Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Siniristi ja pääkallojoukot

  • Siniristi ja pääkallojoukot

Yleisradion Teema-kanavalla "Hitlerin kätyrit" -televisiosarjassa toissapäivänä esitetty Suomi-jakso on herättänyt tuoretta keskustelua, jopa siinä määrin että Uusi Suomi on päättänyt peräti laatia uutisen aiheesta. Asiasta on jutusteltu myös Agricola-forumilla. Oma tutkimustyöni on menneisyydessä sivunnut jossain määrin suomalaisen SS-pataljoonan vaiheita, joten lienee kenties aiheellista kommentoida tapahtumia ohimennen, näin päivän verran jälkijunassa.

Selvennykseksi mainittakoon, että olen aiemmin siis laatinut SS-mies Tauno Polónin - joka oli Nokia-yhtymän perustajiin lukeutuneen Eduard Polónin pojanpoika - vaiheista artikkelin Sotahistorialliselle Aikakauskirjalle. Kuten tuosta linkityksestä voi havaita, myös Aikakauskirjan kansikuvaksi valittiin suomalaisten SS-miesten valatilaisuus Gross-Bornissa (nykyisin Puolassa sijaitseva Borne Sulinowo). Julkaisun sisältöä on Vapaussoturi-lehdessä tuolloin esitellyt nykyinen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö.

Uusi Suomi on otsikoinut uutisensa säväyttävästi "synkkä väite Suomen SS-sotilaista". Toimittaja Boris Salomonin kuvailemaa "tarkasti dokumentoitua tapausta" ei selkeästi yksilöity mainitussa televisio-ohjelmassa, mutta olettaisin kuitenkin, että kyseessä oli viittaus SS-mies Sakari Lappi-Seppälän muistelmissaan kuvailemiin tapahtumiin. Lappi-Seppälän muistelmateos "Haudat Dnjeprin varrella; SS-miehen päiväkirjan lehtiä" julkaistiin vuonna 1945, ja se on realistisuudessaan lukemisen arvoinen sotakuvaus. Lappi-Seppälän kertomuksessa käsitellään sivuilla 86-91 tapausta, jossa saksalaiset olivat sodan ensi päivinä surmanneet kaikkiaan 36 juutalaista. Uhreja oli aluksi nöyryytetty, jonka jälkeen nämä oli pakotettu kaivamaan omat hautansa ja ammuttu pienissä ryhmissä. Kyseessä oli mielivaltainen siviileihin suunnattu kostotoimi erään saksalaisen rykmentinkomentajan saatua surmansa neuvostoliittolaisen tarkka-ampujan luodista. Lappi-Seppälä ja eräs toinen suomalainen vapaaehtoinen komennettiin myös teloitusryhmään, mistä he kieltäytyivät. Tämän sijasta he saivat tehtäväkseen kerätä teloitetuilta näiden taskukellot ja muut arvotavarat.

Kyseessä ei siis ole mikään varsinaisesti uusi tieto, ja asiaa on sivuttu toki myös Mauno Jokipiin virallisluonteisessa "Panttipataljoona"-teoksessa. Uudesta tutkijapolvesta asiaa on käsitellyt varsin kattavasti ja Jokipiin tulkintaa hieman kriittisemmällä otteella Antero Holmila. Omasta puolestani voin mainita, että myös SS-mies Tauno Polónin päiväkirjasta käy selväksi suomalaisten vapaaehtoisten tietoisuus Saksan idän-sotaretken synkästä todellisuudesta. Polónin omat kokemukset rajoittuivat enimmäkseen kuulopuheisiin ja muihin havaintoihin. Kirovogradissa sai Tauno Polón kuulla neljänkymmenentuhannen juutalaisen joukkomurhasta, ja Dnepropetrovskissa hänen komppaniansa majoitettiin kaupungista evakuoitujen juutalaisten koteihin. Polón kertoi myös havaintonsa siitä, miten ylvästelevät saksalaiset sotilaat kiillotuttivat saappaitaan paikallisilla juutalaisilla, ja ilmaisi tiedostavansa ukrainalaisissa maalaiskylissä juutalaisten asuntojen oviin maalattujen Daavidin tähtien merkityksen puhdistustoimien valmisteluna.

Suomalaisten vapaaehtoisten yleinen suhtautuminen Saksan idänsodan todellisuuteen näyttäisi mainittujen muistelmien perusteella olleen silti enemmänkin järkytyksen sävyttämä. Kotimaisten SS-miestemme rintamavaiheita on ilman muuta edelleenkin syytä käsitellä historiantutkimuksen keinoin, mutta mitään suuria sensaatioita tuskin kuitenkaan on enää odotettavissa. Aihe toki on jälleen erityisen ajankohtainen Jenni Linturin aiheesta laatiman Finlandia-ehdokkaana olleen romaanin myötä - tähän sopinee kenties liittää Jussi Kämäräisen arvostelu kyseisestä teoksesta.

Mitä itse dokumenttiin kaikkine puutteineen tulee, niin omasta puolestani olen hieman pettynyt, että tuottajat olivat suomalaisten historiantutkijain, kuten vaikkapa mainitun Antero Holmilan, sijasta kääntyneet televisiotoimittajan puoleen. Haastateltu suomalainen SS-veteraani onneksi toi jaksoon inhimillisen säväyksen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Tuula Hölttä

Uuden Suomen jutussa kerrotaan, että ”Dokumentin mukaan Suomelle hankalin myönnytys oli se, että Suomi suostui lähettämään vapaaehtoisia kouluttautumaan Saksaan. Näistä vapaaehtoisista muodostettiin Suomen Waffen SS -osasto, joka taisteli Saksan armeijan rinnalla operaatio Barbarossassa Neuvostoliitossa.

-Mannerheim ja Ryti ymmärsivät, että tämä oli propagandavoitto Saksalle, Mutta pahinta oli, että Suomea pidettäisiin nyt Saksan liittolaisena, dokumentissa sanotaan.”

Mielestäni Suomea ei pidetty Saksan liittolaisena vapaaehtoisista koostuneen Waffen SS-osaston vuoksi. Saksan SS-joukkoihin kuului vapaaehtoisia monista muistakin maista, ja pohjoismaistakin Suomen lisäksi Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista.

Yhdysvallat oli tarjoutunut rauhanvälittäjäksi Suomen ja Neuvostoliiton välillä elokuussa -41, ja syyskuun loppupuolella sekä Englanti että Amerikka vaativat Suomea vetäytymään vuoden 1939 rajoille. Amerikka toisti rauhanvälitystarjouksensa vielä lokakuun 27., mutta siihen ei katsottu aiheelliseksi edes vastata.

[ Yhdysvaltojen ulkoministeri Hull oli ilmoittanut vielä 3. 10. 1941 Suomen Washingtonin-lähettiläälle, ministeri Hjalmar Procopélle olevansa ”glad to see that Finland had recovered the territory lost in in the war of 1939-40” (iloinen nähdessään, että Suomi oli saanut takaisin vuosien 1939-40 sodassa menettämänsä alueen). (Virallinen vahvistus asiakirjassa: Memorandum of the Government of the United States of America, handed on October 6th, 1941, by the American Minister in Helsinki to the President of the Republic of Finland.)]

Kun Suomi torjui rauhanvälitystarjouksen, Yhdysvallat katsoi ”Suomen hallituksen vastuulliseksi siitä, että se ei ole edes ilmoittanut tutkineensa mahdollisuutta saada oikeutetut valituksensa Neuvostoliittoa vastaan tyydytetyiksi rauhallisilla neuvotteluilla. Yhdysvaltain hallituksen mielestä Suomen hallitus on siis omasta halustaan sekä sellaisella tavalla ja sellaisessa määrässä, joka on aivan vastakkainen Amerikan käsitykselle siitä, mikä kuuluu oikeutettuun itsepuolustukseen, liittynyt kannattamaan koko maailmaa vastaan suuntautuvaa hyökkäyspolitiikka.”

*Marraskuun 28. Britannian hallitus jätti ulkoministeri Wittingille nootin, jossa se uhkasi aloittaa sodan Suomea vastaan, jos Suomen hallitus ei lopettaisi sotatoimia joulukuun 5. päivään mennessä. Hallitus ei vienyt asiaa eduskunnan käsittelyyn kuten perustuslaki edellytti, ja Englanti julisti Suomelle sodan 6.12. Sitä seurasivat muut sodanjulistukset, joita antoivat Uusi-Seelanti, Intia, Tshekkoslovakia, Kanada, Australia, Egypti ja Etelä-Afrikka. Liittoutuneiden näkökulmasta Suomesta oli tullut Hitlerin vasalli – a member of the Axis. (referaatti/C.O. Frietsch: Suomen kohtalon vuodet, Helsinki 1945)

Jaakko Anttila

Aikalaispropaganda on kaikkein epäluotettavinta historiantutkimuksen lähdemateriaalia.

