Kansa taisteli, Cabernet Sauvignon
Viihdekirjailija ja entinen europarlamentaarikko Lasse Lehtinen on tänään ilmestyneiden Helsingin Sanomain kulttuurisivuilla kiitellyt ja kehunut suomalaisten miesten mieltymystä kirjallisuuteen. Maan suurimman päivälehden raportin mukaan on kirjamessuilla pyörivä vanha sosialidemokraattinen kulttuurivaikuttaja vakuutellut, että "lukeminen sopii äijällekin aivan hyvin" ja todennut lisäksi seuraavaa:
"Perhe nukkumassa, lukulamppu, lasi punaviiniä ja kirja, jossa suomalaiset panevat kampoihin neuvostoliittolaisille - sehän on suomalaisen miehen taivas! "
Lehtisen kommentin tiimoilta pitääkin esittää avoin kysymys kaikille sotakirjallisuutta harrastaville miehille: moniko suomalainen äijä - käyttääksemme siis tuota Lehtisen omaa ilmaisua - tosiaan juo punkkua lukiessaan sotakirjaa? Aika säännöllisesti Lehväslaihoa tai Kivakkaa selailleen oman edesmenneen isäni muistan kumonneen korkeintaan Carilloa, ja sekin taisi olla useammin vihreää kuin punaista. Tosin hän ei ollut koskaan tehnyt töitä Brysselissä eikä omaksunut mannermaisia juomatottumuksia.
Eipä hän sitäkään odottanut, että perhe olisi ollut unten mailla, eikä siihen ollut mitään aihettakaan. Lehtisen kommentista voineekin rivien välistä ilmeisesti taas lukea jotain olennaista kotimaisen miehisyyden vääjäämättömästä kriisiytymisestä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Lasse Lehtinen puhuu ehkä lähinnä itsestään. Luulisin enämmänkin keskioluen olevan suositumpaa lukujuomaa.
Tuumasin itsekin, että eikö sen nyt Karjalaa luulisi olevan.
Olut on kuitenkin sellainen nopeasti kuluva juoma, joka sopii paremmin esimerkiksi television katseluun. Lukemisessa menee enemmän aikaa, ja melkein kallistuisin siihen suuntaan, että kirjaa selailtaessa siellä lasissa on yleisemmin jotain hitaammassa tahdissa kallisteltavaa janojuomaa. Ennen vanhaan se olisi ollut kasikasia tai jallua, mutta nykyisin varmaan jo aitoa viskiä tai konjamiinia.
Lukiessa en nauti alkoholia, maalatessa kylläkin, keskitsiä, mutta sehän ei ole käsittääkseni alkoholia vaan olutta.
Lukiessa ehdottomasti ei alkoholia minulle. No hömppälehdet sikseen, mutta sotakirjallisuudessa on stimulanttia sinänsä. Luen sykleittäin sotaa runsaasti, lähinnä eritasoista ( juuri nämä Lehväslaihot ja Anttalat)kertomaa. Tosin vanhenmiten mielenkiinto on keskittymässä tiedepuolelle. Kiinnostuksen herättivät Beevor ja nyttemmin ainakin Vilkunan Viha.
Lasse "Leppoisa" Lehtiselle riittäisi ehkä vähän vähempikin punkunlipittely..:D
Nyt jäitte kiinni alkoholin väärinkäytöstä? Alkoholi ja seksi ei sovi tunnetusti yhteen, henki vahva liha heikko. Kirjan kanssa on sama juttu, saattaa Lehväslaihon lukija revanssihengen kanssa yhdessä ja avustamana kaivaa komerosta wanhan -91:stä muutetun 8,2x53 hirvikiväärin. Menee rappusille ja ampuu parilaukausta tuttuun ilmansuuntaan.Kyllä on hjuva kirja, oikein palautui sota-ajat mieleen.
Pasin suojaamana kaartaa hetken kuluttua pihaan karhukopla runsaslukuisena ja vielä runsaammin aseistettuna.
Pyssyt valtiolle, samoin valtakunnan syyttäjän vihatekstiksi tulkitsema koko Lehväslaihon tuotanto kirjahyllystä.
Siihen loppui hirvijahti ja Lehväslaihon lukeminen sotaveteraaniltamme.
Olihan tuo liikkuminen jo vaikeata 1925 syntyneelle ja näkökin reistailee. Sanomista tuli siitä ravurin ampumisesta männäsyksynä. Vaikka oli se hieno laukaus ihan Simunan luokkaa, ravuri ohjastajineen oli juuri ohittanut täyttä vauhtia ajavan mopon, matkaakin reilut parisataa. Ammuppa itte?
