*

Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

"Counterjihad"-liike ja Suomi

 

Taannoisessa kirjoituksessa tulin käsitelleeksi Norjan tapahtumien jälkeen uudella tavalla huomion kohteeksi noussutta Counterjihad-liikehdintää. Uuden Suomen aiheesta tekemän lyhyen artikkelin kommenttiosastolla on Halla-ahon kannattajiin lukeutuva vantaalainen Taina Lintula maininnut kyseiseen poliittiseen liikkeeseen lukeutuvan, Euroopan "islamisoitumista" vastustavan SIOE (Stop the Islamization of Europe)-järjestön. Lintulan mukaan "järjestö on rauhanomainen, vaikka järjestääkin mielenosoituksia, ei kannata väkivaltaa, vaan on kohdannut sen sijaan paljonkin väkivaltaa äärivasemmiston taholta".

 

Lintulan näkemyksiin voi tietysti suhtautua monella eri tavalla. SIOE:n verkkosivu on Norjan surullisten tapahtumien jälkeen kadonnut kokonaan verkosta - mistäköhän johtunee? - mutta verkkolähteet vahvistavat yhä, että sen johtajiin lukeutunut Stephen Gash tunnetaan serbisotarikollinen Radovan Karadžićin puolustelijana. Isossa-Britanniassa onnistui SIOE:n mielenosoitus muslimeja vastaan kirvoittamaan sikäläisten juutalaisten rabbien tuomion, ja Yhdysvalloissa on paikallinen veljesjärjestö SIOA päätynyt Southern Poverty Law Center-yhdistyksen viharyhmäluetteloon. Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Halla-ahon vanhan Scriptan vieraskirjan mukaan on Lintula, joka tosin itse ei siis ole Perussuomalaisen puolueen jäsen, kertonut ideoineensa aikoinaan SIOF-toimintaa, mikä oletettavasti on lyhenne sanoista "Stop the Islamization of Finland". Maahanmuuttokriittisessä hengessä voisin todeta, etten erityisemmin välittäisi nähdä moisten harrasteiden leviävän kotimaahani.

 

Kuvitelmat "islamisaatiosta" ovat tietysti tuulesta temmattuja, ja tässä blogipalvelussa olenkin tullut kirjoittaneeksi aiheesta aiemmin. Ne ovat kuitenkin olennainen hysterian lietsomisen väline Counterjihad-liikkeelle. Kyseessä on, kuten Toby Archerin monasti siteeratussa katsauksessa on jo mainittu, verkossa syntynyt alakulttuuri, joka on siis keskittynyt muslimien vastaiseen toimintaan. Liikkeen nimitys on tarkoituksella hieman harhaanjohtava, koska sen varsinaisessa tähtäimessä ei ole uskonkiihkoinen islamilainen terrorismi. Sen sijaan kyseisen liikkeen kellokkaat lähtevät siitä suorasta oletuksesta, että aivan kaikki muslimit ovat vihollisia, jotka toiminnallaan edistävät Euroopan alistamista islaminuskon valtaan, eurooppalaisen vasemmiston toimiessa tämän kehityksen marionettina eräänlaisen "Marx-Muhammed-sopimuksen" hengessä. Kyseessä on sama aatemaailma, minkä pohjalta Anders Breivik laati manifestinsa ja toteutti sen inspiroimana joukkoteurastuksensa uskoen siten pelastavansa läntisen sivilisaation.

 

Yhdysvalloissa liikkeen johtohahmoja ovat Pamela Geller ja Robert Spencer. Jälkimmäinen on pyrkinyt esiintymään varteenotettavana islaminuskon asiantuntijana, mutta tosiasiassa hänen luomansa kuva islaminuskosta on yhtä todellisuuspohjainen kuin vuosisata sitten vaikuttaneiden antisemitistien käsitys juutalaisuudesta. Kuten mainittu, myös Gates of Vienna -blogi ja sen ylläpitäjä Edward S. May, alias "Baron Bodissey", kuuluvat samaiseen verkostoon. Gates of Vienna on järjestänyt erityisiä Counterjihad -konferensseja, joissa on ollut edustus myös Suomesta. Kuten aiemmassa kirjoituksessani aiheesta mainitsinkin viitteiden kera, kotimaatamme on näissä konferensseissa edustanut Tundra Tabloids -blogia ylläpitävä nimimerkki "KGS", jonka takana näyttäisi olevan muuan Kenneth Sikorsky. Samainen herrasmies on myös haastatellut silloista kaupunginvaltuutettu Halla-ahoa, ja on ilmoittanut tuntevansa massamurhaaja Breivikiä kirjoituksillaan inspiroineen "Fjordman"-bloggaajan.

 

Counterjihad -verkoston keskeinen toimintaperiaate on yksiselitteisesti islaminvastaisen propagandan levittäminen, missä keskeisessä roolissa ovat erilaiset väkivaltafantasiat. Hallintovaliokunnan puheenjohtajallekin tutuksi tulleella sekä viestintäväylänään käyttämällä Gates of Vienna -sivustolla on pohdittu sisällissodan mahdollisuuksia Euroopassa vuoteen 2025 mennessä sekä islaminuskoisten täydellistä poistamista Euroopasta joko vapaaehtoisella maastamuutolla, karkotuksilla tai kansanmurhalla. Kansanedustajan oman Scripta-blogin sisältö on toki hieman vähemmän radikaalia, vaikkakin sopii ajoittain varsin ilmestyskirjamaisiksi yltyvissä ennusteissaan aivan riittävän hyvin tämän alakulttuurin osaksi.