Stalin tarjosi elokuussa 1941 Suomelle rauhaa Yhdysvaltojen välityksellä luvaten Suomelle joitakin korjauksia Moskovan rauhan rajaan. Tätä tarjousta ja vielä vähemmän ehtoja ei ollut lupa Suomelle ilmoittaa. Yhdysvaltojen oli vain kehotettava Suomea alkamaan rauhanneuvottelut ja vihjaistava, että ne veisivät suotuisaan lopputulokseen. Suomi tunsi ymmärrettävää epäluuloa ehdotuksen hämäryyden vuoksi, jota paitsi siinä vaiheessa raunanneuvottelujen katsottiin johtavan saksalaismiehitykseen. Kun keskustelut oli käyty tuloksettomina loppuun, ulkoministeri Hull julkisti ne, sillä hänen oli tehtävä kaikki mahdollinen ja mahdotonkin lievittääkseen Yhdysvalloissa antipatioita uutta liittolaista Neuvostoliittoa kohtaan. Stalin suuttui näin kärsimästään nöyryytyksestä silmittömästi ja kielsi koskaan tarjonneensa rauhaa. Stalin toisin sanoen vahvisti sen harhakäsityksen neuvottelujen pohjasta, joka oli omaksuttu Suomessa ja jota oli levitetty Suomen julkisessa propagandassa. Länsivaltojen oli nyt lepyteltävä Stalinia ja eräs lepytyskeino oli Englannin sodanjulistus.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Hull oli onnitellut Suomea luovutetun Karjalan takaisinvaltaamisesta. Suomen valloitusohjelma ei estänyt apulaisulkomnisteri Wellesiä yksityisessa keskustelussa pitämästä Mannerheimin päiväkäskyä "valtiomiehen työnä". Stalinin lepyttämiseksi Yhdysvallat alkoi syksyllä 1941 vaatia paluuta vanhalle rajalle.

Vuoden 1942 alussa Suomen Sosiaalidemokraatin päätoimittaja, SDP:n äärimmäistä vasemmistoa edustanut Eino Kilpi väläytti erillisrauhan mahdollisuutta. Kukaan ei aavistanut, että jo tässä vaiheessa voitovarma Stalin oli vaatinut Englannin ulkoministeri Edeniltä ei vain Moskovan rauhan voimassa pitämistä vaan myös Suomen hallituksen vaihtamista.

Vuonna 1943 Stalin ilmoitti välittäjänä toimineelle Yhdysvalloille niin kovat rauhanehdot, että USA ei ilmoittanut niitä Suomen hallitukselle. Lenigradin saarron murruttua vuoden 1944 tammikuussa Neuvostoliitto ilmoitti rauhanehtonsa Suomelle: Moskovavan rauhan rajat, Petsamo, 600 miljoonan dollarin sotakorvaukset ja saksalaisten joukkojen karkottaminen maasta jo huhtikuussa 1944. Rauhanehdot olivat niin kovat, että myös Suomen rauhanoppositio vastusti rauhanehtojen hyväksymistä. Suomen eduskunta torjui yksimielisesti Neuvostoliiton viimeisen rauhantarjouksen.

Lähteet: Suomen poliittinen historia 1905-1975. WSOY 1976.

Professori Henrik Meinander: Tasavallan tiellä. Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. Schildt 1999.

Professori Henrik Meinander: Suomi 1944: Sota, yhteiskunta, tunnemaisema. Siltala 2009.

Käyttäjän timoelonen kuva
Timo Elonen

Tässäkin näkyy todellinen historian tutkija. Kirjoitus pyrkii kertomaan mitä tiedetään, ilman minkäänlaista muuta havaittavaa tendenssiä.

Wiljami Ilmarinen

Voisi kuvitella että ne n. 400 vapaaehtoista suomalaista, jotka osallistuivat kesän 1941 hyökkäystaisteluihin, olisivat juuri suurimmalla todennäköisyydellä joutuneet kohtaamaan ja näkemään näitä julmuuksia. Loput 800 miestä tulivat rintamalle vasta joulukuussa 1941, jolloin rintama oli jo vakiintunut ja rintamalinjojen läheisyyteen jääneet asutuskeskukset olivat tyhjentyneet.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Noin todellakin "voisi kuvitella". Eipä tullut ikinä isäpapan kanssa puheeksi. Mikään mitä hänen SS-retkestään ehdin kuulla ja lukea, ei liittynyt siviilien nöyryyttämiseen, alistamiseen tai surmaamiseen.

Muistelmavihkossa on eräässä kohdassa kuvailtu epäluuloa, jota hyökkäävä armeija tunsi paikallista väestöä kohtaan. Sotilaat majoittuivat käytännössä siviilien keskellä, joten alueen asukkaat olisivat voineet häiritä miehittäjää hyvinkin ikävästi. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut; monessa tapauksessa saksalaiset olivat ukrainalaisten silmissä (Stalinin komentoon verrattuna) se pienempi paha.