Kaikki edellinen oli Lahtisen vika. Viina ja kirjat ei sovi yhteen, no jos positiivista taas etsii, kun olet tarpeeksi juovuksissa voit huomenna lukea kirjan uudelleen, on ne sen verta hävyttömissä hinnoissa.
Oletko sattumalta se sama Heikki Kunttu, joka aikoinaan opiskeli Lappeenrannan teknillisessä ja pelotteli opiskelija-asuntolan talonmiestä asevarastollaan?
Jussi, kun käytit L.L:stä määritelmää viihdekirjailija, niin alan ammattilaiselta kysyisin, kattaako ilmaus myös Lehtisen väitöskirjan?
En ole ihan niin ammattilainen poliittisessa historiassa, enkä uskalla lisensiaattina arvostella muiden väitöskirjoja. Mutta olen kyllä siinä käsityksessä, ettei se Lehtisen väittäri - eikä ainakaan se Rautkallion kanssa yhteistyössä tehty opus - niin kovin viihdyttävää tekstiä tainnut olla. "Valkoinen ihmissyöjä" on edelleenkin molempia parempi.
Olen joskus täälläkin kirjoittanut etten ole rukoillut kuin keskikoulussa muutaman kerran. Historianopettajamme kun usein sanoi, että historianopetuksen tarkoituksena on opettaa teidät ajattelemaan. Mielessäni silloin aina rukoilin: "Herra varjele, etten oppisi ainakaan noita häränpyllyjä."
Monta kymmentä vuotta myöhemmin lukiessani arvosteluja ja kommentteja lainauksin Rautkallion kirjoista, tuntui se jotenkin niin tutulta, niin tutulta. Tämän vuosituhannen puolella vasta huomasin, että Raukallio on Raumalta ja käynyt koulunsa täällä. En ole tarkistanut asiaa, mutta olen varma, että hänellä on ollut sama opettaja.
Pelotteli opiskelija-asunnon talonmiestä asevarastollaan on aika laaja ja epämääräinen ilmaisu sotahistorioitsijalta. Olimmeko esim käymässä mahdollisesti omistamallani asevarastolla jolloin pelottelu on tapahtunut? Pelotella on muutenkin outo verbi, oikeampi ilmaisu olisi ollut "aiheuttanut aiheetonta pelkoa" Aseasiat ovat tänäpäivänä sen verran vakava asia ettei niillä vitsailla, harhaan johdettu poliisi voisi tulla ja takavarikoida omistamani molemmat wanhat ilmakiväärit ja jousipyssyn?
Aika epämääräisiä muistikuvia tapahtumien ollessa niinkin tuoreita kuin 1980-luvun alku.
heikki.kunttu@gmail.com jos tulee jatkossa sota tai opiskelu-historiaan liittyviä kysymyksiä, autan mielelläni
Kyseessä on Lappeenrannan teekkarien keskuudessa 1980-luvulta kiertävä legenda, missä tämä mainitunniminen henkilö olisi ollut oikein Suomen Asehistoriallisen Seuran jäsen.
Ellen nyt väärin muista, niin tarinan mukaan hän olisi saapuillut kerran asuntolaan asehuutokaupasta tuolloin täysin laillisesti ostettu ja lainmukaisesti kuljetettu vanha Messserschmittin siipikonekivääri olkapäällään. Pasifistinen talkkari oli kuulemma hieman järkyttynyt, vaikka vekotin tietysti oli deaktivoitu.
"Varasto" viittasi siis tuossa arsenaaliin, omistettujen aseiden lukumäärään yleensä, ei niinkään säilytyspaikkaan, ja pelottelu ei ollut millään muotoa harkittua, vaan täysin tahatonta. Pitää aina tarkistaa, onko kyseessä sama henkilö vaiko sittenkin vain sattuma. Voi myös olla, että tarina on kasvanut kerrottaessa, ja kyseessä on alun alkaen ollut vaikkapa vain Suomi-konepistooli tai Sturmgewehr.
Tarinassa saattaa olla pieni totuuden siemen. Mikäli nettipoliisi jo ehti hälyttää karhu-koplan niin hälytys perutaan jos sopii? Tavarat voi kantaa pois Pasista. Kuten ylläolevasta voi lukea ketään ei oikeasti peloteltu. Nyt sotakirjoja lukemaan ennenkuin ne poltetaan kirjarovioilla, mokomat vihakirjoitukset.
