaakin vahvuutensa olemalla sanomatta mitään kenraali Makarovin lausunnoista.
Tarja Halosen kammottavan suomettuneen presidenttikauden aikana moiset proaktiiviset ulostulot eivät olisi tulleet kysymykseenkään. Presidentti Niinistö onkin siis ehdottomasti kehunsa ansainnut. Vahvojen linjanvetojen valossa on myös helppo ymmärtää, miksi maamme vasemmistopiirit ovat ajoittain olleet niinkin huolissaan siitä, että kokoomuslaiset sotahaukat saattaisivat romuttaa täysin maamme sovinnollisen idänpolitiikan.
Hyvää juhannusta lukijoille!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tästä aiheesta ennen vaaleja puhuin Ylipäällikkö-teemalla ja olisi ollut tietysti mielenkiintoista sekä haasteellista nähdä herra Haavisto samassa tilanteessa kättelemässä Makarovia ja kommentoimassa rauhanmiehenä kaiken aseistariisunnan välttämättömyyttä.
Mutta onneksi realiteettien taju on edes jossain määrin vielä tallella tässä ainoassa isänmaassa.
Olen Haaviston kannattaja, mutta minusta bin Laden olisi tullut jättää henkiin. Tosin en tiedä, kuinka paljon lisää terrorismia henkiin jättäminen olisi tuottanut, kun islamistit olisivat pyrkineet vapauttamaan innoittavan opettajansa. Toisaalta siinä mielessä saattaisin hyväksyä tappamisen, että se ei tuota liisää ruumiita.
Luultavasti Niinistön kannattajat 99%:sti kannattivat lahtaamista.
Kerrankin olen samaa mieltä Niinistön 'vahvuudesta' ja iloitsen sarkastisesta kirjoitustyylistäsi asian suhteen.
Unohdit sarkasmitagit.
Noin muuten olen samaa mieltä, mutta "vasemmiston" tyylistä hoitaa idän suhteita en pidä. Sekin on mielestäni lyhytnäköistä toisesta perspektiivistä katsottuna.
Tosin nykyvasemmisto on enemmän jenkkiä kuin Donald Trump.
Lyhyesti ja karrikoidusti.
Vasemmiston perinteinen politiikka on mielestäni ylimyötäilevää ja oikeiston perinteistä taas kuvaa mielestäni parhaiten lause. Yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää.
Suomen geopoliittinen asema ei ole herkullinen.
Tarkoitin juuri sitä, että molemmat ovat henkisesti vielä jatkosodan jälkeisessä ajassa. On ymmärrettävää, ettei vasemmisto ole huolissaan idän sotilaallisesta uhkasta, jos siellä on vasemmistolainen hallitus, mutta kun ei ole. Siellä on herra Putin.
Vasemmiston identiteettiin taas kuuluu pitää meteliä kaikista ihmisoikeusasioista.
Niinistö ei ole presidenttinä ehtinyt tekemään idän politiikkaa tarpeeksi, jotta voisin tehdä keittiöpsykologista analyysia eroista.
Niinistö ei ole Moskovassa, hän on tänään Kannaksella, entisessä suomalaispitäjässä.
Mukana on Putin, joka valitessaan tapaamispaikkaa taisi ajatella, että mukana on vähän nöyryytystäkin.
Jos ei muille, niin entisille kannakselaisille?
Jos on lokaa uskominen jonkin naapurin kanssa hyviin väleihin joutuneen viskaalin katsotaan huolehtineen huonosti venäjän ja meilläkin raatavan venäläis vähemmistön eduista.
Tarjoillaanko Saukille taas makaroonia? Kun viimeksi vatsansa ei kestänyt vaan tuli hätäpaskana: eijei eijei.
Uskaltaako jo kysyä, kumpi on isäntänä, kun ollaan suomalaisella Stalinin ryöstömaalla?
Huvittavaa oli seurueenaan sekoomushovi: Hätämie ja Tuppisuu.
Porvarimedia on jo kunnostautunut suitsuttamalla, että valtaisan enemmistön 2/3 suomalaisista mielestä Saukki on onnistunut ja hoitanut tehtävänsä erittäin hyvin tai vähintään hyvin koko kansan presidenttinä.
Tämä siis 2kk kuluttua, kun Saukki ei ollut tehnyt muuta kuin astuttanut virkansa ja töllöttänyt militääriparaatia. Eli se kertoo yksinkertaisesti, että Niinistön äänestäjät vakuuttavat itselleen äänestäneensä oikein.
Haloska ei tehnyt pressana mitään, ja Niinistö tulee tekemään vielä vähemmän, kun voimat menee edustusnuorikon tyytyväisenä pitämiseen.
Antti L,
Kannaksella on tietääkseni rikastuneiden pietarilaisten datshoja ja
Putin saattoi haluta esitellä hyvin hoidettua luovutettua aluetta
täällä tutuksi tulleiden Karjalan tasavallan ränstyneiden entisten
suomalaisalueiden vastapainoksi.
Seija, epäilemättä.
Lahjahepolla on monet kasvot.
Samoin laajemminkin thilia-thaliassa.
Se ei poista sitä, että Jalonen on lähdekritiikissään jo alkulauseessa menettänyt ns luotettavuutensa.
Jussi, onnea Jussina, Cervuz!
Jos oikein olisit korjannut, olisit laittanut "Entisessä Raudun pitäjässä Kannaksella".
Niinistö aloitti vierailunsa eilen Pietarissa (ent Leningrad, ent Pietari, Leningradin oblaskin alue).
Olen itse syntyisin alueelta (Kymenlaakso), jossa aika monella on vieläkin haavoja sielussa jo kolmannessa polvessa ja olipa isäni kesäpaikka Venäjän (tsaarin) aikhan Muolaassa.
Mutta ehkä sitä Tampereella ei niin aistita?
Kirjoituksesi muuhun sisältöön en vieläkään aio ottaa kantaa vaan siirtyä juhannuksen viettoon.
Luulen, että Putin halusi tapaamispaikalla viitata yhteiseen taustaan ja yhteisiin etuihin. Paljonko niitä kranaatinheitinvaunuja pitää tilata, jotta vainoharhoista päästään?
Vakavasti ottaen luulen, että logistiikka ja muu herrojen ohjelma on ratkaissut tapaamispaikan.
De facto ja de jure.
Kesällä haluaa välillä keventää.
Rautu on muuten nykyisin Sosnovo ja siellä pelataan tänään mahdollisesti MM-karsintaottelu Rus-Fi (ice-hockey).
Missähän se muuten on se Sosnovy Bori?
Petsamo olisi ollut jotenkin parempi kokostelupaikka. Mielenkiintoista nähdä minkä kokoontumispaikaksi Niinistö valitsee, kun Putini tulee Suomeen.
Raatteentie. Niinkö?
Jalonen kirjoittaa asiaa: "Tarja Halosen kammottavan suomettuneen presidenttikauden aikana..."
Mutta onko pahempaa suomettumisen kautta kuin viimeisen keskustalaisen presidentin kausi? Ja tätä miestä, jota on vakoojaksikin haukuttu, pidetään yhä monien toimesta vahvana presidenttinä. Eli onko nykytilanteessa paljoakaan uutta?
Taisi tulla vähän "rain on parade" tämän "vahvuuden" kannalta tuossa vähän vaille kuutta, kun Putin ilmoitti että Makarovin kanta on Venäjän kanta? Puhe oli suoraa ja viesti tuli selväksi.
Nyt olisi hyvä hetki alkaa miettiä uusiksi kokoomuksenkin tuota puolustusvoimauudistukseksi kutsuttua alasajo-hanketta, ja paljonko kannattaa laskea naton varaan. EU:n varaan ei ole koskaan kannattanutkaan.
Mitähän mahtaa presidenttimme ajattelevan siitä kun hänen ei annettu pitää haluamaansa infotilaisuutta toimittajille? Rajoitettua kanssakäymistä lähinaapurin taholta.?
Niin, kun Niinistö ei halunnut ottaa esille arkaluontoista Makarovin lausuntoa, Putin päätti kertoa, että se on Venäjän linja. Kysyttävää?
Sitten Niinistö päätti loppujen lopuksi pelata jääkiekkoa Putinin joukkueen punaisessa asussa eikä vastapuolella valkoisessa, kuten oli suunniteltu alunperin.
Hienolta näyttää!
Jussi J. :"Venäjä ei halua Suomen ja itsensä väliin mitään kansainvälistä yhteisöä, joka saattaisi rajoittaa Suomen mahdollisuuksia tehdä omia päätöksiä. Eräs tällainen tietysti on NATO."
Asenteellaan Venäjä todistaa vain sen, että se on todellinen uhka Suomelle niinkuin suurvallat pienille valtioille ovat, eikä Suomi sille.
Lisäksi se todistaa tyhmyytensä: Nato edellyttää, että Naton päätökset ovat yksimielisiä, ja jos Suomi olisi Naton jäsen, se voisi perinteisenä itäisen suurvallan edessä matelijana ja banaanivaltiona torjua kaikki sellaiset Naton päätökset, jotka Venäjä haluaa vähintäänkin Atlantilta Tyynelle valtamerelle ulottuvassa vallanhalussaan uhkaksi tulkita.
Putin ilmoittaa Raudussa Suomen presidentille, että Makarovin kanta on myös Venäjän johdon kanta. Siellä tultiin aikoinaan rajan ylikin. Venäjä uskoo nyt olevansa niin vahva, että pystyy estämään Suomen Nato-jäsenyyden. Kiitos Naton vastustajat!
Lukutaito huonontunut, luin ensiksi Halosen aikana kloakaktiiviset.. mutta sehän olikin pro jne.
Ilmastokonferenssin halutuin puhuja (toim. Kanninen) haeskelee vielä työpaikkaa YK:n liepeiltä heh heh, karaokella sitä uskottavuutta ei mikään foorumi saa. vai kuka euron kannattaja voisi kuvitella Barroson alkavan tapailla esim. It's a final countdown biisin lyriikkaa.
Putin näkyy (tv-uutiset) ihmetelleen, mihin Suomen ja Venäjän välillä tarvittaisiin ehdoin tahdoin kärjistettyä sotilaspoliittista asetelmaa, siis Natoa. Vastatkoon tähän joku länsihaukka, jos osaa. Paasikivi kuuluisine maantiede-lausuntoineen on edelleen ulkopoliittisesti täysin ajankohtainen!
Jutun jujuhan on: etsitään asiat, joissa Suomen ja Venäjän edut yhdistyvät, ja ne toteuttamalla päästään mahdollisimman lähelle status quo -tilannetta. Koska Suomen Nato-jäsenyys ei kuulu yhteisten etujen listalle, se ei kykene vakauttamaan strategista tilannetta itärajalla, eikä siis palvele Suomen intressejä.
Niinistön vierailun oheisohjelman laadinta - jääkiekkoa juhannuksena - meni överiksi. Olisivat vaikka saunoneet tai veneilleet!
Oho. Juhannusyö, ja taiat tekemättä jonkin hemmetin nettipolitikoinnin vuoksi. Nyt peli poikki ja vauhdilla ulos!
No hohhoijaa, kuvitteliko joku, että Makarovin kanta ei ole Venäjän kanta? Jos Makarov ei edustaisi Venäjää, millä lihaksilla hän tilaisi Patrialta kalustoa?
Eipäs vielä tuomita.
Mitäs jos Sale runttaa Volodjan kunnolla laitaan lätkämatsissa. Vähän poikittaista perään ja sihahtaa hampaiden välistä, että "vittu, pidät näppis erossa Suomesta, tai saat lisää samaa."
Haikeana muistelen entistä Turun satamajohtajaa.
Eeeiii.
Meni rontti vaihtamaan valkoisen paidan punaiseen ja pelas samalla puolella.
Siinä meillä on kokoomus nykyisin.
Mielenkiintoinen valinta tapaamispaikaksi tuo Sosnovo tai paremmin tunnettuna Rautu. Jos olisi yhtään taipuvainen uskomaan siihen, että asiaan liittyy piiloviesti, niin siihen kyllä olisi nyt mahdollisuus. Sijaitseehan Raudussa eräs synkimmistä Vapaussodan aikaisista tapahtumapaikoista eli Kuolemanlaakso. Toinen seikka on sitten tapaamisen fyysinen ympäristö eli Igora Ski Center, josta on tarkoitus rakentaa vähintäänkin pohjoisen Euroopan suurin ja merkittävin vapaa-ajankeskus, mikäli kohdekuvauksiin on uskomista.
Venäläiset ovat hienoja ihmisiä ja joskus heillä on taipumusta jossain määrin teatraalisuuteen.
"Jos Suomeen päätettäisiin esimerkiksi sijoittaa ohjusjärjestelmiä, olisimme tietenkin huolissamme. Ja jos Suomi ei voisi asiaan vaikuttaa, Venäjän vastatoimet olisivat taatut. Tarvitaanko välillemme sellaisia asioita, Putin kysyi."
NATOssa on kaikenlaisia kansallisia kantoja nimenomaan ohjusjärjestelmien suhteen, verrataan nyt vaikka Norjaa ja Puolaa.
Epäilemättä Venäjä haluaisi sopia mielellään vaikka koko Suomen puolustamisen hoitamista USAa ja muita "fasisteja" vastaan. Varsinkin kun Baltian-maat ovat oppineet läksynsä ja integroineet itsensä länteen, on Suomi ainoa EU maa, jota voi komentaa.
Se, mitä tapahtui Georgiassa, miksi se ei voisi tapahtua täällä? Mitä Suomella muka on sellaista, mitä Georgialla ei ollut? Ei ole turvatakeita mistään, Venäjältä voidaan iskeä kuolettava isku suoraan rauhanajan muodostelmista ennenkuin meillä on edes mobilisoitu ja miinatkin poistetaan puna-armeijan jalkasairauksien ehkäisemiseksi.
Täytyy myös muistaa, että Etelä-Ossetia on de jure osa Georgiaa, mutta käytännössä nyt Venäjän protektoraatti. Nähtäväksi jää uskaltaako Venäjä liitää alueen myös muodollisesti itseensä. Vastaava saattaisi tapahtua esimerkiksi Narvassa, mutta tuskin niin kauan kun Viro kuuluu Natoon.
Mikkola:
"Se, mitä tapahtui Georgiassa, miksi se ei voisi tapahtua täällä?"
Jalonen:
"Siksi, koska Suomella ei ole aktuaaleja etnisistä selkkauksista juontavia rajakiistoja Venäjän kanssa.
"Meillä on presidentti, joka ei ole ensi elokuussa hyökkäämässä Etelä-Ossetiaan siinä toivossa, että Venäjän armeijan komentajat olisivat lomilla."
++ Kyselyihini liittyi tietysti annos liioittelua, tuskin Venäjä tänne on hyökkäämässä. Nuo, mitä esitit ovat kuitenkin lähinnä syitä miksi konfliktia ei tule. Minä tarkoitin tilannetta, jossa välit kiristyvät jonkin vielä tuntemattoman syyn vuoksi. Ehkä se voidaan välttää tekemällä, mitä venäläiset käskevät, mutta onko se tilanne johon tulee pyrkiä?
Itänaapuriamme johtaa ei kovinkaan paljoa rosvokoplaa parempi klikki, joka on osoittanut sekä sisä- että ulkopolitiikassa, ettei se kaihda edes verta. Eikä sen ärsyttämiseksi todellakaan tarvita niin paljoa, mitä Georgia teki omien rajojensa sisäpuolella. Venäjä on esim. Viron kohdalla osoittanut ja avoimesti sanonut, että jos se kokee venäläisvähemmistöjä loukatun, eivät valtioiden rajat merkitse mitään.
Kun Suomen puolustus on ajettu luvattoman alas emmekä me kuulu sotilasliittoihin, mitä Suomessa Venäjä pelkäisi niin paljon, ettei olisi tilanteen tullen valmis painottamaan sanaansa panssarikolonnilla?
70-luvun alussa Zavidovovuodon yhteydessä tuli ilmi, että Neuvostoliitto oli tapaamisesaan Kekkosen kanssa suorasukaisesti "varoittanut" Suomea tekemästä EEC-vapaakauppasopimusta.
Suomi teki sen kuitenkin.
Olisiko tässä analogiaa tämänpäiväiseen?
Ja sotahistorioitsija Jalonen vetää johtopäätöksensä yhden tapaamisen perusteella.
Jussi Jalonen, sano nyt kun jotain voit joskus tietääkin, että eikö pelko perseessä pidä herran mielessä?
Täsmennys: Viittaan tällä kommentillani kokonaisten kansojen ohjautuvuuteen.
Jussi J,
"Sanoisin kylläkin, että kuusi kuukautta jatkuneen uutisoinnin perusteella, etenkin MTV3:n ja iltapäivälehtien taholta."
Tuohan on aivan lyömätön argumentti.
Jussi J,
Eiköhän tiedotusvälineden tarkastelu jäänyt hieman vinoutuneeksi, katsotuimman TV-kanavan Ylenkin sijaan MTV. Yleltähän saa uutisia Niinistöstä suorastaan hakea, ja iltapäivälehdet edustavat vain osaa
lehdistöstä.
Jussi J,
Eiköhän tuo ole lähinnä mutuksi luokiteltavaa.
Jussi J,
Toistan aikaisemman: yhden, tutustumiskäynnin, perusteella ei olisi syytä vetää johtopäätöksiä.
Toistamiseksi näkyi menneen mutta, shakinpelaajana Niinistö osannee suunnitella seuraavat siirrot.
Ei Niinistön toiminta mitenkään eityisen suunnitelmalliselta vaikuta. Ei ole odotettavissa ratkaisevaa siirtoa, jolla Suomi astuisi lopullisesti ulos Venäjän etupiiristä.
Mutu-tuntumalta sanoisin, että Venäjä tuntuu ainakin tässä vaiheessa pitävän Niinistöä heikompana presidenttinä kuin Halosta. He tietävät, että Halosella ei ollut tarvetta todistaa ulkopoliittista "ystävyyttä" toisin kuin Niinistöllä. Venäjän koventuneet peliotteet Niinistön virkaanastumisen jälkeen eivät suinkaan ole sattumaa.

Kommentoi 71 kommenttia