Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Varisevat apilanlehdet

 

Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto on vastikään ottanut kielteisesti kantaa oppositiojohtaja Juha Sipilän eiliseen ehdotukseen valtion omaisuuden myymisestä. Tilannetta voi pitää hyvin erikoisena. Perinteisesti keskustapuolueessa on haluttu pitää kiinni kansallisomaisuudesta, siinä missä vihreissä on avoimen talouden hengessä oltu hyvinkin valmiita valtionyhtiöiden kauppaamiseen. Asetelman kääntyminen nurin niskoin on osoitus Sipilän omintakeisista talouspoliittisista avauksista, jotka viime aikoina ovat herättäneet kohtalaisen paljon hämmennystä.

Sipilän eilinen avaus valtionyhtiöistä luopumisesta on viimeisin lenkki jo kohtalaisen pitkässä sarjassa eriskummallisia ehdotuksia. Tässä kohtaa pitää mainita, että tulin itse palauttaneeksi keskustapuolueen jäsenkirjani jo kuukausi sitten. Syynä olivat tuolloin vielä varsin vaatimattomat, mutta silti omalta kannaltani periaatteelliset asiat, joiden aavistelin koituvan vielä ratkaiseviksi. Sipilän tuoreiden puheiden valossa on käynyt hyvin nopeasti selväksi, että tein tosiaan oikean ratkaisun. Viikonvaihteen aikana käydyn keskustelun seurauksena tilanne vaikuttaakin otolliselta arvioida Sipilän toimintaa suhteessa keskustan perusarvoihin ja puolueen tämän vaalikauden aikana tekemiin linjauksiin.

Kuten mainittu, viikonvaihteen aikana Sipilä esitteli talousnäkemyksiään Ylen Ykkösaamussa, ehdottaen valtion omaisuuden myymistä kymmenen miljardin arvosta. Sipilä olisi valmis luopumaan valtionomistuksista kokonaan seuraavan kahden vaalikauden aikana ja jättämään jäljelle ainoastaan Nesteen, Fortumin ja Finnairin. Puheet olivat hätkähdyttävällä tavalla ristiriidassa keskustapuolueen edustajien tähänastisten näkemysten kanssa. Puolueen taholtahan on toistaiseksi tehty ehdotuksia aivan uuden kansallisen kaivosyhtiön perustamisesta ja korostettu omistajapolitiikan merkitystä talouskasvun ylläpitäjänä. Ex-elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on pitänyt valtion pörssivarallisuuden myyntiä keinona hankkia pääomaa uusiin investointeihin, mutta käsittääkseni kukaan ei ole tähän asti ehdottanut valtionyhtiöiden täysimittaista myymistä. Päinvastoin, vielä vähän aika sitten samaisesta valtion sijoitusyhtiöstä, josta Sipilä olisi valmis luopumaan, visioitiin keskustapuolueen piirissä pelastajaa hallituksen myymälle sähkönsiirtoverkolle.

Sipilän hahmottelema asteittainen luopuminen valtionomistuksista soinnahtaakin paljon enemmän istuvan kokoomuslaisen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren suosittelemalta politiikalta. Tämä ei ole ainoa asia, jossa Sipilä on halunnut omaksua kokoomuspuoluetta myötäileviä ja keskustan vakiintuneesta linjasta poikkeavia äänenpainoja. Isänmaallisena kompromissina suitsutettu sote-ratkaisu, jossa Sipilä näytteli keskeistä roolia, herätti tuoreeltaan arvostelua maakuntalehdistössä ja puolueen vanhojen vaikuttajien taholta. Sopuratkaisun luonne on yhä avoin, mutta käytännössä sen voi todeta jo nyt merkitsevän keskustapuolueen koko oppositiokauden kärkitavoitteesta luopumista. Kotikunta-maakuntamallista luopuminen ei tarkoita vähempää kuin aluepolitiikan jäädyttämistä vaalirauhan nimissä. Kun pitää mielessä, miten paljon tämä asia merkitsee monelle puolueen aktiiville, ratkaisu on hyvin hankala käsittää. Yksikään nykyisessä hallituksessa istuneista pienpuolueista ei ole suostunut vastaavanlaiseen myönnytykseen, minkä keskustapuolue on Sipilän johdolla tehnyt oppositiosta käsin.