Takavarikoimalla turvallisissa käsissä olevat aseet ei tee rikollisten aseista yhtään turvallisempia.
Sotakirjallisuutta tulee luettua harvoin. Noin ylipäänsä mulle ei sovi alkoholi lukiessa, kun se häiritsee keskittymistä. Voisi ajatella tämän olevan yleisempääkin, että mies tarttuu kirjaan selvinpäin.
Voi pyhä yksinkertaisuus, että punaviini tässä syntisäkiksi tehtiin?
ALKOn myyntitiedot olisivat olleen googletettavissa ja sieltä se olisi löytynyt, punaviinin kulutus sotakirjoja lukevien äijien keskuudessa.
Se sitten, mikä määritetään suomalaiseksi punaviiniksi on toinen juttu.
Mutta taistelulinjan asettaminen punkku/ei-punkku-muurille on hyvin kuvaavaa.
Alkeerialainen, korilla tai jellona-puolukkamehu, ihan se sille sama.
Kunhan on punaista.
Tai kirkasta.
Kussakin maksa ennenpitkää poksahtaa.
(USA:ssa kuluu viinahaittoihin vuodessa kansallisvarallisuutta
224 000 000 000 taalaa, 600 taalaa / asukas)
Käsittääkseni lukiessa on pidettävä ainakin kohtuus alkoholin kulutuksessa. Sama sitten lukeeko sotakirjallisuutta Suomen sodista, dekkaria, Arto Paasilinnaa, Dostojevskia, scifiä, biografiaa tai puhelinluetteloa. J.J. esitti selvän kysymyksen mielipidetutkimukselleen, mutta minä en taida kuulua kuitenkaan kohderyhmään. En lue sotakirjoja, ja vaikka en halua nimitellä itseäni absolutistiksi, niin käytännössä olen hyvin lähellä.
Ei lukenut isänikään tietääkseni sotakirjoja, muuta kuin Tuntemattoman sotilaan pian sen ilmestymisen jälkeen, ja minä luin sen hänen jälkeensä. Taisin olla 11-vuotias silloin. Välskärin kertomukset luin vähän aikaisemmin tai vähän myöhemmin. Sitten kasvoin aikuiseksi, ainakin sisältäpäin. Muuten olen ehkä vähän yritellyt lukea tai selaillut joitakin sotakirjoja.
Jaa, on tosiaan yksi Suomen sodista kertova sotakirja, jonka luin jokusia vuosia sitten. Ruma sota. Enkä tarvinnut Karjalaa tai punkkua siihen. Se on varmasti paras sotakirja mitä koskaan Suomessa on kirjoitettu.
"Rumalla sodalla" oli tietysti puolensa, vaikka se joissakin kohdin nojasikin jo aiemmin tiedossa olleisiin seikkoihin esiintyen siinä samalla silti "vaiettuna" historiana.
Tekijöiden puolustukseksi pitänee tosin heti huomauttaa, että se "vaiettu talvi- ja jatkosodan historia" oli käsittääkseni kustantajan valitsema alaotsikko.
Niin, ja en minäkään juo lukiessani, mutta kirjoittaessa tulee toisinaan hieman lasia kallisteltua.
Kyllä minullekin useimmat asiat olivat kohtalaisesti tiedossa ennestään.
Siinä kirjassa oli myös huumoria, kuten hyvissä kirjoissa aina. Muistuu mieleen savolaispojan letkaus ( kuultu kyllä sekin jo aikaisemmin): "Em mie tässä soassa mittee muuta niin pelekää, kun sitä sankarkuolemmaa".
Luen Linnaa käytännössä jatkuvasti. Tuntemattoman ja Pohjantähden lukukertoja on kymmenittäin.
Tuntematon ei ole mielestäni sotakirja, vaikka sen tapahtumat kertovatkin sodasta. Minulle se on uskovien raamattuun verrattava oppikirja miehisyyteen ja inhimillisyyteen, sodanvastaisuuteen, so. arvoihin.
Ja tämä ilman patetian häivää. Linna oli nero.
En malta olla kertomatta suosikkilausettani jostakin niistä sotaisista tusinapainoksista, joita sadoittain olen ahminut: Vartiomies katsoo yksinäisenä hiljaista, kesäöistä suota. Kirjailija kuvaa:
"Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt... mutta niinhän ei tietenkään ollut."
Minä tietysti asun Helsingin hipsterkuplassa, mutta kyllä se punaviini ihan hyvin näkyy miehille maistuvan. En ainakaan pidä punaviiniä nauttivaa miestä yhtään epä-äijämäisenä.
Täh? Luen sängyssä selinmakuulla. No joo: lasi lattialle ja metrinen pilli suuhun - olisko tarpeeksi äijämäistä?
Yritin SS-Mann Kokkoa (isää, 1918-2002) muistellessani lukea Lauttamuksen "Vieraan kypärän alla", mutta petyin pahasti tekstin laatuun. Kolmen pisteen sarjoja oli nakutettu kuin konekivääritulta, ja se kai tekijää oli inspiroinutkin.
Toinen hyväkäs Reino Lehväslaiho on myös käytännössä ihan koskematta. Jokseenkin kolkko kohtalo käydä ensin muutama vuosi sotaa, ja kirjoittaa siitä sitten seuraavat seitsemänkymmentä.
Esa Anttala tuli melko tutuksi puoli elämää sitten. Niissä tarinoissa tapahtuu kuin Korkeajännityksessä aikoinaan: sankari niittaa vihollisen laukauksella katajan katveesta - mitäs menivät vanjat tupruttelemaan haisevaa mahorkkaansa!
Parhaat sotakirjat ovat William Boydin Uudet tunnustukset sekä saman kirjailijan Jäätelösota. Niissä taistelut esitetään niin kuin ne rivimiehen kannalta ovat: surkeaa sähläämistä epämääräisissä olosuhteissa vieraiksi jääneiden tavoitteiden puolesta.
"Täh? Luen sängyssä selinmakuulla. No joo: lasi lattialle ja metrinen pilli suuhun - olisko tarpeeksi äijämäistä?"
Kanisteri ja letku olisi kyllä äijämäisempää. Veljeni muistaakseni toimi joskus juuri sillä tavoin.
"Yritin SS-Mann Kokkoa (isää, 1918-2002) muistellessani lukea Lauttamuksen "Vieraan kypärän alla", mutta petyin pahasti tekstin laatuun."
Ei se minustakaan kovin kaksinen ollut. Mutta nyt pitikin haeskella Jokipiin "Panttipataljoona" kirjahyllystä. Oliko isäsi, jos sopii kysyä, siis tämä suomalaisen SS-pataljoonan ensimmäisen komppanian Tenho Valdemar Kokko? Aika kiinnostavaa, meinaan. Jättikö hän jälkeensä pataljoonan aikaisia muistoesineitä?
Vastikäänhän on julkaistu Jenni Linturin samasta aiheesta kirjoittama "Isänmaan tähden", joka saattaa olla aika hyväkin. En ole kyllä itse tutustunut teokseen, mutta Linturi on ainakin arvostelujen mukaan raapustellut teoksensa avoimin mielin ja puhtaalta pöydältä.
Kiitos kysymästä. Tenho ei ollut meikäläisiä, mutta II Nordlandin Arvo Emil Kokko oli. Isäukko meni Saksaan jo talvisodan veteraanina, joten hän kuului SS:ssä ns. divisioonan miehiin.
Esineistöä ei ole mainittavasti, mutta valokuvia jonkin verran.
Jokipiin tiiliskivi näyttää hyvältä kirjahyllyssä. En ole lukenut sitä juuri ollenkaan, vain hyvin vähän sieltä täältä. Parastaikaa tekeillä on, kiitos aktiivisten asianharrastajien, suomalaisten SS-miesten matrikkelin uudistettu painos. Siinä vihdoinkin etunimeni tulee olemaan oikein! Ensimmäisen painoksen "Tauno" on sapettanut minua kohta kaksikymmentä vuotta.
Otan huomioon tiedon Linturin kirjasta.
Olenko Jalonen ymmärtänyt oikein, että Lauttamuksen lopullinen ratkaisu aiheutui pitkälti sen ajan ilmapiiristä sodan käyneitä miehiä kohtaan? Tai niin, jopa SS- taustasta?
Nuorena tuli Lauttamukset käytyä läpi. Sitten myös aikamiehenä.
Sinänsä kirjailija mielestäni olisi kaivannut(näin aikuisena luettuna) kunnon stilisointia kuten vaikka Linna/Syrjä mallikkaasti osoittaa toimivan.(tai Päätalo/Syrjä mallikkaasti ei näytä toimivan, tylsä teksti ja idea on tylsä teksti ja idea.)
Kari Kero tiedustelee:
"Olenko Jalonen ymmärtänyt oikein, että Lauttamuksen lopullinen ratkaisu aiheutui pitkälti sen ajan ilmapiiristä sodan käyneitä miehiä kohtaan? Tai niin, jopa SS- taustasta?"
Jaa-a. En ole tutustunut Lauttamuksen henkilöhistoriaan kuin vain pintapuolisesti, vaikka vuoden verran aikoinani Muuramessa itsekin asuin. Ikinä en kyllä ole kuullut, että "ajan ilmapiiri" olisi ollut vaikuttava tekijä. Lauttamushan kuitenkin oli suosittu ja omissa piireissään varsin arvostettukin kirjailija.
Pitäisi perehtyä asiaan! Onhan siinä voinut olla vaikka mitä. Senhän mies kyllä itsekin teki selväksi, että sota jätti häneen pysyvät arvet, ja kahdestihan hän yritti ottaa lähtöpassit tästä elämästä. Vasta toisella onnistui.
"Käyttääksemme" niinpä niin. Aika monta on nyt liikenteessä näitä dandyja.
Nooh, bloggaus on vuorovaikutteista ja yhteisöllistä puuhaa, joten sikäli monikon ensimmäinen persoona tulee toisinaan luontevasti mukaan ilmaisuun. Kyse ei siis ole keisarilliseksi heittäytymisestä.
En ole lukenut punaviinin voimalla, mutta A-oluen voimalla (AINOA KERTA) Bukowskin Barfly n kässärin Fredalla ravintolassa. Ei olisi onnistunut, mutta kuten käsikirjoitukset, oli lyhyt.
Narva ssa luin Viron vapaussotaan liittyvän kirjan, selvinpäin.
Kirjailijat/taiteilijat käyttävät kyllä punaviiniä 'polttoaineena' ja minä olen käyttänyt drinksuja joskus 80-luvulla töissä (vaati tarkkaavaisuuta ja tarkkuuttaa kirjoittaa), siis polttoaineena.
Ei käy enää. Olen kyllä kerran lukenut pääni selväksi, kun en juomaputken jälkeen uskaltanut nukkua...
Ei kuulosta aidolta, eikä uskottavalta... kuulostaa briljeeraukselta.
'Äijä' täällä Kalliossa tarkoittaa miestä, josta voi sanoa sen verran, että Lehtinen ei olemuksineen ja puhetapoineen edusta ko kategoriaa, ainakaan tämän paikkakunnan äijää. Mutta saavutukset saattavat antaa nostetta siellä täällä...
Straniuksen Penan tuore arvostelu Bukowski-kirjasta lienee tuttu? Upotan tähän linkin mainittuun sydämeenkäypään kirjakritiikkiin.
Ei ollut, voisin lukea alkup., kunhan löytyisi aikaa. Tämä kuitenkin vaikuttaa 'pakko lukea' kirjalta.
Kiitos !
Se kirja mistä puhuin, lainasin sen ja vajaa kaksikymmentä vuotta sitten kuoli lainaaja ja jäi sitten sille tielle se kirja.
Arvostelija kuulosti ihan oikeasti 'Chinaski' lta... Mutta sitä suuseksijuttua en oikein usko paitsi vanhemmalta leidiltä, June lta varmaankin toisinpäin opetettu, mutta voihan olla totta, ja opiskelijatytöt - ymmärrettävää. Olen lukenut paljon, mutta alkoholi on syönyt yksityskohdat, mutta näkemys lähtee siitä, miksi se on ytimessä prosessoitunut ja olen tyytyvänen siihen. Näistä sotahistoriankirjoista, teininä luin isäni kirjoja, mutta nykyään käyn vain esitelmiä katsomassa ja kuuntelemassa - kevyttä, mutta ok. Meinander oli 27 tätä kuuta.
Kiitos Jussi inspiraatiosta, seuraava tilaus tuli just tehtyä:
Charles Bukowski: Sunlight Here I am - Interviews and Encounters 1963-1993 (Paperback).
Tämä tarina on tosi: Lainasin Kannelmäen kirjastosta jälleen Post Officen, makasin sohvalla lukien kun kuulin Bukowskin kuolleen. Alkoholi vuosien vieriessä voi toki pyöristää muistoa. Mutta mätsää hyvin Chinaskiin, kunhan vaan yrittää muistaa ettei kaikista tule juomalla miljonäärejä.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 36 kommenttia