Mieleeni jäi toisaalta myös tapaus, jossa ystävälliseltä vaikuttanut neuvostomummo oli tuonut kuumalla arolla paahtuneille SS-miehille raikkaita vesimeloneja. Kiitolliset sotilaat jäivät herkuttelemaan, kun mummeli käveli tiehensä. Tuokion kuluttua alkoi kranaattikeskitys, jonka kohteena oli samainen SS-osasto. Ilmeisesti juuri ovela melonimummo oli ilmiantanut vihollisen! Miehittäjän kannatti varoa siviilejä jo silloin, aivan kuin nykyään Irakissa ja Afganistanissa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Maininta ukrainalaisista pitää paikkansa myös Tauno Polónin päiväkirjan valossa, jossa huomioitiin sikäläisten asukkaiden suopea suhtautuminen akselivaltain joukkoihin ja valmius toimia yhteistoimintamiehinä. Itse yritin huomioida sen, että monelle suomalaiselle nuorelle miehelle oli sotaretki mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun he ylipäätään käytännössä tiedostivat kansalliset erot ukrainalaisten ja venäläisten välillä.

Huomioitava on totta kai sekin, että Ukrainan ja Etelä-Venäjän suurten kaupunkien kautta matkustaneet suomalaiset SS-miehet joutuivat kotimaan rintamalla taistelleisiin maanmiehiin verrattuna paljon läheisemmin tekemisiin Neuvostoliiton asukkaiden kanssa. Tämä suora kosketus oli toisinaan myös omiaan avartamaan miesten käsityksiä vihollismaan asukkaista ja lieventämään mahdollisia aiempia ennakkoluuloja. Polónin päiväkirjojen perusteella suhtautumista sävyttikin jonkinlainen ensi kertaa ulkomailla olevan nuoren miehen uteliaisuus paikallisia asukkaita kohtaan.

Mutta myös se on selvä, että sotakokemukseen sisältyi tuttu valloittajan ylemmyydentuntoinen asennoituminen vihollisen siviiliväestöön. Yleensä tämä suhde oli huvittuneen halveksiva. Poimin muutaman sitaatin Polónin päiväkirjoista tuonne Agricola-forumin ketjuun, ja voisin oikeastaan liittää ne myös tähän.

------

"Olin tänään teatterissa. Se oli aika huvittava tapaus sinänsä. Oli usein vaikea pidättää naurua, kun ryssät esittivät ohjelmaansa. Yleisö piti koko ajan kauheata melua ja sipuli haisi vietävän pahalta."

"Tänään olin jälleen ryssän ruokalassa syömässä hirssipuuroa ja kaalisoppaa, jota en kuitenkaan saanut millään pelillä alas. Kesken ruokailua siellä lakaistiin lattiaa niin että pöly lensi. Lusikoita ei ollut kuin muutama kappale. Minulle tempaistiin lusikka naapuripöydästä ja marusja pyyhkäisi sitä jonkun verran esiliinaansa ja toi sen minulle. Katsoin parhaaksi syödä omalla lusikallani."

"Naisia kertyi illan kuluessa yhä lisää ja lisää, niin että lopuksi niitä oli suunnilleen 10 kappaletta, joita me sitten kahdestaan hiki hatussa veivasimme. He olisivat kyllä tanssineet mieluummin ripaskaa ja pikkuryssää, mutta osasivat sentään eurooppalaisia tansseja. Ilta meni aina kahteentoista saakka ja meitä rupesi jo väsyttämään Lylyn kanssa. No, ei muuta kuin ajoimme naiset yksinkertaisesti pellolle ja kävimme petille. Täälläpäin tällainen menettely käy mainiosti päinsä, muttei ehkä niinkään hyvin muualla maailmassa".

--------

Tämä kaikki kertoo aikakauden asenteet ottaen kuitenkin vain hyvin tavanomaisesta nuoren suomalaismiehen suhtautumisesta venäläisiin. Natsien lietsoma suoranainen verinen rotuviha näyttäisi jääneen varsin vieraaksi aatemaailmaksi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kiitos sitaateista! Niiden hämmästelevästä sävystä tuli mieleeni itsensä John Steinbeckin "Matkalla Neuvostoliitossa" vuodelta 1947. Suomalaista käännöstä piti odottaa pari sukupolvea, jotta päästiin jälki-yya:laiseen aikaan, ja uskallettiin ihmetellä Neukkulan touhuja.

Tässä vielä vastinetta oman isäni sanelemista muistelmista:

"Eräässä toisessa kylässä yövyimme savitalossa. --- Siinä talossa oli yksi vanhempi mies ja sellaisia miehiähän ne saksmannitkin vahtivat. Niitä etsittiin, koska epäiltiin heidän jättäytyneen linjojen taakse toimiakseen partisaaneina. Pihalla oli vain yksi vartiomies ja illalla nukkumaan käytäessä kävi mielessä joskus epäilys, heränneekö sitä tästä enää ollenkaan. Eiväthän ne asukkaat siellä mitään pahojaan tehneet, olisivat vain menettäneet perheensä hyötymättä mitään. Saksmanni oli ankara kostotoimissaan, suoritti ne perusteellisesti."

(No mutta! Kaksi viimeistä virkettä ovatkin tarkemmin ajatellen viittaus siviileihin kohdistuneeseen väkivaltaan. "Kosto" tosin taitaa tarkoittaa, että takana oli oltava muutakin kuin esim. väestön juutalaisuus tai etninen slaavilaisuus. Varsinaisia esimerkkejä raakuuksista ei kertomuksesta kuitenkaan löydy.)

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Minustakin nuo viimeiset virkkeet näyttävät olevan enemmänkin vain viittaus siihen, että itärintaman yleiset tapahtumat olivat vapaaehtoisten tiedossa.

Ovatko nuo isäsi muistelmat alkuperäisinä hallussasi, ja onko niistä toimitettu kopioita Sota-Arkistoon?

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Suurkiitos Jaloselle ja Kokolle mielenkiintoisesta keskustelusta.

Oma tietämykseni asiasta on kapeaa ja autenttisuuden häivähdys Lauttamukselta. 70- luvun kouluhistoria vaikeni asiasta tyystin, samoin kuin vaikeni Isovihan aikaisista tapahtumista poliittisin perustein.
Tietyiltä poliittisilta tahoilta olen aistivinani jälleen viime sodilla ratsastamista.

Isäni (s.1915, JR7) kanssa keskustelu sodasta oli käytännössä mahdotonta. Hän suojeli lapsiaan sodan kauhuilta. Silti näin toistuvasti painajaisia sodasta; en voinut olla kuulematta isän hänen sotakavereittensa kännipuheita. Se oli pelottavaa, mutta pienen pojan mielessä tietysti myös kiehtovaa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Omien sukulaisteni keskuudessa oli se tilanne, että siinä vaiheessa kun äitini isäpuoli olisi viimeinkin ryhtynyt puhumaan sota-ajan kokemuksista avoimemmin, käski isoäitini hänen aina olla hiljaa. "Vanhoista asioista" oli kuulemma turha puhua. Kumma kyllä tämä ei estänyt isoäitini itseään puhumasta mielihyvin kotirintaman kokemuksista.

Äitini on puolestaan aina todennut, miten hän oli nuorena tyttönä sodankin keskellä onnellinen. Koska hän oli lapsesta asti kasvanut sotaakäyvässä maassa, sota oli hänelle täysin normaali olotila, jota hän ei erikseen osannut pelätä. Eihän hän edes ymmärtänyt, että jotain muuta voisi yleensä olla edes olemassa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Paljonhan sodasta on puhuttu ja kirjoitettu, mutta paljon on tietoa mennyt veteraanien mukana hautaankin. Oma isäni halusi varjella joko itseään tai minua kokemuksiltaan, koska hänen sotaretkensä asiat olivat esillä erittäin harvoin. Lähinnä kuulin vain viittauksenomaisia tiedonmurusia. Sitä suuremmassa arvossa ovat hänen 1980-luvulla eräässä haastattelussa c-kasetille sanelemansa muistelmat, jotka myös kirjattiin.

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Isän ja äidin välinen kenttäposti on säilynyt ja visussa tallessa!

Pertti Väänänen

Jussi Jalonen pyrkii näköjään täyttämään sitä aukkoa, joka mielestäni on jo aika hyvin täytetty Taavetti Heikkisen päiväkirjamerkintöjen julkaisemisella tehty. Heikkisen päiväkirjamerkinnät paljastavat hyvinkin konkreettisella tavalla suomalaisten sotilaiden arjen rintamalla toisen maailmansodan aikana.

Isäukkoni kertomukset (JR30) todistavat omalla karulla tavallaan Taavetti Heikkisen päiväkirjamerkinnät todeksi. Olisin hyvin iloinen, jos minulla ei olisi tätäkään tuntemusta suomalaisen sotilaan arjesta. Olin yksinkertaisesti liian nuori kuulemaan isäni kovin suorasuorasukaisia tarinoita sotilaselämästä jatkosodan aikana.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Ei tässä aukon täyttämisestä ole kysymys. Päinvastoin totesin, että tuo televisiodokumentissa mainittu tapahtuma, jonka myös Uusi Suomi päätti nostaa otsikkoihin, ei ollut varsinaisesti mitenkään uutta tietoa.

Everstiluutnantti Niemisen toimittamat Heikkisen päiväkirjat olivat kieltämättä erinomainen tietokirja. Tässä on kuitenkin puhe suomalaisen SS-pataljoonan miesten rintamakokemuksista.

Pertti Väänänen

Ehkäpä olen käsittänyt jotakin väärin. Kieltämättä Heikkisen päiväkirjamerkinnät tekivät minuun vaikutuksen, kun pystyin lukemaan ns. poliisiupseerin näkemyksen asiohin, joista olin saanut isältäni tavallisen sotamiehen käsityksen samankaltaisiin sattumuksiin.

Mielestäni ns. Waffen SS ei tarvitse edes suomalaisten historioitsijoiden puolusteluja. Waffen SS oli suomalainen panttipataljoona mukaan lukien rikollinen järjestö. Jokipiin kirjassa minua yhäkin ihmetyttää nuo varsin seikkaperäiset kuvaukset siitä, kuinka juutalaisten suhteen toimittiin. Varsin helppo selitys näihin kuvauksiin olisi, että ne olisivat erään homon tarinoita. En kuitenkaan uskoisi tähän.

Jan Gustafsson

"Pertti Väänänen

Waffen SS oli suomalainen panttipataljoona mukaan lukien rikollinen järjestö. "

Nürnbergin tuomioistuin toki otti tuon kannan, mutta en tiedä oliko se kovinkaan hedelmällinen, koska ei ketään edes yritetty tuomita pelkästään sen takia että olisi kuulunut Waffen-SS:ään.

Pertti Väänänen

Minulle tuo tuomio on suuntaa antava. En näe mitään rationaalista syytä inhimillistää ns. panttipataljoonaa. Ymmärrän kyllä, jos suomalaisten
SS-miehien sukulaiset yrittävät puolustella heitä.

Minun erästä kuopiolaista sukulaistani yritettiin värvätä Saksaan ns. erityiskoulutettavaksi ehkä tuohon panttipataljoonaan. Hän sanoi kieltäytyneensä siitä saksalaisten siviileihin kohdistaman raakuuden takia. Tämän hän kertoi, vaikka hän oli sotainvalidi, joka oli menettänyt toisen jalkansa ryssien ampuman räjähtävän luodin takia.

Heikki Ojala

no eipä vaikuta uskottavalta. Miksi Saksa värväisi Saksaan yksijalkaisen Suomesta ellei sitten osannut rakentaa atomipommin. Panttipataljoonan värväys alkoi kai huhtikuussa 1941... Mistä sukulaisesi tiesi näistä saksalaisten raakuuksista, oliko todistamassa niitä Puolassa tai Ranskassa?

edit BBC:n lähetykset - ja niissäghän ei voinut olla propagandaa- näinhän meille kerrotaan että juuri BBC puhui koko sodan ajan vain ja ainoastaan totta. Mistä BBC lähetti ohjelmiaan? Olisiko ollut Saksalle sodan julistanut maa?

Pertti Väänänen

Tietenkin häntä yritettiin värvätä ennen hänen invalidisoitumistaan. Hänen silloisista tietolähteistään minulla ei ole tietoa. Itse arvelisin BBC:n suomenkielisiä lähetyksiä.

Heikki Kunttu

Englantilaisessa ohjelman nimessä puhutaan Saksan liittolaisista. YLE:n
stallarikommarit ovat suomentaneet ohjelman "Hitlerin kätyreiksi" joka kuulostaakin paljon raflaamalle kuin liittolaiset.

Odotan mielenkiinnolla milloin tulee "Stalinin kätyrit"?

Kiitokset Jussille että puolustat suomalaisia, harvinaista toimintaa tänä päivänä.

Jan Gustafsson

Englanninkielinen nimi on "Nazi Collaborators", joka on mielestäni vähintäänkin yhtä negatiivisesti latautunut kun "Hitlerin kätyrit". Varsinainen ongelma meidän kannaltamme on tietenkin että voittajavaltioissa, niin lännessä kuin idässä, käsitellään asioita eri lähtökohdista kun meillä.

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Puolustikohan Jussi? Höps. Kiihkotonta ja neutraalia oli Jussin teksti. Tiede nääs ei ota kantaa. Parhaimmillaan.

Heikki Kunttu

Sinulla ei ole ilmeisesti Nyky-Suomen sanakirjaa?

Totuuden puhuminen= rasismia
Maahanmuuttokriittinen= rasisti
Perus-suomalainen= verenhimoinen natsi

Puhua totta suomalaisesta sotilaasta= Puolustaa suomalaista sotilasta

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Hessu näyttää taas olevan hieman ulkona kuvioista. Mutta jätetään nyt tuo edellinen viesti tuohon killumaan harvinaisena osoituksena jälkipolville siitä, miten pihalla 21. vuosisadan alussa eläneet ihmiset saattoivat olla.

Tulevaisuudessa sanan "maahanmuuttokritiikki" mainitseminen aiheeseen liittymättömissä bloggauksissa tulee olemaan peruste neutraloimiselle.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Minusta tuon dokumenttisarjan suorasukaista otsikkoa - joka siis on englanninkielisenä alkuperäisversionakin ollut varsin räikeä - ei pitäisi ymmärtää mitenkään tuomitsevana. Sisällöltään on dokumenttisarja pidättäytynyt varsin hyvin kaikesta paatoksesta. Uskoisin, että ajatuksena on ollut luoda jonkinlaista tarkoituksellista kontrastia televisiosarjan otsikon ja sisällön välille. Ajatuksena on ollut siis tuoda julki, että myös "yhteistoimintamiehillä" ja "kätyreillä" saattoi olla omat syynsä ratkaisujensa takana, ja että hekin olivat tavallisia sodanajan toimijoita muiden joukossa.

Esimerkiksi aiemmat Vidkun Quislingin ja suurmufti al-Husseinin toimintaa käsittelevät jaksot pyrkivät olemaan hyvin psykologisesti ymmärtäviä. Quisling-jakso oli ainakin alkupuolellaan mielestäni jopa turhankin kiltti. Molemmissa jaksoissa oli tuotu hyvin esille myös se, miten pohjimmiltaan aivan tavalliset henkilöt saattoivat ryhtyä omien kokemustensa sekä oman radikalisminsa sokaisemina tarkoitushakuisesti natsien kannattajiksi. Quislingissa vaikuttivat asiaan kokemukset vallankumouksen aikaisella Venäjällä, suurmuftilla taas hänen jyrkkä arabinationalisminsa.

IRA-jaksossa taas tuotiin onnistuneesti esille se miten kokonainen järjestö saattoi sokaistua vastaavalla tavalla.

Jaakko Anttila

Puna-armeija edusti itse raakuuden ääripäätä. Puna-armeijan sotilaan edessä oli todennäköinen kuolema, takana varma kuolema: politrukin Nagan-pistooli. Sen lisäksi "Kuolema vakoilijoille" -järjestö teloitti joukkoteloituksissa kaikki pelkuruudesta ja taisteluhaluttomuudesta syytetyt puna-armeijan sotilaat. Puna-armeijan sotilaat joutuivat lähtemään hyökkäykseen teloitettujen tovereidensa ruumiiden yli. Mitä lähemmäksi Berliiniä tultiin, sitä useampi halusi säilyä hengissä sodan loppuvaiheissa. Puna-armeijan sotilaiden teloitukset kiihtyivät eksponentiaalisesti viimeisen sotavuoden aikana, jolloin valittaminen hernesopan herneiden lukumäärästä riitti teloituksen syyksi. Lähde: ZDF-History -sarjan kolmiosainen dokumentti "Kohti Berliiniä", kertojina puna-armeijan rivisotilaat, upseerit, valistusupseerit ja NKVD-upseerit.

Jaakko Anttila

Suomen vasemmistoa edustavat bloggarit ja kirjoittajat jauhavat vuodesta toiseen Saksasta, saksalaisista ja Suomen Waffen-SS -pataljoonasta, johon Helsingissä ei hyväksytty natsimielisiä suomalaisia.

Neuvostoliitto oli rikollinen valtio ja kommunismi oli rikollinen järjestelmä. Aleksandr Jakovlev nousi Leonid Breznevin valtakaudella aikana NKP:n keskuskomitean propagandaosaston päälliköksi ja toimi myöhemmin Neuvostoliiton Kanadan-suurlähettiläänä. Jakovlev julkaisi vuonna 2002 tuhatsivuisen teoksen "Muistojen syöverit. Stolypinistä Putiniin". Jakovlev: "Minä tulin syvästi vakuuttuneeksi, että lokakuun vallankaappaus oli vastavallankumous, joka aloitti rikollis-terroristisen fasistityyppisen valtion muodostumisen."

Jakovlev siteeraa Leninin nimenomaisia ohjeita siitä, miten vanhan yhteiskunnan sosiaaliset ryhmät tuli tuhota fyysisesti: kaikki vallankumousta edeltäneiden puolueiden entiset jäsenet, tsaarinaikaisen oikeus- ja sisäministeriön työntekijät, oikeusviranomaiset, tuomarit, poliisit, upseerit, neuvostojärjestelmän salaiset viholliset kuten kaikki valkoisessa armeijassa taistelleet upseerit ja aliupseerit, kirkkokuntien työntekijät, piispat, papit, munkit, diakonit, kirkkokuoron johtajia myöten. Jakovlev korostaa, että tuhottaviksi määrättäviä olivat myös neuvostovaltaa vastaan aseellisesti taistelleiden perheenjäsenet. Jakovlev: "Valtionvastainen kaappaus 1917 avasi tien joukkoterrorille, joka muodostui järjestelmän poliittiseksi päälinjaksi."

Kaikki Venäjän sosiaalivallankumoukselliset ja perustuslailliset demokraatit kyydittiin pakkotyöleireille ja tuhoamisleireille. Kun "vastavallankumoukselliset" olivat nääntyneet viimeiseen mieheen, pakkotyöleireille ja tuhoamisleireille alettiin kuljettaa miljoonia rehellisiä kommunisteja. Tarton rauhansopimuksella suojeltu Inkerinmaan kulttuuriautonomia lakkautettiin ja Inkerimaan suomenkielinen kulttuuri tuhottiin vuonna 1931. Se sisältyi Stalinin operaatioon, jolla kaikki Neuvostoliiton raja-alueiden vähemmistökansallisuudet tuhottiin Jäämereltä Kaspianmerelle saakka, Muurmannin 3000 hengen suomalaisyhteisö mukaan luettuna.

Jakovlevin kuvaama "kansanvihollisten ja luokkavihollisten" likvidointi pantiin täytäntöön myös Etelä-Bukovinassa, Moldaviassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Lavrentij Berijan allekirjoittamat pidätys- ja teloitusluettelot olivat valmiina, kun puna-armeija pystytti neuvostovallan edellä mainituille alueille ja edellä mainittuihin maihin. Virolaiset upseerit ehtivät ilmoittaa Suomen armeijalle Virossä täytäntöönpannusta armottomasta luokkaterrorista ennen kuin puna-armeija löysi ja katkaisi Viron armeijan tukikohdan ja Mäkiluodon linnakkeen välisen kaapeliyhteyden.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Tuossa Mannerheim-Suomi - osassa kerrottiin Suomen tapahtumista samalla kun näytettiin, sitä samaa ja samojen klippien toistoa kuin sarjan joka osassa, mm. lapsien ja naisten riemuitsevan Hitler in liikkeistä ja esiintymisestä. Epäilyttävää. Sarjassa olisi myös ollut aihetta hankkia enemmän maakohtaista filmimateriaalia ja kertomusta. Ryti ja Mannerheim joutuivat pelaamaan kahden pirun kanssa ja tulos oli torjuntavoitto.

Sitten Hitler-tarina TAAS, nyt kätyrit. Stalin Venäjällä aiheutti paljon hirmutöitä mm. vankileireillä, joista ei ole niin tarkkaa tietoa. Sakemannit edes kirjasivat jotain mitä tekivät.

Aiheellinen sarja, mutta ohueksi toimitettu.

Eipä ole es paljon Japanin kärsimyksistä keuhkoiltu.

LeMay alle nelikymmpisenä McNamaralle: 'Mr McNamara, do you mean to say, that instead of burning 100 000 men, women and children overnight, we should have killed lesser number or none ? And let tens of thousands of our soldiers die on the coast ?'
.......................................................................

R.S. McNamara: Why was it necessary to drop the nuclear bomb if LeMay was burning up Japan? And he went on from Tokyo to firebomb other cities. 58% of Yokohama. Yokohama is roughly the size of Cleveland. 58% of Cleveland destroyed. Tokyo is roughly the size of New York. 51% percent of New York destroyed. 99% of the equivalent of Chattanooga, which was Toyama. 40% of the equivalent of Los Angeles, which was Nagoya. This was all done before the dropping of the nuclear bomb, which by the way was dropped by LeMay's command. Proportionality should be a guideline in war. Killing 50% to 90% of the people of 67 Japanese cities and then bombing them with two nuclear bombs is not proportional, in the minds of some people, to the objectives we were trying to achieve.
LeMay said, "If we'd lost the war, we'd all have been prosecuted as war criminals." And I think he's right. He, and I'd say I, were behaving as war criminals. LeMay recognized that what he was doing would be thought immoral if his side had lost. But what makes it immoral if you lose and not immoral if you win?

Aiheellista joskus miettiä.

LeMay:

Killing Japanese didn't bother me very much at that time... I suppose if I had lost the war, I would have been tried as a war criminal.... Every soldier thinks something of the moral aspects of what he is doing. But all war is immoral and if you let that bother you, you're not a good soldier.

http://en.wikipedia.org/wiki/Curtis_LeMay

Toimituksen poiminnat