 

Counterjihad-verkosto on täydentänyt propagandan levittämistään sekä vihan, vainoharhaisuuden ja hysterian lietsomistaan myös tarkoituksellisilla yhteiskuntarauhan horjuttamiseen pyrkivillä provokaatioilla. Tarkoituksena on ollut nähtävästikin edesauttaa valtaväestön ja muslimien välisten suhteiden kärjistymistä tilanteeseen, missä verkoston toivomat radikaalimmat tavoitteetkin voitaisiin toteuttaa. Muhammed-pilapiirrosten synnyttämien ikävilläkin tavoilla purkautuneiden jännitteiden osoitettua tämän toiminnan mahdollisuudet on esimerkkejä näistä yrityksistä nähty siellä täällä läntisessä Euroopassa. Taina Lintulan ylistämä SIOE on sekin tehnyt osansa pyrkiessään kiristämään tunnelmia. Kuten tutkija Toby Archer on maininnut, kyseessä on löyhä verkosto, jonka osaset toimivat vailla ohjausta, hyvin hämärässä hengessä. Tässä mielessä Anders Breivik oli vain yksi liikkeen vaikutuspiiriin ajautunut henkilö, joka päätti viedä itse suunnittelemansa provokaation verrattomasti pidemmälle kuin muut.

 

Verkoston aatteellisena kellokkaana toiminut Bat Ye'or, alias Gisèle Littman, on selvästi suonut innoitusta niin Anders Breivikille kuin hallintovaliokuntamme puheenjohtajalle. Retorisena esimerkkinä voi mainita käsitteen "dhimmi", mikä on historiallisesti tarkoittanut islamilaisissa valtakunnissa suojeluksen alaisina eläneitä kristittyjä ja juutalaisia. Oman aikamme kärkevässä kielenkäytössä siitä on muotoutunut islamiin vihamielisesti suhtautuvien henkilöiden keskuudessa käytetty haukkumanimi kaikille niille, jotka heidän mielestään käyttäytyvät liian alistuvasti islaminuskoa kohtaan. Breivik käyttää "dhimmi"-nimitystä manifestissaan toistuvasti. Kirjansa johdannossa hän suosittelee teoksensa levittämistä toteamalla "It may be the only way to avoid our present and future dhimmitude (enslavement) under Islamic majority in our own countries" sekä  julistaa lopuksi "As long as the threat of Islam and dhimmitude increases in Europe we will see more and more indigenous liberation organisations like the Knights Templar". Näillä sanankäänteillä on vastineensa nykyisen hallintovaliokunnan puheenjohtajan vanhassa kirjoituksessa, missä hän toteaa kristillis-sosiaalisessa hengessä seuraavaa:

 

"Evankelisluterilainen kirkko on menetetty. Evankelisluterilainen kirkko on dhimmikirkko. On vaikea löytää [Kirkko & Kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo] Simolaa ja hänen edustamaansa perinnejärjestöä parempaa elävän elämän illustraatiota Bat Yeorin määritelmälle dhimmiydestä."

 

Puoluejohtaja Soini katsoi tämänpäiväisessä televisiolähetyksessä aiheelliseksi moittia tiedotusvälineitä ja yksittäisiä kommentoijia siitä, miten "kaikki Perussuomalaiset on yhdistetty äärimielipiteisiin ja vihapuheisiin". Tämä ei pidä paikkaansa. Olen itse kotoisin Satakunnasta ja asustan Pirkanmaalla, eikä minulla ole mitään syytä luonnehtia näitä vaalipiirejä edustavia Perussuomalaisia rovasti Anssi Joutsenlahtea, Laila Koskelaa tai Lea Mäkipäätä ääriainesten edustajiksi tai vihapuheiden levittäjiksi. Sen sijaan puoluejohtaja Soinin olisi hyvä viimeinkin ymmärtää, että muutamat hänen puolueensa jäsenet ovat todistettavasti omaksuneet aatepohjaansa sellaisilta toimijoilta, joita ei valitettavasti oikein kyllä voi luonnehtia muiksi kuin ääriaineksiksi.

 

Puoluejohtaja on myös todennut, ettei maahanmuuttopolitiikan kritisointi ole vihapuhetta. Ei sen tarvitse ollakaan. Samalla hän on myös todennut, että vihapuhetta on "vaikea määritellä". Esitän omasta puolestani puoluejohtaja Soinille kaksi avointa kysymystä. Riittäisikö äärimielipiteeksi se, että pitää läntisessä Euroopassa tunnettuja viharyhmiä "rauhanomaisena toimintana"? Entä riittäisikö vihapuheen määritelmäksi se, että kirjoittaa samanlaista tekstiä kuin norjalainen massamurhaaja?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat