*

Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Huputettu veljeskunta

   

 

Päivän uutisissa on hämmästelty Ku Klux Klanin tamineisiin sonnustautunutta nuorukaista, joka vilahti eilisessä, hieman rajuksi äityneessä turvapaikanhakijoiden vastaisessa mielenilmauksessa Lahdessa. Tutkijatohtori Tommi Kotonen on todennut klaanilaisvaatteiden olevan ainutlaatuinen näky Suomen repaleisella äärioikeistokentällä. Amerikkalainen valkoisen ylivallan järjestö on silti saanut suomalaisissakin alan piireissä ajoittain kiinnostunutta huomiota. Yksi, ilmeisesti niin ikään ainutlaatuinen esimerkki oli takavuosien Näköpiiri-aikakauslehdessä vuonna 1999 ilmestynyt käännösartikkeli, jossa äänessä oli Floridan Ku Klux Klanin suurlohikäärme John Baumgardner. Näköpiiri-lehti vastasi sisällöltään paljolti tämän päivän kulttuurifasistista Sarastus-julkaisua, jonka toimituskunnan kaksi edustajaa ehättivät viime suvena niin ikään poseerata liekehtivän ristin äärellä. Ylipäätään Klaanilta lainattu estetiikka on suomalaisissa oloissa kuitenkin ollut nähtävästi hyvin harvinaista.

Yleisradio on julkaissut Ku Klux Klanista lyhyen historiallisen katsauksen, jossa on keskitytty Klaanin historiaan terroristijärjestönä. Murhat, lynkkaukset ja pommi-iskut olivat kiistatta osa Klaanin syvintä olemusta. Eräänlainen poikkeus Klaanin historiassa oli samassa artikkelissa mainittu ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika 1920-luvulla, jolloin huputetun veljeskunnan jäsenmäärä saavutti neljän miljoonan, eräiden arvioiden mukaan jopa kahdeksan miljoonan lukeman. Kun pitää mielessä, että Klaanin jäsenyys oli rajattu vain valkoisille anglosaksisille protestanttimiehille, voi todeta järjestön saaneen tämän kohderyhmänsä keskuudessa osapuilleen 15% kannatuksen. Sotienvälinen aika oli erityinen vaihe Klaanin historiassa myös sikäli, että kyseessä oli ainoa kerta, jolloin veljeskunta onnistui saamaan huomattavassa määrin kannatusta myös etelävaltioiden ulkopuolella. Vetonaulana pohjoisessa oli maahanmuuttovastaisuus.

Nimenomaan 1920-luvun Klaani oli myös häkellyttävän moderni luomus. Kyseessä oli luultavasti ensimmäinen poliittinen massaliike, joka syntyi populaarikulttuurin innoittamana. Veljeskunnan tuolloin tapahtuneen jälleensyntymän taustalla oli aikansa menestyselokuva, David W. Griffithin Kansakunnan synty, joka perustui Thomas Dixonin romaaniin ja kertoi myötäsukaiseen sävyyn Ku Klux Klanin toiminnasta sisällissodan jälkeisinä vuosina. Elokuva lukeutui etelävaltioissa syntyneen ja varttuneen presidentti Woodrow Wilsonin suosikkeihin. Griffithin ohjaustyö innoitti metodistipastori ja sotaveteraani William J. Simmonsin perustamaan Ku Klux Klanin uudelleen, ja vuodesta 1920 alkaen järjestöä markkinoitiin amerikkalaisille modernin iskumyynnin keinoin. Klaanin menestyksen taustalla olivat atlantalaiset PR-ekspertit Edward Young Clarke ja Elizabeth Tyler, jotka vaistosivat ajan hengen ja rakensivat pätevinä ammattilaisina näppärän myyntikoneiston. Klaanin värvärit, kleaglet, myivät jäsenyyksiä kymmenellä dollarilla kappale ja saivat pitää itse neljä dollaria provisiona jokaisesta uudesta rekryytistä. Myyntistrategia osoittautui menestykseksi, ja parissa vuodessa Clarke ja Tyler, joiden henkilökohtainen provisio oli kaksi ja puoli dollaria jokaisesta jäsenestä, nettosivat 200 000 dollarin voitot. Klaani oli rekisteröitynyt hyväntekeväisyysjärjestöksi, joten tulo oli kaiken lisäksi verotonta.

Sotienvälisen ajan Ku Klux Klan oli monin tavoin amerikkalaisen kapitalismin ja vapaan markkinatalouden tuote; menestyselokuvan nosteessa suurelle yleisölle modernein PR-keinoin tehomarkkinoitu tavaramerkki. Osaavasti toteutettu moderni iskumyynti vetosi sitäkin tehokkaammin hyvin vanhakantaisiin ennakkoluuloihin ja pelkoihin. Siirtolaisten täyttämissä pohjoisvaltioiden asutuskeskuksissa Klaanin värvärit julistivat järjestön ajavan maahanmuuton rajoittamista; ammattiyhdistysten vastaisessa ilmapiirissä Klaani mainosti kykyjään lakonmurtajana; moraalisen rappion säikäyttämille yhteisöille veljeskunta muistutti tukevansa kieltolakia; ja maailmansodasta palanneiden mustien veteraanien säikäyttämillä etelävaltioiden paikkakunnilla Klaani vihjaisi tavan takaa vanhaan ansioluetteloonsa jälleenrakennusvuosilta. Suosittuja rekryyttejä olivat pienten protestanttikirkkojen pastorit, jotka mainostivat järjestöä myös seurakuntalaisilleen. Erityisen menestyksekäs Klaani oli metodistien ja baptistien keskuudessa, kun taas luterilaiset ja episkopaalit suhtautuivat järjestöön kielteisemmin. Nouseva uskonnollinen fundamentalismi, joka Yhdysvalloissa kanavoitui darwinismin vastustamiseen ja Scopes-oikeudenkäyntiin, osoittautui joka tapauksessa erääksi Klaanin parhaista liittolaisista 1920-luvun aikana. Klaanin toiminnassa kiteytyivät rasismi, antisemitismi, muukalaisviha ja uskonnollinen kiihkoilu, jotka kaikki heijastivat aikansa valkoisen amerikkalaisen keskiluokan turvattomuuden tunnetta ja synkimpiä asenteita.

Siinä, missä 1870-luvun ja 1960-luvun Klaani oli ennen kaikkea Yhdysvaltain kotoperäistä mustaa väestöä ahdistellut terroristijärjestö, suuntasi sotienvälisen ajan Klaani voimavaransa maahanmuuton järjestelmälliseen vastustamiseen. Vuosina 1900-1920 Yhdysvallat oli vastaanottanut lähes viisitoista miljoonaa siirtolaista, enimmäkseen Etelä- ja Itä-Euroopasta, ja lisääntynyt maahanmuutto oli noussut poliittiseksi kysymykseksi. Vuonna 1916 Madison Grant oli julkaissut bestsellerinsä The Passing of the Great Race ja varoitellut massasiirtolaisuuden vaarasta Amerikan ainutlaatuiselle anglosaksiselle perinnölle. Klaanin suurvelhoksi vuonna 1922 kohonnut dallasilainen hammaslääkäri Hiram Evans täydensi Grantin huomioita omalla pamfletillaan The Menace of Modern Immigration, joka pyrki luomaan selvemmin ohjelmallista pohjaa maahanmuuton vastustamiselle. Teoksessa esiteltiin siirtolaisryhmien suhteellista yliedustusta rikostilastoissa, nuorten miesten enemmistöä siirtolaisyhteisöissä, assimilaation ongelmia, ghettoutumista ja myös suurteollisuuden pyrkimystä käyttää maahanmuuttajia halpatyövoimana. Monet Evansin esittämistä huomioista, kuten hänen tapansa nojata eugeniikkaan, olivat ennen muuta 1920-luvulle ominaisia. On kuitenkin huomionarvoista, että hyvin monet näistä samoista näkemyksistä esiintyvät lähes sellaisenaan tämänkin päivän “maahanmuuttokriittisissä” kirjoituksissa. Omat johtopäätöksensä voi vetää siitä, että useimmat suurvelho Evansin tähtäimessä olleet Yhdysvaltain tulevaisuutta uhanneet siirtolaisryhmät — italialaiset, irlantilaiset, kreikkalaiset, puolalaiset ja suomalaiset — ovat sittemmin sulautuneet saumattomaksi osaksi amerikkalaista kansakuntaa.

Klaanin mediasuhteet olivat 1920-luvun aikana yleisesti ottaen huonot, mikä ei kuitenkaan estänyt järjestön menestystä. Ensi vaiheessa veljeskunta suorastaan hyötyi sitä vastaan käynnistetystä tiedotusvälineiden kohukampanjasta. Syyskuussa 1921 Pulitzer-yhtymän omistama New York World alkoi käsitellä julkaisuissaan Klaanin PR-toimintaa, järjestön johdon mahtavia ansioita ja rivijäsenten väkivallantekoja, vaatien liittovaltion viranomaisia puuttumaan salaseuran toimintaan. World sai mitä halusi, ja Yhdysvaltain kongressi käynnisti tutkimuksensa välittömästi. Samana vuonna valiokunnan kuultavaksi saapunut Simmons onnistui kuitenkin kääntämään tilanteen edukseen retorisesti taidokkaalla esiintymisellään, ja selkävoiton kongressista ottaneen järjestön jäsenmäärä kohosi vuoden aikana entistä dramaattisemmin. Vuoden 1924 kongressivaaleissa järjestöllä oli jo poliittista vaikutusvaltaa, ja kaikkiaan kuusitoista Klaanin tukemaa ehdokasta suoriutui Yhdysvaltain senaattiin; näistä viiden tapauksessa veljeskunnan tuki oli ollut ratkaiseva. Veljeskunnan ongelma oli kontrollin puute, mutta senaattorit äänestivät joka tapauksessa Klaanin linjan mukaisesti vuoden 1924 maahanmuuttoasetuksen käsittelyssä.

Klaanin romahdus tapahtui 1920-luvulla lähes yhtä nopeasti kuin sen nousu. Pääsyy oli järjestön jäsenten syyllistyminen lukuisiin väkivaltaisuuksiin ja järjestyshäiriöihin, mikä ajan mittaan vieroitti lopulta myös enimmän osan järjestön kenttäväestä. Historiantutkijat ovat arvioineet 1920-luvun Klaanin harjoittamaa terroria ja päätyneet eriäviin näkemyksiin sen taustasta. Leonard Moore on pitänyt Klaanin 1920-luvun terroria ilmiönä, jota järjestö ei varsinaisesti ohjannut erinäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Nancy MacLean sen sijaan on nähnyt terrorin korostetusti ylhäältä toimeenpantuna, salaseuran tavoitteita palvelleena taktisena toimintana. Molemmille näkemyksille on perusteensa. Vuosien 1921-1922 Texasin väkivaltaisuuksien aikana Hiram Evans oli vielä pyrkinyt hillitsemään rettelöitä, jotka olivat haitaksi järjestön maineelle. Texasin “verisen kevään” aikana Klaani oli muun muassa tervannut ja höyhentänyt laittomien aborttien tekemisestä epäillyn lääkärin ja kuohinut valkoisten naisten viettelemisestä syytetyn mustan miehen. Vuonna 1923 järjestön johtoon kohonnut Evans kuitenkin antoi siunauksensa Carnegien mellakalle Pennsylvaniassa, arvioiden että reipas yhteenotto siirtolaisten kanssa saattaisi tuoda järjestölle runsain mitoin uusia jäseniä. Oklahomassa veljeskunnan toiminta Tulsan rotumellakan jälkimainingeissa johti lopulta sotatilan julistamiseen.

Klaanilaisten harjoittama terrori, night riding, sai lopulta hallitsevan roolin ulkopuolisten mielikuvissa järjestöstä. Ratkaiseva vaikutus oli kahdella tapauksella, jotka tapahtuivat Mason-Dixon-linjan molemmin puolin. Elokuussa 1922 Louisianan Klaani murhasi järjestöä julkisesti arvostelleet Filmore Watt Danielsin ja Tom Richardsin, joiden ruumiit upotettiin Lafourche-järveen Mer Rougen metsämailla. Murhat jäivät selvittämättä, mutta Klaanin kilpi tahrautui pysyvästi ja vuonna 1924 järjestön tukemat ehdokkaat kärsivät selvän tappion Louisianan vaaleissa. Huhtikuussa 1925 Klaani koki vielä tätäkin suurimman takaiskunsa vahvimmalla tukialueellaan Indianassa, jossa osavaltion Klaanin jumaloitu ja karismaattinen johtaja David C. Stephenson raiskasi, pahoinpiteli ja murhasi 28-vuotiaan opettajattaren Madge Oberholtzerin. Stephensonin oikeudenkäynti hallitsi otsikoita yli kuukauden ja käsittelyn aikana ilmennyt klaanijohtajan juoppohulluus vahingoitti kieltolakia kannattaneen järjestön uskottavuutta entisestään. Odotettuaan turhaan kuvernööri Ed Jacksonin armahdusta päätti elinkautisen tuomion saanut Stephenson paljastaa sanomalehdille yhteytensä kuvernööriin ja Indianan lainsäädäntöelimissä rehottavan korruption. Tapausta on pidetty suurimpana yksittäisenä syynä Klaanin vuosina 1925-1926 kokemaan jäsenkatoon.

Seuraavien vuosien aikana yksittäiset osavaltiot alkoivat säätää naamioiden julkista käyttöä rajoittaneita lakeja (anti-mask laws). Kiinnostavaa kyllä, siinä missä vuonna 1929 alkanut maailman talouskriisi kohensi äärioikeistoliikkeiden kannatusta Euroopassa, se merkitsi Yhdysvalloissa vain uutta naulaa Klaanin arkkuun. Poliittisissa seikkailuissa pääomansa haaskannut Klaani oli käyttänyt 1920-luvun aikana varallisuuttaan yhtä holtittomasti kuin kaikki muutkin, ja laman kourissa kamppaileville amerikkalaisille ei kymmenen dollarin jäsenmaksu muutenkin luottonsa syöneelle järjestölle vaikuttanut houkuttelevalta sijoituskohteelta. Vuoteen 1930 mennessä enää vajaa viisikymmentätuhatta aktiivia tunnusti Klaanin värejä, ja toinen maailmansota koitui järjestön kohtaloksi. Klaanin sotkeuduttua yhteistoimintaan saksalais-amerikkalaisen Bundin kanssa alkoi veljeskunnan toiminta näyttää ikävällä tavalla maanpetolliselta, ja presidentti Franklin D. Roosevelt lähetti liittovaltion veroviranomaiset Ku Klux Klanin juttusille. Liittovaltion vaatimus 25 vuoden jälkiverojen taannehtivasta suorittamisesta osoittautui Klaanille ylivoimaiseksi, ja järjestön viimeinen johtaja James A. Colescott joutui hajottamaan konkurssiin ajautuneen salaseuran. The Knights of the Ku Klux Klan Incorporated siirtyi historian lehdille, joskin Klaanin perintö jäi elämään ja mahdollisti järjestön uudestisyntymän 1950-luvun lopulla.

Nykyperspektiivistä katsottuna 1920-luvun Klaani ei naurettavista kaavuistaan ja arkaaisuutta tavoitelleista rituaaleistaan huolimatta vaikuta niinkään taantumukselliselta tai vanhoilliselta ilmiöltä, vaan enemmänkin modernilta populistiselta ääriliikkeeltä. Järjestön menestys perustui lyhytaikaisuudestaan huolimatta taidokkaaseen PR-toimintaan, kykyyn ruokkia ja hyödyntää ihmisten pelkotiloja sekä onnistuneeseen valtamedian haastamiseen. Veljeskunta ilmensi aikansa tuntoja, ja onnistui myös välittämään tavoitteensa osaksi valtavirran politiikkaa. Oman aikamme populistisen äärioikeiston menestyksen huomioiden voi todeta Klaanin olleen suunnannäyttäjän asemassa. Vaikka valkoinen kaapu suomalaisessa mielenosoituksessa voi tuntua anakronistiselta kaiulta menneisyydestä ja toiselta mantereelta, se on loppujen lopuksi sittenkin ehkä täysin oikeassa paikassa. Ku Klux Klan, sellaisena kuin se 1900-luvun alussa perustettiin, oli monin tavoin osa sitä oikeistoradikalismin ja populismin jatkumoa, jolla on perillisensä myös meidän päivinämme.

 

Kirjallisuutta:

David Chalmers, Hooded Americanism. The History of the Ku Klux Klan. Quadrangle Books, Chicago, 1968.

Nancy MacLean, Beyond the Mask of Chivalry. The Making of the Second Ku Klux Klan. Oxford University Press, New York, 1994.

Leonard J. Moore, Citizen Klansmen. The Ku Klux Klan in Indiana 1921-1928. Chapel Hill, North Carolina, 1991.

Wyn Craig Wade, The Fiery Cross. The Ku Klux Klan in America. Simon and Schuster, New York, 1987.

 

(Kirjoitus on julkaistu myös Näkötorni-blogissa.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

27Suosittele

27 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (123 kommenttia)

Kari Ahveninen

Joku kurhelo luulee valkoisen kaavun olevan cool, ja sinä alat miettimään kokonaista kansanmurhaa? Sinällään mielenkiintoista on tuo maininta "pommi-iskuista" sillä siihen aikaan maailmaa ei kukaan oikein tiennyt mitään tuhopolttoa kummempaa.
Sillä siis pitää olla perinteet uudempaan. Vai?

Se mikä minua eniten huolettaa on näitten nykypäivän kurheloiden kanssa, kannasta riippumatta, on se että nykyaika antaa paljon enemmän mahdollisuuksia poropeukalollekin teurastaa asiaan täysin viattomia ihmisiä.
Ja siinä, niin valitettavaa kuin se onkin, ovat islaminuskoiset onnistuneet paljon paremmin. Yksi Breivik ei sitä mihinkään muuta.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Mitä ihmeen kansanmurhaa? Tämä oli historiallinen tietoisku aiheesta, joka on sattumalta ajankohtainen. Meikäläinen toteuttaa tässä vain akatemian kolmatta tehtävää, vieläpä omalla ajallani perjantai-iltana.

Pommi-isku tietysti viittaa Birminghamin pommiattentaattiin vuonna 1963, joka oli Ku Klux Klanin kuuluisimpia terroritekoja.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Jussi, olisi hyvä jos tämä lakanaan pukeutunut kaveri tulisi esiin omilla kasvoillaan tai jos hänet on pidätetty, media esittäisi tämän kaverin henkilöllisyyden. Jos protestoi, se pitäisi tehdä julkisesti, ei naamioituneena. Suomen laki kieltää väkivallan naamioituneena. Jos tämä "lakanaurpo" yritti viestiä, että Suomessa mamut tapetaan, hän syyllistyi rikokseen ja poliisin olisi pitänyt ottaa hänet talteen. Ottiko? Tässä olisi journalisteille urakkaa.

Kari Ahveninen

Ei se tänään ole yhtään sen ajankohtaisempi kuin se oli eilen. Tai huomenna. Persläpiä on maailma täynnä, ja niitä tulee riittämään. Erona on vain se että annetaanko persläville valtaa tai ei.

Itse viittaat KKK:n julkisaikaan, joka oli paljon ennen toista maailmansotaa. Pitäisi sinun historioitsajana tietää.

Uskonto, se on paljon pahempi terrorismin aiheuttaja kuin näkyvä nahkan väri, sekin sinun pitäisi tietää. Onko siinä paljoakaan eroa jos katolilaiset versus protestantin likvidoivat toisiaan, tai muslimit versus muslimit?

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Anteeksi nyt, Ahveninen, mutta mitä ihmettä oikein selität? Tuossa kommentissasi ei ollut päätä eikä häntää. Aihe on sattuneesta syystä ajankohtainen juuri nyt, ja Yleisradio julkaisi sivuillaan selostuksen Ku Klux Klanin historiasta, jota tässä kommentoin.

Mikäli yrität nyt väittää, että ennen toista maailmansotaa ei tunnettu pommi-iskuja -- siis tuo edellinen kommenttisi, "siihen aikaan maailmaa ei kukaan oikein tiennyt mitään tuhopolttoa kummempaa" -- niin siinäkin olet väärässä. Vuonna 1926 Muskegonin Klaanin jäsen toteutti Michiganissa kirjepommi-iskun, jossa kuoli kolme ihmistä.

Mitä uskontoon tulee, niin 1920-luvun Klaani vastusti totta kai korostetusti myös katolista kirkkoa ja piti katolilaisia amerikkalaisia epäluotettavina kansalaisina. Tämä oli tosin suoraan kytköksissä ulkomaalaisvihamielisyyteen ja maahanmuuton vastustamiseen, koska tuona aikana katolilaisuus oli nimenomaan niiden halveksittujen ja alempiarvoisiksi katsottujen siirtolaisryhmien, kuten italialaisten ja puolalaisten uskonto.

Ellei historia kiinnosta, niin älä sitten lue näitä tekstejäni. Arvostan kyllä vastaanväittämistä silloin kun se on hyvää ja siinä on jotain haastetta, mutta jankuttamalla sekavia ikävä kyllä olet vain haitaksi kommenttiketjulle.

Kari Ahveninen

Sanoisin että annat yhdelle höyrähtäneelle köörille ihan liian suuren painoarvon, ihan mihin tahansa verraten. Ja ennen ensimmäistä maailmansotaa väellä ei todellakaan ollut mitään mustaruutia tehokkaampaa välinettä, josta oli pirun paha käydä tekemään pommeja. Kaikki tykistön kranaatitkin taisivat toimia mustaruutipaukkuina. Vai onko esittää toisenlaista todistusaineistoa?

Joka tapauksessa, kuten jo aiemmin sanoin, uskonto on ollut suurin teurastaja maailman historiassa. Älä yritä puolustaa ketään, sillä se ei ole oikein. Ihan samantekevää onko teurastaja protestantti, katolilainen, muslimi tai hindu. Kukaan ei ole heistä parempi.

Ulkomaalaisvihamielisyyteen taas on niin pitkät historialliset perinteet, pelkästään jenkeissä voi sanoa että länsimainen kulttuuri likvidoi paikallisen enemmän taikka vähemmän olevan alkuperäiskansan, ja siinä ei takuulla ole mitään ihailtavaa. Olisi kenties jo silloin kannattanut hiukan vastustaa maahanmuuttoa?

Katolilaisuus tuhosi niin paljon eri maita, ettei edes luetteloimalla saada niitä kaikkia mukaan. Siinä sitä on kristillisyyttä. Mutta se ei ollut yhtään sen parempi mitään muutakaan uskontoa, joilla oli noita "lähetyshaluja".

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #14

Jos suomalainen terroristi käyttää jotain kaapua joka liittyy johonkin organissatioon niin herättäähän se monenlaisia kysymyksiä. Ensimmäisenä on hyvä naulata organisaatio historiaansa juuri kuten JJ tekee. Se muuten nimenomaan PIENENTÄÄ tuon lahtealaisen tyypin painoarvoa. Jos kaikenmaailman mielikuvitusaaveet ja pelkokuvat vapaasti saisi täyttää meidän kansalaisten mielikuvia niin mielikuvat silloin puhaltaisivat ilmaa ja lepatusta lahtelaishemmon kaavun ympärille. Nyt taas mielenkiintoinen esitys avaakin tuon organisaation historian tavalla joka ei inspiroi mitään mutta antaa asiallista tietoa.
Sitten on muitakin kysymyksiä joita voisi valottaa, kysymyksiä siitä miten nämä lahtelaiset tyypit visualisesti näyttävine aseineen ja asuineen noin yleensä toimivat ja paljon muuta.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen Vastaus kommenttiin #19

#19

    "Jos kaikenmaailman mielikuvitusaaveet ja pelkokuvat vapaasti saisi täyttää meidän kansalaisten mielikuvia niin mielikuvat silloin puhaltaisivat ilmaa ja lepatusta lahtelaishemmon kaavun ympärille."

Tulipa tästä mieleeni usein esittämäsi yhteiskuntarauhan vihollinen numero yksi (1), persujen, Suomen Sisun, Ilja Janitskinin MV-lehden, hommafoorumin ja SVL:n epäpyhä symbioosi.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen Vastaus kommenttiin #14

Käsittämätöntä tekstiä Ahveniselta. Jopa keisari Aleksanteri II surmattiin pommilla. Felice Orsini kumppaneineen yritti murhata Louis Napoleonin pommilla, ja se tapahtui vuonna 1854. Vai käytätkö sanaa "pommi" jossain erityisessä ja hyvin rajoitetussa merkityksessä?

Nitroselluloosaa oli saatavilla 1840-luvulta alkaen, ja se oli laajalti käytössä räjähdysaineena jo Yhdysvaltain sisällissodassa. Nitroglyseriini otettiin kaupalliseen käyttöön 1860-luvulla. Onko Alfred Nobelin nimi mahdollisesti tuttu? Trotyyli keksittiin samoihin aikoihin. Tiedätkö mitään edes räjähteiden historiasta? "Ennen ensimmäistä maailmansotaa väellä ei todellakaan ollut mitään mustaruutia tehokkaampaa välinettä" viittaa siihen, että etpä tosiaankaan taida tietää.

Aiotko tuottaa tähän kommenttiketjuun mitään sisältöä? Nyt on Ahveninen sitten oikeasti viimeinen mahdollisuus.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #20

"Siinä, missä 1870-luvun ja 1960-luvun Klaani oli ennen kaikkea Yhdysvaltain kotoperäistä mustaa väestöä ahdistellut terroristijärjestö, suuntasi sotienvälisen ajan Klaani voimavaransa maahanmuuton järjestelmälliseen vastustamiseen"

Suonet anteeksi, mutta tiettävästi jenkeissä ei ollut mitään negroidia kotoperäistä väestöä ennenkuin eurooppalaiset sinne sellaista toivat. Afrikkalaisten orjanmetsästäjien avulla.
Miten siis oli "kotoperäistä mustaa väestöä"?

Toki oli aineita pommien luomiseen, osaamista ei. Eikä väestöllä ollut mitään internettiä eikä opaskirjoja miten niitä tehdään. Annat siis aivan liian suuren painon sille että tietoa oli, osaamista ei.

Mutta se tuskin edelleenkään oli pääasia, vaan tuo mainitsemasi yksi tolvana, joka oli kokenut suurena vitsinä pukeutua suomalaisiin lakanoihin. Ehkä paras rangaistus olisi mennä muutamaksi viikoksi pesemään valkopyykkiä, suomalaisia sillä on turha syyllistää. Ei se että yksi pölvästi luulee olevansa vitsikäs tarkoita sitä että kaikki suomalaiset olisivat rasisteja.

Muuten, kaikki rikolliset, ihonväristä riippumatta, olisi edelleen paras toimittaa vaikkapa Siperiaan. Ei olisi lainkaan huono ratkaisu.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #32

"Miten siis oli "kotoperäistä mustaa väestöä"?"

Harvoin näkee näin ansiokasta ja leimaavaakin saivartelua. Onneksi täällä ei ole musita amerikkalaisia lukemassa tuota.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #35

Karo, onko sinulla siis parempaa tietoa? Että amerikassa olisi ollut afrikkalaisperäistä väestöä ennen kuin eurooppalaiset olivat tehneet sinne invaasion? Olisiko mitään todistetta asiasta?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #38

Ahveninen, pelkästään vuosien 1620-1870 välillä ehtii syntyä aika monta uutta sukupolvea. He ilmeisesti eivät ole sinulle riittävän kotoperäisiä.

Ja edelleenkin, tuollaisten väitteiden heittely on turhaa saivartelua.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #43

Siis amerikassa oli kotoperäistä afro-amerikkalaista väestöä? Siinä kuin eurooppalaistakin? Ok. Tämä selvä.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #47

Tällä tulkinnalla sinä et ainakaan kuvastasi päätellen kuulu kotoperäiseen suomalaiseen väestöön, kuten en minäkään.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #38

Mielestän voisi hyvinkin sanoa, että Suomessakin on kotoperäinen muslimivähemmistö. Alkuperäisväestö on eri asia.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #32

Olitko sinä siellä valkoisten lakanoiden alla, kun tiedät siellä olijan kokeneen temppunsa suurena vitsinä?

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #37

Kalevi. Sinulla ei nyt oikein tuo vitsi kulje. Ehkä olisi parempi että keskityt niihin rata-asioihin.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #40

Suoraan kysymykseen kiertelevä vastaus ja halu vaihtaa puheenaihetta. Merkitään pöytäkirjaan ;-).

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #41

Kalevi. Ihan oikeasti. Minusta et saa rasistia tekemälläkään. Minä inhoan ketä tahansa systeemin hyväksikäyttäjää, eikä minulla ole mitään tarvetta piiloutua minnekään.

Sen tosin voin kertoa, että tätä nykyä kuka hyvänsä joka haluaa että maksan jotain Suomen päin vittua menneen sosiaaliturvan kustannuksia saa tulla niitä hakemaan. Mutta ilman asetta, ei kannata. En anna. En. En itse ole koskaan kuormittanut suomalaista sosiaaliturvaa, siitä huolimatta että olen sitä liki 40 vuotta kustantanut, joten turha tulla edes naukumaan että jotenkin laistaisin.

Ja ihan varoiksi, nyt kun olen noita ISISin karttoja nähnyt, niin alan tässä pikkuhiljaa valmistautumaan siihen että tästä ei tulla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #49

Hyvä kun olet niin terveenä pysynyt, mutta etkö meina milloinkaan jäädä eläkkeelle?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #40
Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #71
Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen Vastaus kommenttiin #32

Ahveninen juttelee:

"Suonet anteeksi, mutta tiettävästi jenkeissä ei ollut mitään negroidia kotoperäistä väestöä ennenkuin eurooppalaiset sinne sellaista toivat. Afrikkalaisten orjanmetsästäjien avulla. Miten siis oli "kotoperäistä mustaa väestöä"?"

Lakkaa nyt olemasta idiootti. Kolmessasadassa vuodessa ja useammassa sukupolvessa ne kaikki maahantulijat tai väkisinkin tuodut muuttuvat kotoperäisiksi. Vai meinaatko, että ne valkoiset amerikkalaisetkaan eivät olleet vielä 1900-luvullakaan oikeasti amerikkalaisia? Koska aiot luovuttaa oman tonttisi saamelaisille?

Pommiattentaateista sait jo useamman esimerkkitapauksen, 1800-luvulta aina 1920-luvulle asti. Tässä kohtaa kysyn ihan suoraan, onko luetun ymmärtämisessäsi vikaa?

Eikä kukaan ole täällä väittänyt "kaikkien suomalaisten olevan rasisteja". Ellet muuten vihdoinkin ala kirjoittaa tähän ketjuun edes etäisesti jotain järkiperäistä, heilautan sinulle porttikiellon, koska olet tylsä ja puuduttava.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen Vastaus kommenttiin #51

... tai itse asiassa en viitsi edes odottaa. Pistin Ahvenisen kuivumaan saman tien, niin eipähän tarvitse haaskata palstatilaa häneen sen enempää.

Katsotaan nyt, seuraako tästä se tavanomainen "Jalonen sensuroi minua ja loukkasi sananvapauttani!!1!1!" -avautuminen jossain muualla. Miehen tähänastiset hengentuotteet saavat olla tässä ketjussa näkyvillä ainakin viikonlopun yli.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #52

Jussi. Ihan oikeasti, en tiedä missä ajassa joku muuttuu kotoperäiseksi. Mutta onko 300 vuotta se aika, vai 3000? Vai vain 3?

Sinällään minen paskaakaan piittaa, sensuroit tai olet sensuroimatta. Minua ei kiinnosta, eikä tässäkään ollut muuta syytä kuin että esittelet älyttömyyksiä tosiasioina.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Öh, just tuli mieleen vain nimi, mutta luin 0-45:https://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_Bowers

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Huputettu veljeskunta"

Veljeskunnassa tasan yksi jäsen.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#4

.... ja koko veljeskunta oli kännissä. Näin poliisi kertoi. Raukka ei selvin päin uskalla.

http://jormamoll.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203451-t...

Tilanne olisi rauennut heti kun joku olisi sanonut että nurkan takana on pullo Kossua ja pari kaljakoria.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Makkonen, tiedän toki ettet ole niitä tarkkasilmäisimpiä, mutta tämä kirjoitus oli kommentti Yleisradion historiakatsaukseen ja kartoitti Klaanin historiaa 1920-luvun Yhdysvalloissa. Silloin jäsenmäärä mitattiin miljoonissa.

Annan saman neuvon kuin ylempänä tuolle toiselle ukolle: ellei historia kiinnosta, niin älä lue näitä.

Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen

Huppuun pukeutunut kaveri vaikuttaisi sytyttäneen monet suomalaiset. Siinä mielessä onnistunut ja oikeastaan virkistäväkin provo, vaikkei kyseisellä järjestöllä pitäisi olla mitään tekemistä Suomen kanssa; paremminkin päinvastoin, kuten Jussikin tekstissään epäsuorasti viittaa.

Ja toki myös englanninkielisestä Wikipediasta löytyy monen historioitsijan ja yhteiskuntatieteilijän näkmys kyseisestä järjestöstä. Viitattuja lähteitä peräti 195.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ku_Klux_Klan

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Yksittäinen tapaus joka herättää tutkijankin kammoista? Kysymys on nuoren miehen internetvaikutuksista, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Suomen poliittisen eliitin reaktio on enmmänkin vankka ja vahva osoitus siitä, että he eivät demokratiasta huolimatta tiedä mitä kansa heidän ratkaisuista ajattelee.

Lestadiolaisuus ja islami saattaa olla lähempänä kuin uroollinen suomen..

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

No, ei nyt sattunut olemaan muutakaan tekemistä, ja minulla oli sattumalta tuo teksti valmiiksi kirjoitettuna monen vuoden takaa. Valehtelematta, tuo pääosa bloggauksesta on peräisin kirjoituksestani vuodelta 1999.

Kun tulee tilaisuus julkaista jotain pöytälaatikkoon jäänyttä, niin käytän sen ilman muuta hyväkseni.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Islamin ja leastaisuuden yhtäläismerkkejä on helppo osoittaa, mutta se, että Sipilä hyvänä liikemiehenä menestyy varmaankin kykyjensä ansiosta, mutta myös rahassa ja yhteisössä on mienkiintoinen tutkimuskohde.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Hyvä kun julkaisit. Kuten suositusten määrästä näkyy monet ovat kiitollisia tästä ajankohtaisesta tietopläjäyksestä.
Isoäitini kertoi minulle lapsena kauhukuvia KKK:sta ja jossain romaaneissa olen lukenut lynkkauksista ja tuhopoltoista.
Tulkitsin Lahden naamiaisasun tappouhkauksena. Sitä ihmettelin mitä varten poliisi ei poistanut rähinöintiporukka ennen tulijoiden saapumista vastaanottokeskukseen.
Kirjoituksesi oli tervetullut vastaus mietteisiini.

Kari Ahveninen

Yksittäinen tapaus joka voidaan yleistää koskemaan koko kansakuntaa. Jes.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Kukaan ei ole yleistänyt tätä tapausta koskemaan koko kansakuntaa, ei sen paremmin Suomea kuin edes Amerikkaa. Se on vieläpä aika eksplisiittisesti todettu tuossa tekstissäni.

Oscari Wirola

Suomalaisille se oli yksittäistapaus, vaan ei muille ulkomaisille ryhmille. Nyt jo suuri matkanjärjestäjä, ulkomainen, on antanut ohjeet välttää matkustamista Suomeen. Kohta seuraa sijoittajilta, ulkomaisilta siis, ohje välttää sijoittamasta Suomeen.

Näin meille vain yksittäistapaus, todella nolo, muuttuukin kansainvälisesti todella maerkittäväksi yleistykseksi. Siinä teki kaveri koko kansantaloudelle tosi hienon kuprun. Toivottavasti saadaan kaveri telkien taakse.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Tarkoitatko, että saat olla rauhassa turisteiltakin?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ko. nuoren miehen kannattaisi kartuttaa todellisuuspohjaansa tälläkin tietoiskulla.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Mahtoivatkohan Lahden mörhöt saati pari muuta polttopullon viskojaa olla huolissaan asuntojensa arvon alenemisesta?

Kyllä sillä KKK:n huppu-urheilijalla oli siellä noin nelisenkymmentä yksittäistapauskaveria, ja some pullollaan nimimerkkejä ja poliitikkojakin jotka 'ymmärtävät'. Ihan niinkuin Breivikilläkin on ymmärtäjänsä.

Näinä päivinä on hyvä muistuttaa mihin vihan ja pelon lietsonta ennen pitkää johtaa jos asioihin ei ajoissa puututa. Hiljainen hyväksyntä takaa että vastaavat pellet voivat jatkossakin uhata kansakuntaamme ja turvallisuuttamme. Kannattaa jokaisen ainakin tiedostaa mihin olemme matkalla.

Pahan voittoon riittää että hyvät eivät tee mitään.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jos minä esiintyisin julkisella paikalla moisessa naamiokaavussa, en todellakaan haluaisi naamaani näytt...

Ai joo. Nyt kävi vanhanaikaisesti, joten otetaanpa alusta hiukan eri virityksellä.

Voisiko tuo esimerkki-klaanilainen todellakin olla perillä järjestön historiasta, sen tavoitteista ja vaiheista? Oliko hän asialla tiedostavana "Suomen-osastoa" edustavana klaaniveljenä, vai hetken mielijohteesta sekä äidin liinavaate- että isän baarikaapin pysäkeillä viivähtäneenä, ärtyneenä nuorukaisena?

En vielä tältä istumalta usko, että KKK olisi tekemässä historiallista paluuta organisaatiokartalle Suomen kautta. Janne Suuronen määritteli tempun onnistuneeksi ja virkistäväksi provoksi, ja sitähän se mediahuomion perusteella ehdottomasti on. Klaania ei ainakaan nykyisessä Suomessa tunneta juuri lainkaan, mutta kaapu-brändi liittyy useimpien mielikuvissa rotuerotteluun amerikkalaisittain.

Mielestäni hahmon käsissä sojottanut siniristilippu on paljon turvallisempi kuin kivääri, vaikka en mielelläni katselekaan kansallista symbolia kummituksen varusteena.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Mä näen suurta satiiria että sama huputettu hölmö todennäköisesti vastustaa niqab-kaapuja henkeen ja vereen, edes ja varsinkin vapaaehtoisesti käytettynä.

Mutta oikeasti maailmanhistoriasta tiedämme että kaikkein verisimmiksi ismeiksi ovat osoittautuneet lapasesta lähtenyt uskonto ja kansallismielisyys. Ei ole ihan vaikea päätellä kumpaa tuo edusti.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Uskoakseni voi aika turvallisesti veikata, että Lahden mielenosoittaja ei tiedä Klaanin historiasta yhtikäs mitään.

Sitä suurempi syy tietysti hieman valaista aihetta, koska se on kiinnostava!

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

sss-hallituksella on käsitys yhteyksistä ;)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Veikkauksesi voi olla väärä. Kiinnostus historiaa kohtaan on melko yleistä ja sitä oppii dokumenttien lisäksi amerikkalaisista elokuvista.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen Vastaus kommenttiin #65

Ilman muuta, mutta leffat eivät välttämättä ole aina se paras tiedonlähde.

Aika monessa elokuvassahan esimerkiksi tuo ikoninen ristinpoltto esitetään jo sisällissodan jälkeisen Klaanin rituaalina, vaikka 1800-luvun Klaani ei tiettävästi polttanut ensimmäistäkään ristiä. Toimitus vakiintui Klaanin rituaaliksi vasta 1920-luvulla, ja sekin ilmeisesti omaksuttiin Dixonin kirjasta ja Griffithin elokuvasta. Dixon oli innostunut vanhoista skottilaisista perinteistä, joissa ristinpoltolla oli eräänlainen vainovalkean rooli soturien koollekutsujana. Hän päätti liittää ristinpoltto-kohtauksen romaaniinsa, koska hän piti sitä dramaattisena ja tuumasi, että kyseessä oli toimitus, joka _olisi voinut_ kuulua Klaanin rituaaleihin.

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri

Näin minäkin olen epäillyt tuosta henkilöstä - joku peräkammarin Urpo (ei loukkaavassa tarkoituksessa) joka hakee vähän jännitystä elämäänsä. Kiitos, oli ihan mielenkintoinen kirjoitus Klanista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

# 18 Kokko Kokko!
"Mielestäni hahmon käsissä sojottanut siniristilippu on paljon turvallisempi kuin kivääri, vaikka en mielelläni katselekaan kansallista symbolia kummituksen varusteena."
Noinhan olisi jotenkin järjellistä sanoa jos kyseessä sitten olisi ollut rauhanomainen poliittinen mielenosoitus. Ei ollut.
Yksi ikävien eli nuivien ihmisten tekniikka politiikassa on leikkiä vähän tyhmää ja laskea tommoista savuverhoruskeaa blaa blaata ilmaan kuten siteeraamani lause sinulta. Ota kuule ja avaa ikkunat. Raikkaus on ihan terveellistä eikä maksakaan mitään.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ainakaan minulla ei ole mitään näyttöä "klaanilaista" vastaan. Valokuvassa hän ainoastaan seistä töröttää öisellä kadulla. Tietysti lipputangolla saa vaikka ihmisen hengiltä, mutta sen kädessäpitäminen ei sentään ole väkivaltaa tai rikollista. Naamion mielenosoituskäytön kriminalisointia on ainakin harkittu, mutta en tiedä johtiko se johonkin.

Huomasitteko: olen Sinin silmissä ikävännuivuudestani huolimatta ehdollisesti järjellinen! Näin se mielipiteidenvaihto lähentää, vaikka kantamme ovat yleensä vastakkaiset.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #26

Olenko minä sitten ihan pihalla kun käsitin että joukko ihmisiä lähti yöllä vastaan pakolaisia tuovaa bussia ja heillä oli
polttopullo
ilotulitteita
asuja
Hän jota kutsut klaanilaiseksi ei siis ei ollut teini matkalla naamiasiin jossain jonkun muun kaupungin jollain parkkipaikalla.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #29

Polttopullo - räjähteenä ko. käytössä laiton. Ilotulitteita - nyt ei ollut uudenvuodenyö; laitonta.

Asu - ei rikollista sinänsä, välttämättä ei edes naamioversiona. Sitaatti Ilta-Sanomista: "Rikoslain mukaan tunnistamattomaksi naamioituneena osallistuminen yleisellä paikalla yleisön kokoontumiseen on rikos, jos ilmeisenä tarkoituksena on ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta."

IS:n mukaan poliisi selvittää hupputyypin henkilöllisyyttä, ja "kaikkia näitä seikkoja tutkitaan. Otetaan huomioon, onko ollut ihmisiä naamioituneina, mitä he ovat tehneet ja mikä vaikutus sillä on ollut." (Poliisin lausunto)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #34

Hei Kokko älä matele riman alla. Miten jonkun asun tai ilotulitteen laittomuus tai laillisuus liittyy siihen mihin mistä keskustelemme?
Tuo asu liittyi tapahtumaketjuun joka oli pakolaisbussin yöllinen agressiivinen koordinoitu vastaanotto.
Siinä yhteydessä on ruskeaa savuverhoa ruveta höpöttelemään että lippu ei ole vaarallinen niinkuin pyssy. Lippu muuten on ladattu symboliarvolla. Nähtävästi sekään ei loukkaa läpisavuuntunutta sisäistä maailmaasi että lippu oli tällä terroristilla kädessä.
Turha puhua kanssasi. Sinun maailmassasi ei happea. Sinä et yritä pitää itseäsi pystyssä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #26

Ei se ollut mikä tahansa naamio, vaan lynkkauksista tunnetun järjestön naamioasu. Minä ainakin tulkitsin rasistisena tappouhkauksena.

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri Vastaus kommenttiin #77

Etkö lukennut artikkelia? Hyväntekeväisyysjärjestön seremonia-asu.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #120

Hyväntekeväisyysjärjestönä esiintyvä terrorijärjestö ja varmaan pitivät lynkkauksiakin hyvinä tekoina.

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri Vastaus kommenttiin #122

Ehkä, mutta kyllä he olivat aika partiopoikia ISIKseen verrattuna.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #131

Tarkoitatko, että valkoinen huppu ei ole niin pelottava kuin musta?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Luinpa taannoin valaisvaen opuksen 'Valonkantajat' (Häkkinen & Iitti) joka valottaa mitä tapahtuu kun suomalaisella lähtee mopo käsistä.

Tässä ajassa on paljonkin tahoja joista löytyy pelottavan paljon yhtymäkohtia niin Siitoimeen kuin moniin muihinkin hurahtaneisiin. Ei niitä sentään puolustella tarvitsisi. Interwebin aikana se on pelottavan helppoa.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Tämä oli kiinnostava katsaus Amerikan ikonisimman rasistijärjestön historiaan. Muistan itse aikoinaan selailleeni tuota Waden kirjaa eräällä epäsuomalaisella (ja siksi tietenkin epäilyttävällä) yliopistolla, mutta nämä muut teokset olivat minulle ennestään tuntemattomia.

Omana kontribuutiona lisään tähän ansiokkaaseen kirjallisuusluetteloon vielä Gary Gerstlen teoksen American Crucible: Race and Nation in the Twentieth Century (2002), joka loi kiinnostavia yhteyksiä rotuajattelun ja amerikkalaisen nationalismin välille. Gerstle ei muistaakseni päästänyt Theodore Rooseveltia ja Woodrow Wilsonia aivan vähällä...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

KKK:n kiinnostavuus moninkertaistui tuolla yhdellä valokuvalla, jopa kansainvälisesti. Viime aikoina virallista pahuutta ovat edustaneet natsit erilaisine versioineen, mutta nyt on vetäisty auki toinenkin muistilokero.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ei ole totta. KKK on jatkuvasti elävä osa sitä käsitteistöä ja ilmiömaailmaa joka inspiroi toisia ja kuvottaa toisia. Ja kuten sanoin tällainen hyvin kirjoitettu esitys aiheesta pienentää sen pelotetta; niin minä ainakin omalla kohdallani koin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #33

En ole ajatellut KKK:ta vuosikausiin, koska esimerkiksi taloustaantuma, Venäjän oikut, Isis, pakolaiskysymys, Kreikka ongelmineen ja jopa ilmastonmuutoskeskustelu ovat vieneet "ylätason" huomioni, siis sen mitä "alatason" arkielämältäni on liiennyt. KKK ei ole siis enempää inspiroinut kuin oksettanut minua muistaakseni kertaakaan... muistaako Sini paremmin?

Hyvää yötä!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #39

En pidä siitä että minua puhutellaan kolmannessa persoonassa. Jos kysymys oli minulle niin muistan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #46

Ennen vanhaan puhuteltiin piikoja kolmannessa persoonassa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #78

Niinpä se käytäntö sopii näille äärioikeistolaisille joille juuri haavekuvat entisajan luokkayhteiskunnasta ovat inspiraation lähde.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #84

Niinpä. Minä kiusasin nuorena äitiä puhuttelemalla kolmannella persoonapronominilla "hon".

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

"KKK:n kiinnostavuus moninkertaistui tuolla yhdellä valokuvalla."

Ei minun kohdallani, sillä jouduin käsittelemään aihepiiriä kahdessa esseessä ja kolmessa tai neljässä tenttivastauksessa jo vuosina 2006 ja 2008.
Tämmöistä se on elämä suuressa maailmassa, Lahden ulkopuolella!

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kommenttiketju on hassu ja hätätulkintainen. Kiitos historioitsijalle mainiosta koosteesta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Pöllänen olet käynyt tiputtamassa kolme youtubelinkkiä ilman saatesanoja.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #59

Kirjoittaja on jo laittanut tarpeiseesi, Lappalainen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #81

Kerropa miten linkkiesi sisältö liittyy keskusteluun.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #59

Saatesanat Lappalaiselle... ...Bar room blues.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #82

Komppaan Lappalaista, mitä hemmettiä noilla videolinkeillä oli tekemistä blogin aiheen kanssa? Saati Lappalaisen kommentin, johon ne olit vastauksena laittanut?

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Yhteensattuma: Eilen katsoimme videolta uudelleen Coenin veljesten elokuvan O Brother, Where Art Thou (2000) ennen tai samaan aikaan kun tämä Suomen huppupää esiintyi. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Missouriin suuren laman tai sen jälkeiseen aikaan, Wikipedian mukaan vasta vuoteen 1937. Klaani on elokuvassa kuitenkin voimissaan ja klaanilainen tavoittelee vakavasti kuvernöörin paikkaa.

Katsauksen mukaan elokuvan ajankuvaus ei siis vastaa historiallisia tosiasioita, jos kerran klaani oli jo tuolloin menettänyt asemansa. Klaanilaisten yöllinen lynkkausseremonia ja argumentaatio - ei ole meidän kulttuuriamme, emme ole tulleet apinoista - on kuitenkin hienosti kuvattu.

Kukaan "oikea" klaanilainen tuskin käyttäisi huppuasua yksinään, koska se on ryhmäpuku. Tämä Suomen huppupääkin nyt kuitenkin aiheuttaa osaltaan sen, että Suomessa on entistäkin vaikeampaa käydä mitään kriittistä keskustelua kulttuurien ja erityisesti maskuliinisuusnormien vaikutuksesta yhteiselämään julkisessa tilassa, jos ihmiset heti tunnistaa siinä peräti Ku Klux Klanin argumentaation, ei sellaista.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Kyllä se voi hyvinkin vastata historiallisia tosiasioita ainakin jossain määrin, Missourihan oli rajavaltiona ja sisällissodan aikaisen sissisodan näyttämönä omanlaisensa tapaus.

Siellä täällä etelässä Klaani säilytti jonkinlaisen jalansijan myös 1930-luvulla, mutta ainoa osavaltio, jossa veljeskunnalla oli todella vahva asema oli Florida. Jostain kumman syystä Klaani kykeni vieläpä lisäämään jäsenmääräänsä Floridassa samaan aikaan kun se hupeni muualla Yhdysvalloissa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Haluaisin mielenkiinnosta kysyä historioitsija Jaloselta oliko tuo Ku Klux Klanin huoli suurteollisuuden pyrkimyksestä käyttää maahanmuuttajia halpatyövoimana millään lailla perusteltu?

Esimerkiksi toista maailmansotaa edeltäneessä keisarillisessa Japanissa korealaisia tuotettiin halpatyövoimaksi muun muassa kaivoksiin. Kun suurin osa työntekijöistä oli halveksittuja korealaisia, heille ei välitetty maksaa kunnon palkkaa, eikä heidän työturvallisuudestaan huolehdittu. Niinpä kovin moni japanilainen ei enää halunnut kaivoksissa työskennellä.

Tietenkin, Yhdysvaltojen tapauksessa työvoimaa houkuteltiin tai se halusi muuten vain saapua itsenäisesti, kun taas japanilaiset pakkovärväsivät väkeä Korean niemimaalta.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Pitää tunnustaa, etten ole niin hyvin perillä tästä asiasta kuin pitäisi. Mutta ainakin Kaliforniassa osa työnantajista käsittääkseni vastusti vuoden 1924 maahanmuuttorajoituksia, koska he halusivat säilyttää mahdollisuuden halpaan kiinalaiseen työvoimaan. Osa sikäläisistä liikemiehistä taas kannatti rajoituksia, koska heitä ärsytti uusien kiinalaisten perustamien firmojen kilpailu.

Pohjoisessa ja idässä ei ymmärtääkseni ollut pahemmin mitään perusteita kuvitella, että palkkoja voitaisiin polkea siirtotyövoiman avulla. Maahanmuuttajatyöläisethän tapasivat olla hyvinkin kärkkäitä järjestäytymään ja liittymään ammattiyhdistyksiin, suomalaiset eräänä hyvänä esimerkkinä. Tietysti sekin oli monen mielestä paha asia, mutta toisella tavalla.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Pitää tunnustaa, etten ole niin hyvin perillä tästä asiasta kuin pitäisi."

- Sama täällä, ja näköjään aika monella muullakin tässä keskustelussa!

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri

EK:n Häkämies pitää tätä muuttotulvaa erinomaisena asiana työvoiman saatavuuden kannalta.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Jos ihan satoja vuosia vanhan määritelmän mukaan mennään niin pitäisikö meidän oikeiden suomalaisten, varsinaissuomalaisten, siis myös meidän Pohjanlahden länsipuolelta tulleiden, joihin itsekin lukeudun, auttaa pakkaamaan hämäläisiä ja karjalaisia.

Sitten tietysti saamelaiset saattelee meidät loputkin mamut ulos.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Entä jos on juuret sieltä sun täältä?

Oscari Wirola

Mielenkiintoista kuulla sinulta tuollainen kannanotto. Suksi tunnetaan jo 1400-luvulta ja kerrot juuriesi olevan sieltä ja täältä. Näin suhtautuu sivistynyt ihminen alkuperään. Vuosisatojen saatossa me todellakin olemme saaneet verentäydennystä niin sieltä kuin täältäkin. Olkamme onnellisia, että niin on käynyt.

En minäkään ole mistään kotoisin ja todella hyvä niin!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #91

Sukunimeni on periytynyt miespuolisten kantajien kautta. Äidin puolelta olen varsinaisuomalainen ja itsekin turkulainen. Hänen äitinsä oli syntynyt pohjanmaalla ja ollut siirtolaisena USAssa. Isäni taas hämläinen kuten itsekin nykyisin. Hänen äidinisänsä oli tanskalainen. jne.

Oscari Wirola Vastaus kommenttiin #123

Juuri nain. Me olemme jo hyvin sekarotuinen porukka, eikä lisä tee yhtään pahaa.

Itse luulin aina että kyllä sitä talonpoikaista perimää on niin paljon, siis suomalaista maajussi. Vaan miten kävikään? Siihenkin sukuhaaraan on törkätty jo keskiajalla tanskalaista geeniperimää! Siis, en ole mistään kotoisin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #134

Ja sukulaisten seuraavia sukupolvia on ympäri maailmaa.

Käyttäjän VesaHellman kuva
Vesa Hellman

Kiitokset hyvästä kirjoituksesta!

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Satama. "Nuo ovat osaltaan niin kaukaista ja järjetöntäkin ollutta ja olevaa nyt eläville että ovat lähinnä hauskoja juttuja."
Olen syntynyt 14 vuotta ko. hupailun jälkeen. Olen nähnyt vanhemmissani ja perheessäni näiden hauskojen juttujen jäljet.
Ehkä on sinullakin vielä aikalaisia, joille suhtautuminen natseihin, äärioikeistoon ja sotaan ei ole 'hauska juttu'.'

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Mielenkiintoinen historiapläjäytys. Huiputettu veljeskunta SSS, oma nukkehallitukseme, on kuitenkin se ihan todellinen huolenaiheemme Suomessa.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Hyvä teksti, jolla olisi varmasti saanut aikanaan paremmat pisteet yliopiston historianesseestä, kuin omalla versiollani kyseisestä aiheesta.

Ainoa mitä jäi kaipaamaan oli se mikä klaanin tilanne nykypäivänä oikeasti on. Sillä on käsittääkseni olemassa politisoituneita haaroja, joilla on yhteyksiä teekutsuliikkeeseen, mutta mitään suurempaa analyysia en asiasta ole jaksanut etsiskellä.

Lahden tapauksessa taisi nimenomaan kyseessä olla idiootti, joka tunnisti klaanin historiasta vain ja ainoastaan sen yhden tunnusmerkin ja rasistisen yleiskannan ja suuressa typeryydessään päätti olla "vaikuttava".

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Jäin oikeastaan miettimään vain, jotta miten se kaapuilija huuti siihen megafoniinsa kun suun edessä oli pahvinen 'huppu'.

Kaikui varmaan kivasti ääni sen tötterön sisällä huutaminen ilman sitäkin.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Yksi valkea"hunnutettu" humalainen aiheuttaa suuremman älämölön kuin tuhannet musliminaiset mustissa hunnuissaan,,!
Sinänsä asiallinen historiapläjäys blogistilta !

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

Kannattaa lukea myös tämä kirja; Davis, Daryl: a black mans odyssey in the ku klux klan. Löytyy ainakin kaukolainana Oulun kirjastosta. Tuoreempaa tietoa Ku Klux Klaanista mustan miehen näkökulmasta kuin noissa vanhemmissa kirjoissa.

Lahden kaapuveikko tuskin ymmärsi mitä teki, mutta lakanalla ja paperista väännetyllä tötteröllä hän sai parikymmentä irakilaista lähtemään Suomesta takaisin Ruotsiin eli säästi varmaan satoja tuhansia suomalaisen veronmaksajan euroa. Se on enemmän kuin Sipilä ja SPR ovat saaneet aikaan.

asfalttikukka.blogspot.fi

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Irakilaiset turvapaikanhakijat ovat lähdössä muutenkin, etupäässä sen vuoksi, koska työmarkkinat ovat täällä huonot ja he katuvat omaistensa jättämistä.

Yksi hassu lahtelainen tötteröpää nyt tuskin on säikyttänyt kavereita, jotka reilun kymmenen vuoden sisällä ovat ehtineet kokea Saddamin diktatuurin, amerikkalaisten miehityksen, sisällissodan ja islamilaisen kalifaatin nousun.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

"sai parikymmentä irakilaista lähtemään Suomesta takaisin Ruotsiin eli säästi varmaan satoja tuhansia suomalaisen veronmaksajan euroa"

Mitä jos joukossa lähti pari huippukoulutettua lääkäriä, insinööriä ja muuta ammattilaista? Sitten ei säästetty vaan menetettiin huomattavasti enemmän.

Sipilään nyt en viitsi tässä puuttua, mutta SPRn tarkoitus ei lienekään rahojen säästäminen vaan hädänalaisten auttaminen. Jos sinulla on vain raha mielessä, niin onneksi muut viitsivät vielä miettiä ihmisyyttä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ikävä kyllä SPR joutuu vuokraamaan tyhjinä olleita tiloja vastaanottokeskuksiksi myös tahoilta, joilla ei päällimmäisenä ajatuksena taida olla hädänalaisten ihmisten auttaminen vaan tyhjän panttina vuosia olleiden tilojensa vuokraaminen henkilökohtaisen taloudellisen edun saamiseksi.

SPR on toiminnallaan edistämässä tätä vinoutunutta humaanisuutta. Olisikin ensiarvoista tuoda julkisuuteen SPR:n kaikki kytkököset poliittisesti aktiivisiin henkilöihin, jotka nyt toimivat sille niin vuokranantajina kuin muunkin turvapaikanhakijoiden tarvitseman huollon toimittajina.

Kaikki toiminta ei taida olla aivan niin pyyteetöntä, miltä näyttää. Tässä sirkuksessa pyörivät isot rahat.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #109

Ne jotka ovat iloisia kun saavat taloudellista hyötyä eivät välttämättä edes yritäkään vaikuttaa miltään hyväntekijöiltä. Taloudellinen systeemimme on mikä on ja sitä eivät nuivat kai ensi sijaisesti ole muuttamassa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #110

Ne vasemmistopiirit, jotka saavat taloudellista hyötyä, pyrkivät salaamaan osallistumisensa tähän rahabisnekseen piiloutumalla tätä tarkoitusta varten perustettujen yhtiöidensä kasvottomiksi omistajiksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #111

Hah hah sala liitto raha bisnes ja huiii vasemmistopiirit.
Eikös ole mielenkiintoisempaa katsoa persuja jotka hyötyvät majoitusbisneksestä. ; ) Heillähän sitten onkin kahdella hepalla ratsastusta.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #109

No voi kauhistus. Tottakai tilat pitää jostain saada, eikä se SPRn motiiveja muuta muuksi jos ne täytyy jostain vuokrata.

"Kaikki toiminta ei taida olla aivan niin pyyteetöntä, miltä näyttää"

Ei varmaankaan, miten se liittyy kommenttiini?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #113

" Jos sinulla on vain raha mielessä, niin onneksi muut viitsivät vielä miettiä ihmisyyttä."

P.S. Olisi sangen suotavaa, että SPR:n ja Maahanmuuttoviraston kanssa sopimuksia tehneiden poliittisten tahojen toiminta olisi avointa ja taloudellista voittoa tavoittelematonta pyyteetöntä auttamista.

Kun auttamisen motiivina on rahallinen hyöty niin liikutaan moraalisesti kestämättömällä pohjalla.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen Vastaus kommenttiin #115

Suomen Punaisen Ristin osallisuus pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden majoittamisessa on seurausta vain ja ainoastaan siitä, että tässä maassa on jo kolmen hallituksen aikana pyritty aina sälyttämään kaikki mahdolliset tehtävät kolmannelle sektorille. Tämä taas on puhtaasti aatteellinen valinta.

Punainen Risti ei tietystikään voi periaateohjelmansa vuoksi kieltäytyäkään jos maahanmuuttovirasto pyytää heitä osallistumaan vastaanottokeskuksen perustamiseen. Mutta enemmän se on järjestölle taakaksi, ja sen sijaan että SPR tienaisi roimasti "vuokraamalla vanhoja tilojaan", niin tälläkin hetkellä järjestö joutuu kyselemään monessa kaupungissa vapaita huoneistoja yksityisiltä.

Ilmoitan muuten sitten tässä kohtaa, että en katso hyvällä tässä ketjussa erilaisten hassujen salaliittoteorioiden levittelemistä pakolaismajoituksesta tai tuulesta temmattuja tarinoita "vasemmistopiirien saamasta taloudellisesta hyödystä". Enkä myöskään aio sietää Suomen Punaisen Ristin kuvailemista "vasemmistopiirinä".

Saa valita ihan itse: tähän ketjuun voi olla kirjoittamatta hupsuja ja katteettomia huhuja, tai sitten voi kirjoittaa niitä ja hankkia itselleen porttikiellon. Reilu peli.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #116

Jussi J.,

Luepa ihan uudelleen kirjoittamani kommentit, sillä tulkintasi niistä perustuu väärinymmärrykseen tai tarkoituksenhakuiseen vääristelyyn.

SPR:n väittäminen "vasemmistopiiriksi" tai sen taloudellinen hyötyminen "vuokraamalla vanhoja tilojaan " ei sisälly kirjoittamiini kommentteihin.

"Salaliitoista" en liioin ole kirjoittanut sanaakaan, mutta olen ollut kiinnostunut avoimuudesta tilanteissa, joissa turvapaikanhakijoiden käyttöön vuokrattujen kiinteistöjen vuokraajina esiintyvät erilaiset osakeyhtiöt.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #115

Kyllä meidät kaikki sitten kai haudataankin moraalisesti kestämättömällä pohjalla, kun hautaustoimistojemme toiminnan motiivina on rahallinen hyöty.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #117

Mielestäni on mautonta verrata keskenään turvapaikanhakijoiden majoittamista ja kuolleiden hautaamista.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #118

Sosialismiako kaipaat?

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #115

"Kun auttamisen motiivina on rahallinen hyöty niin liikutaan moraalisesti kestämättömällä pohjalla"

Silti on parempi, että hädänalaisia autetaan kuin että ei autettaisi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #139

Useimmiten. Ymmärrät kyllä mitä tarkoitan.

Ahneus ja häikäilemättömyys pysyvät aina keskuudessamme, vrt. nykyinen turvapaikanhakijoiden salakuljetusbisnes.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Eiköhän tässä koko performanssissa ole kyse juuri siitä monikulturismista, johon Suomea ja suomalaisia ollaan EU:n sisällä sovittamassa toistaiseksi heikoin ja tragikoomisin tuloksin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Suomi on aina ollut monikulttuurinen. Ennen sotaa monikulttuurisuus oli Viipurin vetonaula.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ennen toista maailmansotaa Suomessa asui 3,6 miljoonaa ihmistä, joista maamme toiseksi suurimmassa kaupungissa Viipurissa 74 000 asukasta.

Viipurin asukkaista äidinkieleltään suomenkielisiä oli 94 %, ruotsinkielisiä vajaa 3 %, venäjänkielisiä 2,5 % ja saksankielisiä runsas 0, 5 %.

Suomen väittäminen monikulttuuriseksi näiden Viipurin vaatimattomien lukujen perusteella on vähintäänkin arveluttavaa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #138

Olihan toki monikulttuuria muuallakin. Esim. Helsingissä ja Turussa muslimejä ja juutalaisia.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #138

Niin, joskus oli monikulttuurisuuden sijasta laki joka pakotti kuulumaan kristittyyn kirkkoon. Muutoin tuli karkoitus.

Ulkomaalaisille sallittiin silloinkin muu uskonto.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Korjailin sunnuntaiaamuna päätekstiin jääneitä virheitä.

Merkittävin yksittäinen erhe taisi olla "käsittelyn aikana ilmennyt klaanijohtajan juoppohulluus vahingoitti kieltolakia vastustaneen järjestön uskottavuutta entisestään" --> tässä pitäisi tietysti lukea "kieltolakia kannattaneen", kuten aiemmin tekstissä olikin jo mainittu, ja nyt se on korjattu oikein.

Käyttäjän MikkoJack kuva
Mikko Jack

Jotenkin Lahden tapahtumista tulee mieleen tämä venäläinen sotaelokuva, jossa ensin leikillään hyökätään punaista ristiä vastaan noin 55. minuutista eteenpäin:

https://www.youtube.com/watch?v=__KT6p2bcE0

Ja tässä vielä yhteen minuuttiin tiivistettynä koko kalabaliikki:

https://www.youtube.com/watch?v=OKAKnzE2v58

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Jollakulla Lahdessa oli huono huumorintaju. Muuten Jalosen historiakatsaus KKK:n historiaan pitäisi olla jokaiselle mielenkiintoinen.

Vähän vähättelevästi sanottu tekstistä, johon joku on käyttänyt paljon tunteja.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Pakko kai tässä vaiheessa tunnustaa, että melkein koko teksti oli nykäisty vanhasta yleisen historian laudaturseminaaristani vuonna 1999. Ei sen tiivistäminen bloggauksen muotoon enää tässä vaiheessa siis kauaa kestänyt.

Tuolloin mietin, että nimenomaan 1920-luvun Ku Klux Klan voisi olla kiinnostava gradun aihe, nimenomaan populismin ja oikeistoradikalismin historian kannalta. Päädyin siloin lopulta kirjoittelemaan ulkomailla sotineista suomalaisista, mutta nyt tuli sellainen olo, että voisi oikeastaan laittaa tuon opiskeluaikaisen jutun luettavaksi, kun kerrankin tilaisuus on.

Toimituksen poiminnat