Rakettisodan vuosisadat

Muutama päivä sitten intialaiset sanomalehdet uutisoivat maan puolustusministeriön päätöksestä kunnostaa Srirangapatnan kaupungin parisataavuotias rakettikenttä kansalliseksi muistomerkiksi ja museoksi. Rempallaan oleva aukio on tavallaan maailmanperintökohde, sillä seudulla testattiin muinoin historian ensimmäisiä käytännöllisiä sotilasraketteja. Oman aikamme raketinheittimet saivat alkunsa näistä intialaisen Mysoren sulttaanikunnan lähes neljännesvuosituhat sitten keksimistä sota-aseista.

Sulttaani Tipu Sahibin, "Mysoren tiikerin", armeijan käyttämät raketinheittimet ovat eräs kiintoisista historian kuriositeeteista. Ennen muuta ne ovat kiintoisa esimerkki siitä, miten eurooppalaiset valloittajat saattoivat siirtomaasodissa toisinaan joutua vastatusten astetta kehittyneemmän sotilasteknologian kanssa. Mysoren ja brittien Itä-Intian kauppakomppanian välisissä sodissa intialaiset raketit osoittautuivat yksittäisissä taisteluissa tehokkaiksi aseiksi, vaikka itse selkkaukset päättyivätkin brittien voittoon. Raketit eivät olleet suinkaan ainoita aseita, joiden hyödyntämisessä intialaiset olivat askelen edellä brittivalloittajia. Assayen taistelussa turvautuivat töin tuskin voittajiksi selviytyneet myöhemmän Wellingtonin herttuan joukot ratsuväkeen ja kylmiin aseisiin, siinä missä vastassa ollut Marattien liittokunta panosti uudenaikaiseen tykistöön ja tulivoimaan.

Mysoren raketit ovat myös kiehtova moderni esimerkki Euroopan ulkopuolella keksitystä sotilasteknologiasta, jonka eurooppalaiset itse omaksuivat hyvin nopeasti omaan käyttöönsä. Tipu Sahibin raketteihin tutustuneet britit loivat oman Congreve-rakettinsa, josta tuli eräs Napoleonin-sotien kuuluisimmista aseista. Teollistuneena yhteiskuntana kykeni Iso-Britannia valmistamaan raketteja laajamittaisesti. Murhenäytelmäksi kääntyneessä Kööpenhaminan vuoden 1807 taistelussa ampuivat britit Tanskan pääkaupunkiin useita satoja raketteja, mitä voi pitää eräänä ensimmäisistä järjestelmällisistä terroripommituksista. Vuonna 1812 syttyneessä Ison-Britannian ja Yhdysvaltain välisessä sodassa Congreve-raketteja laukaistiin niin Washingtonin valtauksessa kuin rannikkolinnoituksista käydyissä taisteluissa, minkä muistoksi Yhdysvaltain kansallishymniin on jäänyt säe "rocket's red glare".

Siinä, missä britit itse olivat oppineet rakettien käytön intialaisilta, ottivat muut eurooppalaiset vastaavasti opikseen briteiltä. Vuoden 1813 Danzigin vapaakaupungin piirityksessä puolustajien joukossa ollut Napoleonin joukoissa palvellut puolalainen tykistöupseeri Józef Bem havaitsi konkreettisesti brittilaivaston ampumien Congreve-rakettien tehokkuuden. Sodan jälkeen tsaarin alaisen Puolan kongressikuningaskunnan armeijaan siirtynyt Bem perusti kotimaansa sotavoimiin erityiset rakettijoukot, Korpus Rakietników, jotka olivat erikoisuus Euroopassa. Rakettien ohella oli teknisesti orientoitunut everstiluutnantti Bem myös höyrykoneiden puolestapuhuja; vuonna 1829 hän julkaisi teoksen O machinach parowych, jossa hän suositteli Puolaa luomaan oman höyrykoneteollisuutensa.

Marraskuussa 1830 puhkesi Puolassa kansannousu tsaarinvaltaa vastaan. Höyrykoneita ei everstiluutnantti Bem ollut ehtinyt isänmaalleen rakentamaan, mutta hänen rakettinsa näyttelivät sodassa tärkeää roolia. Ratkaisevassa Ostrołękan taistelussa rakettijoukot suojasivat osaltaan puolalaisten perääntymistä, ja vielä syyskuisissa Varsovan katutaisteluissa puolalaiset syytivät raketteja hyökänneiden venäläisten niskaan. Tämä oli todennäköisesti myös ensimmäinen kerta historiassa, kun suomalaiset sotilaat joutuivat tekemisiin rakettien kanssa. Pääkaupungin länsilaidalla hyökänneissä joukoissa oli mukana myös henkivartioväen suomalainen tarkk'ampujapataljoona, jonka toinen komentaja, everstiluutnantti Robert Vilhelm Lagerborg kirjoitti taistelusta tuoreeltaan eloisan kuvauksen. Lagerborg kuvaili, miten "jouduimme pitämään puoliamme kuuden tunnin ajan, jolloin meillä oli tarpeeksi tilaisuuksia tehdä tuttavuutta tykinkuulien, kranaattien ja Congreve-rakettien kanssa" ("vi nödgades uthärda uti 6. timmars tid, hvarunder vi hade förmonen att tillräckligt göra bekantskap med Kanonkulor, Granater och Congrevske Raquetter").

Kuten hyvin usein historiassa, myös rakettien tapauksessa uutta ihmeasetta käyttivät ensimmäisinä taistelukentillä sodissaan lopulta tappion kärsineet valtiot; mutta teknologia itsessään siirtyi voittajien haltuun. Mysoren sulttaanin ohjusjoukoista ja Lagerborgin miesten kohtaamista yksinkertaisista raketeista kehitys johti aikoinaan saksalaisten Röytän satamassa ampumiin Hs 293-ohjuksiin, jotka todennäköisesti olivat viimeiset oman kotimaamme alueella sotatoimissa käytetyt rakettiaseet. Mikäli tarkastelu rajoitetaan myös rauhanaikaisiin vieraan vallan ampumiin raketteihin Suomen kamaralla, palkintosija kuulunee Inarijärven ohjukselle. Muualla maailmassa on rakettisota valitettavasti edelleen arkipäivää, minkä myös suomalaiset ovat ajoittain saaneet havaita. Mainittakoon, että intialaisten käynnistämän museoprojektin ohella on tänään vietetty myös Kuussa kävelyn muistopäivää; mikäpä siis otollisempi aika palauttaa mieliin rakettien käyttö niin sodassa kuin rauhassa?

------------

Kirjallisuutta:

Major General J. B. A. Bailey, Field Artillery and Firepower, Naval Institute Press, Annapolis 2004. 

Narrative sketches of the conquest of the Mysore, effected by the British troops and their allies, in the capture of Seringapatam, and the death of Tippoo Sultaun; May 4, 1799, W. Justins, London 1800.

Randolf G. S. Cooper, The Anglo-Maratha Campaigns and the Contest for India, Cambridge University Press 2003.

Emanuel Halicz, Józef Bem - Hero of Poland and Hungary, julkaistu teoksessa Polish National Liberation Struggles and the Genesis of the Modern Nation, Odense University Studies in History and Social Sciences, Vol. 73, 1982. 

Robert Wilhelm Lagerborgs brev till Anders Edvard Ramsay och Johan Albrecht Ehrenström, utgivna och kommenterade av Arto Kirri, Historiska och litteraturhistoriska studier 76, Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 2001.