Sipilän ohimennen hahmottelemia kahdeksan miljardin leikkauksia ja niiden räikeää ristiriitaa keskustapuolueen tällä vaalikaudella esittämien lisäpanostusten kanssa on jo sivuttu tamperelaisen vasemmistovaikuttaja Tatu Ahposen toimesta. Hämmästyttävintä on, etteivät Sipilän yllättävät ja keskustan linjauksista poikkeavat ulostulot ole vielä herättäneet suurempaa kritiikkiä puolueen sisällä. Oppositiokauden aikana monet keskustan nimekkäät poliitikot ovat tähdentäneet kansallisomaisuuden säilyttämistä, valtionyhtiöiden merkitystä talouskasvun luojana, maltillisia leikkauksia rajujen säästötoimien sijasta sekä kotikunta-maakuntamallia parhaana aluepolitiikkana. Nämä kaikki ovat keskustalaisen politiikan kulmakiviä. Hädin tuskin kuukauden sisällä on sairaslomalta palannut puoluejohtaja ehdottanut kansallisomaisuuden laajamittaista myymistä, valtionomistuksista luopumista, vielä hallituksen toteuttamia säästöjäkin rajumpia leikkauksia ja päälle päätteeksi laittanut moratorion  myös aluepoliittiselle ohjelmalle.

Mistä tämä kaikki sitten kertoo? Kuten todettu, Sipilän puheet sopisivat paremmin kokoomusjohtajalle. Viimeistään tämän viikonvaihteen puheiden jälkeen herää kysymys, onko Juha Sipilä aivan täysin selvillä, mitä puoluetta hänen itse asiassa pitäisi luotsata. Leikkauspuheiden ja valtionyhtiöiden myynnin myötäillessä Kataisen ja Vapaavuoren linjauksia alkaa mietityttää, onko sote-kompromissi tulkittavissa osoitukseksi tulevasta laajemmasta vaalisovusta kokoomuksen kanssa. Tämä ei olisi ensi kerta, jolloin keskustan johtaja on turvautunut kassakaappisopimukseen. Eilisessä televisioesiintymisessään Sipilä heitti täkyn myös perussuomalaisille ehdottamalla ohimennen kehitysavun leikkaamista, joka totta kai sekin on ristiriidassa Sipilän puolueen kansanedustajien tämän vaalikauden esitysten kanssa. Onko puoluejohtajan avauksilla tosiaankin keskustapuolueen kentän ja kansanedustajien tuki, vai onko hän ryhtynyt varhaiseen pääministerikampanjaan omaan laskuunsa?

Päivänselvää joka tapauksessa on, että kaksi vuotta sitten Sipilän kisatessa Suomen Keskustan kärkimiehen paikasta Tuomo Puumalan kanssa päätti silloinen puoluekokous valita johtajaksi loppusuoran kahdesta ehdokkaasta vähiten alkiolaisen. Poliitikkona tuo Sipilä enemmänkin mieleen vanhaa suometarlaista perinnettä jatkavan valtiomiehen, jonka talousnäkemys on äärimmäisen kameralistinen ja jonka kansakuntanäkemyskin tuntuisi perustuvan eliitti- tai etujoukkoajatteluun. Kiintoisaa on jälkikäteen vertailla Timo Soinin ja Sipilän esiintymistä Yleisradion kunnallisvaalitentissä toissasyksynä. Sosiaalipolitiikkaa ja syrjäytymisen ehkäisemistä koskevassa osuudessa Soini käytti puheenvuoron palvelujen lisäämisestä reuna-alueilla ja ongelmalähiöissä. Kuvaavaa on, että Sipilä puolestaan toivoi "tiedotusvälineiden nostavan esille sankaritarinoita niistä syrjäytyneistä nuorista, jotka ovat vastoin odotuksia selviytyneet". Halutessaan voi Juha Sipilän myös nähdä eräänlaisena suomalaisena vastineena amerikkalaistyyliselle uuskonservatiiviselle valtiomiehelle.

Omalta kannaltani Sipilän viimeaikainen esiintyminen vain alleviivaa sitä, että päätökseni siirtyä sitoutumattomien riveihin oli oikea. Valitettavasti se tekee tulevaisuuden äänestyspäätöksistäni sitäkin hankalampia. Aikoinani siirryin keskustapuolueen jäseneksi entisenä kokoomuslaisena äänestäjänä, turhauduttuani siihen miten johtava porvaripuolue oli kadottanut aiemman kansallisen näkemyksensä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että keskustapuolueen johdossa vallitsee sama tilanne, vaikka toki kenttäväestä ja etenkin nuorisojärjestöstä voi sanoa paljon hyviä asioita. Lyhyellä tähtäimellä uskoisin, että ristiriita ja epäjohdonmukaisuus puoluejohtajan ja puolueen linjausten välillä tulee vääjäämättä painamaan keskustapuolueen kannatuksen varovaiseen laskusuhdanteeseen.

 

(Kirjoitus on julkaistu myös Näkötorni-blogissa.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat