Yliopistojen kansainvälisyys ja käytäntö
Opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema esitys yliopistojen rahoitusmalliksi kolmivuotiskaudelle 2013-2016 on parhaillaan kommentointikierroksella. Otsikkona on sykähdyttävästi "Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto". Professoriliiton taholta on tuoreimmassa Acatiimi-lehdessä kiinnitetty huomiota siihen, että erääksi suorasukaiseksi yliopistoille myönnettävän rahoituksen periaatteeksi on ehdotettu ulkomaalaisten osuutta opetus- ja tutkimushenkilökunnasta. Nivaskassa tosiaan käytetään hämmentävän selkeästi sanaa "ulkomaalainen". Maininta on työryhmän muistion sivulla 39, ja ehdotuksessa yliopistojen "kansainvälistymisen" mittaamiseksi ehdotetaan lisäksi myös ulkomaalaisten suorittamien tohtorintutkintojen määrää.
Kansainvälisten tutkijain houkuttelu Suomeen on toki kannatettava ajatus sinänsä. Tiede ja kehitys eivät tunne rajoja, mutta ansioituneet tutkijat ovat aina ensisijaisesti kunniaksi sille maalle, jossa he työtään tekevät. Ulkomaisten työntekijäin suhteellisen osuuden pitäminen peräti rahoitusperusteena on kuitenkin hyvin monin tavoin hämmentävä ajatus. Professoriliitto ja sen puheenjohtaja Maarit Valo ovatkin jo kommentoineet esitystä näiltä osin. Omasta puolestani puutun tässä muutamiin asioihin, joita olen yliopiston edunvalvonnassa toimineena havainnut, ja jotka liittyvät kysymykseen siitä, kuinka helposti lähestyttävä työpaikka suomalainen yliopisto kansainväliselle työntekijälle ylipäätään on. Tuoreessa Acatiimissä on myös tätä aihetta sivuava oma artikkelini, jota kertaan tässä muutamin kohdin.
Kansainvälisissä tehtävissä ansioituneiden huippututkijain saapuminen Suomeen liittynee yleisempiin toiveisiin saada Suomeen ammattitaitoisia maahanmuuttajia. Aiheesta kirjoitteli taannoin blogissaan myös opetusministeri Gustafssonin puoluetoveri, SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner, viitaten samalla yliopistosektoriinkin. Poliittiseen tapaan on mainituissa aloitteissa maalailtu hyvin laveita ja kauniita kuvia, kokonaisuudesta ja sen yksityiskohdista sen kummemmin piittaamatta. Karu tosiasia on, että yliopistojen kansainvälistymislupaukset, joissa muodikkaasti julistetaan vieläpä sellaisia asioita kuin "kotouttamista" ja "vetovoimaisuuden kasvattamista", eivät vielä juurikaan näy ammatissaan pätevöityneen, maamme yliopistoissa työskentelevän ulkomaisen tutkijan arjessa. On kyseenalaista, miten ne ylipäätään voisivatkaan näkyä, koska niiden tiellä ovat kotimaisten yliopistojen omat rakenteelliset ongelmat.
Ylivoimaisesti keskeisin pulma ovat määräaikaiset työsuhteet, joista on kirjoitettu paljon, ja joista on myös tutkimuksellista näyttöä. Vakinaistamisiin on toki ryhdytty, joten tilanne lienee ehkä hieman parempi kuin vielä kolmisen vuotta sitten, jolloin yliopistojen työsuhteista kaikkiaan 60% oli määräaikaisia. Lyhytaikaiset työsuhteet ovat silti pesiytyneet suomalaisiin yliopistoihin ilmeisen pysyvästi. Pätkätöiden suoranainen perusteeton ketjutus on toki laitonta - mistä myös henkilöstöjärjestöt muistuttavat - mutta se ei tarkoita sitä, että lyhyistä, toisiaan seuraavista määräaikaisista työsuhteista olisi päästy eroon. Tilanne on totta kai hankala suomalaisellekin tutkijalle, ja sitä vaikeampi se on ulkomaiselle tieteentekijälle.
Suomessa jo tavaksi muodostunut työsuhteiden määräaikaisuus ja katkonainen tutkimusrahoitus eivät erityisemmin rohkaise kansainvälisiä tutkijoita harkitsemaan pysyvämpää asettumista suomalaiseen tiedeyhteisöön. Maahan saapunut kansainvälinen tutkija pohtii pysyvämpää asettumista Suomeen yleensä uransa alkuvaiheessa. Kuten professori Valo mainitsee, muutamat yliopistot ovat myös ottaneet henkilöstöohjelmiinsa suosituksen, että Suomen ulkopuolelta saapuneen henkilön tulisi kolmessa vuodessa kyetä toimimaan suomeksi. Tavoitteena on siis selvästi pyrkiä siihen, että kansainväliset tutkijat jäisivät Suomeen pysyvästi. Valitettavasti juuri saapumisvaiheessa painottuvat edellämainitut lyhytaikaiset työsopimukset. Kyse ei ole merkityksettömästä asiasta; niissäkin tapauksissa, joissa jo ennakolta on tiedossa, että työsuhde tulee käytännössä jatkumaan vaikkapa neljä vuotta, on voinut lähimenneisyydessä olla tavallista, että toisiaan seuraavat sopimukset on tehty vain vuodeksi kerrallaan. Tämä tietysti on aiheuttanut EU-alueen ulkopuolelta tulevalle tutkijalle lisää pulmia oleskeluluvan hakemisen muotouduttua säännölliseksi turhauttavaksi seremoniaksi. Maahan asettumisen yhteydessä mahdollisesti vallinnut motivaatio suunnitella pitempää tulevaisuutta ja akateemista uraa Suomessa karisee tässä vaiheessa nopeasti.
Ennen kuin joku päivystävä nuorisopoliitikko ehättää tässä välissä esittää henkevän kysymyksen ulkomaisten sosiologian tai kirjallisuustieteen tutkijain tähdellisyydestä suomalaiselle yhteiskunnalle, niin huomautettakoon, että tämä koskee yhtä lailla myös vaikkapa lääketieteen ja bioteknologian parissa työskenteleviä henkilöitä. Suomalainen yhteiskunta on toistaiseksi täpärästi onnistunut käyttämään ulkomaisia lahjakkuuksia ikään kuin tilapäisenä, helppona ja nopeana työreservinä tiedemaailmassa, mutta samalla varmistanut, etteivät nämä jäisi tähän maahan sen kauemmaksi aikaa. Pitemmän päälle tätä ei voi pitää kovin järkevänä toimintana, vaan päinvastoin se on suoranaista lahjakkuuksien pois ajamista. Ennen kaikkea se saa puheet "kansainvälistymisestä" vaikuttamaan sanahelinältä. Kokonaan oma lukunsa on lisääntyvä apurahoilla työskentely, joka on etenkin väitöskirjaansa laativien, niin ikään siinä samalla tärkeää perustutkimusta tuottavien tutkijain keskuudessa muotoutumassa normiksi. Tässä on toki paikallisia eroja yliopistosta riippuen.
Parannuksiakin totta kai on tehty, joten on reilua mainita niistäkin. Tampereella on yliopiston strategiaan kirjattua tarpeellisten englanninkielisten palvelujen tarjoamista ryhdytty aktiivisesti toteuttamaan, ja syyskuusta asti yliopiston palveluksessa on ollut kansainvälisistä asioista vastaava henkilösihteeri. Työsopimuksia varten on myös olemassa englanninkielinen pohja, joten kääntäminen ei ole enää aina työntekijän omalla vastuulla; muutamat yliopistolle pestatut ulkomaiset tutkijat ovat kertoneet kääntäneensä sopimuksensa aika ajoin Googlen tulkkausohjelmalla. Käytännössä on työsopimuksen allekirjoittaminen voinut olla samanlainen kokemus kuin muukalaislegioonan värväystoimistossa. Tuore työntekijä ei nimeään paperiin raapaistessaan ole ollut aivan täysin selvillä, mitä hänen oikeuksiinsa tosiasiassa kuuluu.
Yliopistojen kansainvälistyessä lepää paljon myös ammattiyhdistystoiminnan varassa. Tampereella syksyllä järjestetty kansainvälisten tutkijain itsepuolustuskurssi, jota ylempänä linkitetyssä Acatiimin artikkelissani olen kuvaillut, pyrki omalta osaltaan valaisemaan yliopiston ulkomaisille työntekijöille meikäläistä palkkajärjestelmää ja työsuhdekäytäntöjä. Tätä nykyä Tampereen yliopistossa työskentelee 112 ulkomaan kansalaista kolmestakymmenestä eri maasta, mihin lukuun eivät sisälly apurahatutkijat. Erityisesti opetus- ja tutkimushenkilöstöstä on ulkomaalaisten osuus jo nyt suhteellisen suuri, kaikkiaan 8,3%, mutta viime aikoina rekrytointien määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun.
Uuden hallituksen yliopistoille iskemä säästökuuri tuskin tulee sekään edesauttamaan edellä kuvattujen käytäntöjen muuttumista. Tietysti, jos nykyisen opetusministerin puolue olisi viime hallitusneuvotteluissa saanut tahtonsa lävitse, yliopistot olisivat todennäköisesti menettäneet vieläkin enemmän. Tästä olisivat tietysti kärsineet kaikki, yliopistoilla työskentelevät kansainväliset tutkijat mukaan lukien.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Nähtyäni opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteleman esityksen yliopistojen rahoitusmalliksi kolmivuotiskaudelle 2013-2016 ja erityisesti yliopistoille myönnettävän rahoituksen periaatteeet, olin purskahtaa nauruun. Näinkö virkamiehet ja poliitikot kuvittelevat pääosin määrällisin mittarein ohjaavansa laatua tutkimuksessa ja opetuksessa.
Kun kansainvälisessä kilpailussa ratkaisee kyky tuottaa laatutuloksia kullakin keihäänkärjeksi valitulla tutkimusalueella, opetus- ja kulttuuriministeriö on tämäkaltaisen laadun suhteen ulkona tukevasti kuin lintulauta. Helppo tapa täyttää suuri osa kriteereistä on laskea raa'asti rimaa ja hosua samaan aikaan kaikilla mahdollisilla rahallisesti palkitsevilla suunnilla täysin silmittömästi. Taas on virkamiehen viisaus asetettu täyden järjen yläpuolelle.
Kansainvälisen vaihdon tuomat ongelmat opetusohjelmille ovat yhä ratkaisematta. Kun ulkomainen opiskelija saapuu Suomeen lukukaudeksi, ei ole kunnon keinoa varmistaa hänen ennakkotietotasoaan. Koska hän kuitenkin odottaa saavansa kokoon tietyn määrän opintopisteitä, voidaan kurssisuorituksen varmistamiseksi joutua rimaa madaltamaan. Tämän seurauksena on lähes mahdotonta rakentaa kurssiohjelmia, joissa opetussisältö on kasvaa vaiheittain vaativammaksi, kun jatkuvasti sivusta joudutaan kursseille ottamaan riittämättömin lähtötiedoin tulevia vierailijoita. Jos taas vierailevan opiskelijan suoritus hylätään, tuloksena voi olla melkoinen sirkus.
Ei mikään ihme, että joitain opetusohjelmia kutsutaan copy-and-paste -ohjelmiksi. No kaikki tietohan on jo saatavilla netissä, joten omia aivoja voi käyttää johonkin miellyttävempään kuin typerään opiskeluun.
Yliopistoilla pitäisi olla aika monta miljardia omassa säätiössä, jotta voisivat palkata niin kuin järkevää on: toistaiseksi, huiput kovalla palkalla, tutkimukseen keskittyviä, runsaasti opiskelijoita auttavia assareita ja niin pois päin.
Nyt kun tällaista rahaa on alettu kerätä, voimme toivoa, että parin sadan vuoden päästä olemme päässeet tilanteeseen, jossa monet maailman huippuyliopistot jo ovat.
Asiantuntemukseenko tämä viimeinen kommenttisi perustuu vain onko mieluumminkin löysä heitto?
- Ei mikään ihme, että joitain opetusohjelmia kutsutaan copy-and-paste -ohjelmiksi. No kaikki tietohan on jo saatavilla netissä, joten omia aivoja voi käyttää johonkin miellyttävempään kuin typerään opiskeluun.
Voisiko ulkomaisten opiskelijoiden ohjelmien suunnittelussa hyödyntää suomalaisia, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa ulkomailla? Pystyttäisinko tällaisia henkilöitä löytämään ja olisiko heillä halukkuutta olla vaikka mentoreina?
Hyödynnetäänkö meillä opiskelleiden ulkomaisten kokemuksia uusien ohjelmien laadinnassa?
Aikanaan perinnöllisyystieteen laitos opetti saksalaisia ryhmiä genetiikan saloihin. Yliopiston opetus oli ko. tieteenalalla hyvin edistyskellistä. Kyse oli siis ryhmistä, joilla oli tasavahvat lähtökohdat.
Irja Laamanen kirjoitti hyvän kysymyksen:
"Voisiko ulkomaisten opiskelijoiden ohjelmien suunnittelussa hyödyntää suomalaisia, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa ulkomailla? Pystyttäisinko tällaisia henkilöitä löytämään ja olisiko heillä halukkuutta olla vaikka mentoreina."
Kyllä voitaisiin, mutta ei haluta - tai ehkä heitä pelätään. Hehän ovat nähneet Suomen lisäksi muitakin yliopistokulttuureita. Kotimaassa korkeakoulut mielellään ulkoistavat ongelmansa virkamiesten ja poliitikkojen (mm. rahoituksen) syyksi, mikä on osittain aiheellistakin.
Mutta pääosin korkeakoulut aiheuttavat itse itselleen ongelmansa pikkupiirien touhuilla, tuttujen suosinnalla, heikolla sitoutumisella työhönsä/opiskelijoihin, laiskuudella ja sillä, että todellista laatukilpailua ei päästetä syntymään. Lisäksi instituutiot tuppaavat salaamaan sisäiset ongelmansa perustellen tapaa autonomisuudella (väärin ymmärretyllä) ja kirjoittamattomilla koodeilla ja kaanoneilla: "näistä ei sitten puhuta."
Erityisen vaarallista on harjoittaa vapaata, kriittistä keskustelua ja kehitystyötä yliopiston sisällä piittaamatta nokkimisjärjestyksestä. Kyllä korkeakouluilla pitäisi ehdottomasti olla myös tuotevastuu ja opiskelijoilla kuluttajansuoja.
Opetin ja tutkin vuoden Alankomaissa ja 3-4 vuotta Yhdysvalloissa. Kun etsin opetus-, tutkimus- tai ns. suunnittelutyötä korkeakouluistamme (kirjallisesti), ensin vielä ulkomailta, sitten palattuani ja kotimaassa jo muutaman vuoden olleena, kirjeisiini ei edes viitsitty vastata, vaikka toin esille näitä kokemiani toisenlaisia toimintakulttuurieita Se on ala-arvoista kirje- ja tapakulttuuria.
Ja hakutilanteessa ei missään tapauksessa haluttu, että hakemuksessa olisi mukana tutkimusjulkaisukasoja. Silloinhan olisi antauduttu avoimeen laatuvertailuun.
Tästä vastauksestasi heräsi uusia kysymyksiä: Kyllä voitaisiin, mutta ei haluta - tai ehkä heitä pelätään. Hehän ovat nähneet Suomen lisäksi muitakin yliopistokulttuureita.
Tieteenaloilla täytyy olla isoja eroja yliopistojen välillä. Toiset tieteenalat ovat jo itsessään kansainvälisempiä kuin toiset, joten olisi hyvä vertailla näiden kansainvälisyyttä ja opetuksen suunnittelua.
Pärjätäänhän meillä tietyillä aloilla kansainvälisesti esim. muutamat tutkimuslaitokset. Olisiko niin, että sillä puolella on enemmän kontakteja ulkomaille? Opintojen jälkeen niitä tarvitaan, ja siksi niitä olisi luotava opintojen alusta alkaen. Millä strategialla? Henkilökohtaisellako? Huom. merkittävä kansainvälisesti menestynyt, edesmennyt, professori Leena Palotie.
Irja Laamaselle. Kyllä. Tieteenalojen välillä on merkittäviä eroja.
"Eikö kukaan viitsisi opettaa tätä kurssia englanniksi (tai muulla kielellä)", kysytään yhtäällä ja toisaalla taas on tehty niin jo pitkään. Tässä ns. paluumuuttaja voisi olla vahvuutena.
Toinen on osallistuminen kv. kongresseihin. Joillakin aloilla se on itsestään selvää, toisilla aloilla taas aktiiviselle, jo kongressiin hyväksytyllekin henkilölle todetaan, ettei matka-avustusta saa: se riippuu asemasta laitoksella.
Kv. julkaisujen alueella on osin sama juttu: jos professori julkaisee artikkelin, se on hienoa, jos lehtori tekee sen, asia ei ole yhtä merkittävä eikä meritoiva, vaikka tuotoksia ei aina edes luettaisikaan. Toisaalta, jos julkaisee yhdessä jonkun asemaltaan ns. tärkeän ihmisen kanssa, siitä seuraa imua uraan, vaikka sisältö ei sitä edellytä.
Sitten vielä tästä ahkeruudesta. Tutkimukseen, opetukseen ja kv. kontakteihin pitäisi paneutua yhtäläisellä hartaudella. Suorastaan kannustaa. Asenneilmasto saattaa, joskus olla sellainen, että ahkeruus kääntyy itseään vastaan. "Sinähän olit juuri viime syksynä Englannissa. Joko sinä taas..." Eli, vaikka rahaa olisi, mutta kukaan muu ei olisi menossa minnekään, sama aktiivinen henkilö on ikään kuin käyttänyt kiintiönsä eikä pääse lähtemään.
Opiskelijoista sananen. Heitä tulisi pitää arvokkaina, tulevaisuuden avaajina ja heihin tulisi suhtautua kannustavasti ja paneutua heidän pulmiinsa ammattilaisena ja sydämen sivistystä osoittaen.
Instituutioiden toimintakulttuurilla on merkittävä vaikutus em. seikkoihin.
Seppo Saaren huomautus siitä, miten lehtorien tekemää tutkimusta ja esimerkiksi heidän kirjoittamiaan tieteellisiä artikkeleita ei aina suostuta huomioimaan kuten pitäisi, pitää tosiaan paikkansa. Opettajien oikeus tutkimuskausiin ylipäätään kirjattiin ainakin täällä Tampereella yksikköjen tavoitelauseisiin vasta yliopistouudistuksen jälkeen.
Tämä piilevä jaottelu tutkimuksen tekijän ja opettajan välillä ahdistaa monia. Ulkomailta työhön tulevien lehtorien, jotka eivät ole välttämättä aina ollenkaan tottuneet moiseen kastijaotteluun, kohdalla tämä saattaa olla sitäkin hankalampi asia.
Ajattelin korostaa tätä Sepon mainitsemaa seikkaa vielä erikseen, koska lehtorit itse ovat nyt viime aikoina pitäneet tätä asiaa esillä meillä Tampereella (laitetaan tähän linkki aiheesta käytyyn blogikeskusteluun).
Jussi Jalonen: "Nivaskassa tosiaan käytetään hämmentävän selkeästi sanaa "ulkomaalainen".
Ei ihme jos "kansainvälisyys" on alkanut kuulostaa kirosanalta, kun se tässäkin tapauksessa ilmiselvästi tarkoittaa suomalaisten veromaksajien rahojen käyttämistä ulkomaalaisten ilmaiseen koulutukseen ja voidaan puhua myös akateemisten työmarkkinoiden luomisesta ulkomaisille. Näen tämän korkeimman suomenkielisen opetuksen alasajona - selvänä paluuna 1800-luvulle, jolloin yliopistollisen väitöskirjan julkaiseminen suomenkielellä oli liki mahdotonta:
http://www.pieksamakiseura.fi/kulttuuri/suomalaisuusmies-rietrikki-polen
Jos kansainvälistymistä tapahtuu, sen pitäisi edetä ja tapahtua omana luonnollisena prosessina. Hallinnollisin toimenpitein toteutettuna se on kosmofasismia.
Jarmo Tuokko:
"... suomalaisten veromaksajien rahojen käyttämistä ulkomaalaisten ilmaiseen koulutukseen... "
Tuo lausahduksesi meni nyt täysin väärin, hyvin monella eri tasolla. Yritän nyt tässä selostaa, miksi.
Ensinnäkin, ohjelmassa pyritään korostamaan yliopistojen yksityisen rahoituksen osuutta. Julkinen rahoitus toki säilyttää roolinsa, mutta etenkin tutkimusrahoituksessa yksityinen sektori nousee entistä keskeisempään rooliin. Tässä on totta kai hyvät puolensa. Puhe "veronmaksajien rahoista" on karkea yksinkertaistus.
Toiseksi, tässä on kyse tohtorintutkinnoista. Käytännössä tilanne on humanistisissa tieteissä se, että väitöskirjantekijä hankkii paljolti itse sen rahoituksensa. Mikäli hän on palkkatyössä - josta muuten maksetaan veroja - hänellä tietysti on joko opettajan tai tutkijan velvotteita, mahdollisesti molempia. Tuossa ensimmäisessä tapauksessa hän kouluttaa itse yliopiston opiskelijoita; jälkimmäisessä tapauksessa hän tekee muuten tulosta yliopistolle. Vastaavasti vaikkapa lääketieteen puolella on väitöskirjantekijä sellaisessa työssä, jossa hän tekee tulosta koko yhteiskunnalle. "Ulkomaalaisten opiskelijain ilmaisesta koulutuksesta" puhuminen on hieman omituista, kun väitöskirjaansa tekevä nuorempi tutkija on käytännössä jo työtä ja tulosta tekevä alansa ammattilainen.
Kolmanneksi, tietyt poliittiset tahot ovat tässä maassa ryhtyneet ajamaan vaatimuksia lukukausimaksuista EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Tämä tietysti koskisi myös näitä ylempänä mainittuja jatko-opiskelijoita, koska yliopistoissa on pyritty käytännössä devalvoimaan maisterin tutkintoa ja alistamaan väitöskirjantekijätkin samalle viivalle muiden opiskelijain kanssa. Se, kuin järkeviä moiset lukukausimaksut olisivat, onkin sitten oma kysymyksensä. Kumma kyllä, kun vaikkapa yliopistomme ulkomaisilta lääketieteen tai bioteknologian puolella työskenteleviltä, perustutkimuksellaan koko suomalaista yhteiskuntaa hyödyttäviltä väitöskirjantekijöiltä kyselee, miksi he oikein ovat tulleet Suomeen töihin, niin vastaus on hyvin usein juuri lukukausimaksujen puuttuminen. Ja olisihan se kieltämättä hupaisaa, jos tänne asti vaivautuneet väitöskirjaansa laativat nuoret tieteentekijät pistettäisiin vielä maksamaan siitä ilosta, että he voivat tehdä vaikkapa syöpätutkimusta ja pelastaa siinä samalla suomalaistenkin henkiä.
Sen verran pitkä juttu sulla, etten kerralla saa vastatuksi. En väitä sinun kaikilta osin olevan väärässä, mutta vaikutelmaksi jäi, että suollat jollakin tavoin "viran puolesta" puppua. Esimerkiksi tämä virke:
"Kolmanneksi, tietyt poliittiset tahot ovat tässä maassa ryhtyneet ajamaan vaatimuksia lukukausimaksuista EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille."
Haluat nähtävästi leimata arvostelijat jonkinlaisiksi ääriaineksiksi. Nämä samat "ääriainekset" ovat Ruotsin ja Tanskan hallituksissa päättäneet periä lukukausimaksut täysimääräisinä EU:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoita. Tämän lisäksi ainakin Britannian hallitus lätkäisi 8000 euron vain punnan lukukausimaksut joka iikalle. Miksi suomalaisten pitäisi rahoittaa muiden maiden opiskelijoiden opiskelua (ilmainen opiskelu + Kelan tuet päälle)? Sanoisin, että sairasta.
Eräs ystäväni haki jatko-opiskelijaksi Australiaan. Hänelte hyvästä kielitaidosta huolimatta haluttiin myydä ensin vuoden verran kielen opiskelua. Ja näin sen pitäisi olla Suomessakin. Opiskelijan on ensin maksettava kielen opiskelusta ja jos hänellä on edellytyksiä jatkaa, sitten voidaan ajatella joitakin etuisuuksia kun varsinaiset opiskelut tapahtuvat suomenkielellä. Amerikassa koulutusta myydään, ei opiskelijoita osteta kuten hölmöläiset tekevät. Voin myöntää, että muutamasta prosentista ulkomaalisia opiskelijoita on mahdollisesti hyötyä, mutta ei todellisten huippujen tarvitse tänne tulla "ostettuinakaan", sillä heidän oman maansa tai amerikkalaiset yliopistot kyllä nuolevat kermat pois päältä. En väitä, että sinä olet hölmöläinen, mutta hölmöläisten systeemiä näyt - kenties viran puolesta - kannattavan.
Kuten taisin jo todeta, ei ole mielekästä, että ulkomaalaiset opettajat Suomessa opettavat ulkomaalaisia. Sen järjestäminen on ulkomaiden asia. Missään muualla maailmassa ei järjestetä korkeinta suomenkielistä opetusta, se on tehtävä Suomessa. Naurettava on väitteesi, että ulkomaalaiset väitöskirjan tekijät pelastaisivat ihmishenkiä. Ja jos näin olisi, heidät voitaisiin aivan hyvin korvata suomalaisilla tai suomenkielen taitoisilla. "Huippuaivot" oppivat kyllä suomenkielen nopeasti ja mutkattomasti. Sellainen opiskelija, joka ei opi eikä halua oppia opiskelumaansa kieltä on laiska ja asennevammainen.
Jarmo Tuokko jutustelee:
"Haluat nähtävästi leimata arvostelijat jonkinlaisiksi ääriaineksiksi."
Omaat meedion kykyjä, vai? "Ääriaineksista" en ole puhunut sitä enkä tätä. Ulkomaisille väitöskirjantekijöille asetettuja lukukausimaksuja voi perustellusti pitää huonona ratkaisuna, ja olen jo selittänyt, miksi.
Huomaa, etten puhunut tässä yhteydessä perustutkinto-opiskelijoille ehdotetuista lukukausimaksuista yhtään mitään, koska heidän asiansa eivät liity tämän bloggauksen aiheeseen. Ehdottaisin, että itsekin yrittäisit nyt pysyä teemassa. Epäolennaisia kohtia viestissäsi en edes nyt viitsi kommentoida - totean vain, että niitä oli paljon, ja et ole suoraan sanoen nyt oikein jyvällä asioista.
"Tämän lisäksi ainakin Britannian hallitus lätkäisi 8000 euron vain punnan lukukausimaksut joka iikalle."
Aivan niin, ja nimenomaan sen vuoksi hyvin moni Tampereellakin lääketieteen ja bioteknologian laitoksilla työskentelevistä EU:n ulkopuolelta tulevista väitöskirjantekijöistä valitsi mieluummin Suomen kuin Ison-Britannian. Kiitos brittien typerien päätösten, meillä on nyt Kaupin kampuksella varsin ensiluokkainen tutkijayhteisö, joka tekee hyvää ja koko suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävää työtä.
"Kuten taisin jo todeta, ei ole mielekästä, että ulkomaalaiset opettajat Suomessa opettavat ulkomaalaisia."
Aika monessa tämän maan yliopistossa ne ulkomaalaiset opettajat saattavat kouluttaa _suomalaisia_. Se on koko kansainvälistymisen idea.
"Naurettava on väitteesi, että ulkomaalaiset väitöskirjan tekijät pelastaisivat ihmishenkiä."
Syöpätutkimus ja sen kautta saatu tieto pelastavat ihmishenkiä, ja Tampereen yliopistolla tutkimusryhmissä on edustus tietääkseni ainakin Intiasta, Kiinasta, Brasiliasta, Kreikasta, Italiasta ja Virosta.
Nyt kyllä sekaannun johonkin,johon minun ei pitäisi sekaantua, mutta täytyy taas kehaista Jussia.
Minulle kun on tullut tuollaisia vähän puolituttuja EU:n ja Etan ulkopuolelta tulleita opiskelijoita Ruotsissa. Useimmat valmistelevat väitöskirjaa teknisillä aloilla, erityisesti IT:ssä. Kun Ruotsin yliopistoissa kolmasosa kaikesta opetuksesta on englannin kielelläkin, niin useimmat eivät valmistuttuaan osaa tippaakaan ruotsia. Opiskelemaan tullessaan he allekirjoittavat lupauksen häipyä maasta tietyn ajan sisällä valmistuttuaan. Monet tosin saavat työtä ja sen mukana oleskeluluvat Ruotsiin.
Niin, sitä minä olen ihmetellyt, että onko hommassa jotain järkeä. Jussi Jalosen kirjoitus selvittää ainakin minulle, että kyllä siinä on. Ruotsin pakollinen vaikka lyhytkin kurssi saattaisi olla parannusta Ruotsin hyötyjä ajatellen.
Pääsinpä yhdessä karonkassa kysäisemään, olisikohan se kustokselta, (väittelijää ohjannut), että onko koko se tekninen yliopisto muutettu englanninkieliseksi. Ei nyt sentään, vastasi. Jatkoi sitten kuitenkin, että on usein ottanut siitä yhteen toisten opettajien kanssa. Eivät ne vain tunnu välittävän siitä, pitävät sitä merkityksettömänä asiana.
Jussi Jalonen: "Kolmanneksi, tietyt poliittiset tahot ovat tässä maassa ryhtyneet ajamaan vaatimuksia lukukausimaksuista EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille."
Voisitko itse määritellä nämä tietyt poliittiset tahot, joihin viittaat, niin ei kenenkään tarvitse arvuutella, mitä tarkoitat? Haluat varmaan korostaa, että nämä poliittiset tahot ovat täysin oikeassa?
Jarmo Tuokko kyselee:
"Voisitko itse määritellä nämä tietyt poliittiset tahot, joihin viittaat, niin ei kenenkään tarvitse arvuutella, mitä tarkoitat?"
Professorit Matti Virén ja Pertti Alasuutari, jotka molemmat ovat ajaneet Suomen yliopistoihin lukukausimaksuja poliittisin motiivein, vaikkakin yliopistoa tosin professoreina edustavat. Heidän näkemyksensä on ollut lukukausimaksujen määrääminen kaikille, suomalaisille opiskelijoille muiden mukana.
Varsinaisista poliittisista toimijoista ovat lukukausimaksuja EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille vaatineet aikoinaan vaikkapa pääministeri Matti Vanhanen (Keskusta), entinen opetusministeri Tuula Haatainen (SDP), sekä nykyinen pääministeri Jyrki Katainen (Kokoomus). Tuoreemmista ja nuoremmista poliittisista tahoista samaa käytäntöä ovat ehdotelleet Perussuomalaiset nuoret, ja käsittääkseni myös puolueen varttuneemmassa väessä on samaa henkeä, vaikkei heitä pahemmin taida yliopistomaailma ja sen monimutkaisuudet kiinnostaakaan.
Olettaisin, että olet kai lukenut lehtiä ja seurannut tiedotusvälineitä, niin että tuskin näiden kannanottojen kertaaminen ja asian vääntäminen rautalangasta olisi oikeasti ollut tarpeellista?
Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, niin maksullisten tutkinto-ohjelmien laatiminen EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta perustutkinto-opiskelijoilta on jo mahdollista. Sillä ei siis ole väliä tämän keskustelun kannalta, joka koskee käytännön mahdollista ulottamista väitöskirjaansa laativiin tutkijoihin. Sen lisäksi näille kyseisille ulkomaisille opiskelijoille ajetut lukukausimaksut yhdistyvät varsin usein keskustelussa myös kotimaisille opiskelijoille vaadittuihin lukukausimaksuihin. Tästä eräänä esimerkkinä on tuo mainitsemani professori Alasuutarin kannanotto, jonka voit halutessasi etsiä Aikalaisen verkkoversion arkistoista.
Väitöskirjaan johtavien opiskelujen maksullisuutta muuten väläyteltiin jo punamultahallituksen aikana, ja silloinkin tähtäimessä olivat aivan kaikki nuoret tutkijat, myös kotimaiset.
"Haluat varmaan korostaa, että nämä poliittiset tahot ovat täysin oikeassa?"
Ei, minun mielestäni he ovat väärässä. Mutta eivät he mitään "ääriaineksia" ole, vaan valitettavasti heidän mielipiteensä ovat paljolti valtavirtaa.
Jussi Jalonen: "Professorit Matti Virén ja Pertti Alasuutari, jotka molemmat ovat ajaneet Suomen yliopistoihin lukukausimaksuja poliittisin motiivein..."
Kiitos täsmällisestä vastauksesta. Kaikkia motiiveja voidaan viime kädessä pitää poliittisina. Eikö lukukausimaksujen puuttuminen erityisesti ole poliittinen kannanotto? Muualla yhteiskunnassa on pitkään hoettu kustannusvastaavuutta ja muita yhteiskunnan osa-alueita on "amerikkalaistettu", niin miksei yliopistojen amerikkalaistamista viedä loppuun asti?
Aalto-yliopisto tiettävästi on suunnitellut englanninkielisen opettajien ja opiskelijoiden määrän lisäämistä 50%:iin vuoteen 2020 mennessä. Aika hurjaa! Ja suomalaisille kurjaa!Toteat kirjoituksesi alussa, että ministeriössä suunnitellaan rahanjakoa ja eräänä kriteerinä nähdään ulkomaalaisten osuus. Tästä voimme päätellä, että ulkomaalaiset tulevat kalliimmiksi Suomelle. Kuitenkin ulkomaalaisista opiskelijoista tuleva hyöty on vähäinen verrattuna kotimaisiin opiskelijoihin.
Tohtorintutkinnot ovat "koulutusteollisuuden" myötä tasoltaan heikentyneet. Ei tohtori ole mikään tieteen jättiläinen, joka ilman muuta hyödyttää työnantajaa tai yhteiskuntaa. Ylikoulutus voidaan nähdä jopa ongelmana, erityisesti ulkomaalaisten ylikoulutus, koska on rasismia, jos heille ei järjestetä koulutusta vastaavaa työtä vaikka väkisin. "Kansainvälistyminen" ei ole lainkaan nostanut suomalaisten yliopistojen tasoa, päinvastoin, suomalaisiset yliopistot ovat vajonneet amerikkalaisten apuyliopistojen asemaan.
Jarmo Tuokko kirjoittaa:
"Eikö lukukausimaksujen puuttuminen erityisesti ole poliittinen kannanotto? Muualla yhteiskunnassa on pitkään hoettu kustannusvastaavuutta ja muita yhteiskunnan osa-alueita on "amerikkalaistettu", niin miksei yliopistojen amerikkalaistamista viedä loppuun asti?"
Minusta se ei ole aiheellista eikä toivottavaa, monistakin syistä. Oma näkemykseni tässä asiassa on paljolti yhteneväinen Tatte ry:n kanssa. Perustelut voi lukea tästä linkistä.
"Aalto-yliopisto tiettävästi on suunnitellut englanninkielisen opettajien ja opiskelijoiden määrän lisäämistä 50%:iin vuoteen 2020 mennessä. Aika hurjaa! Ja suomalaisille kurjaa! Toteat kirjoituksesi alussa, että ministeriössä suunnitellaan rahanjakoa ja eräänä kriteerinä nähdään ulkomaalaisten osuus. Tästä voimme päätellä, että ulkomaalaiset tulevat kalliimmiksi Suomelle."
Tuskin he kalliimmaksi tulevat. Mutta kuten Professoriliittokin on huomauttanut, olisi tosiaan aika hassua otaksua, että ulkomaalaisten suhteellinen osuus opetus- ja tutkimushenkilökunnasta olisi itseisarvo sinänsä, ja vieläpä rahoitusperusteeksi laskettava.
"Tohtorintutkinnot ovat "koulutusteollisuuden" myötä tasoltaan heikentyneet."
Tästä olen hyvin jyrkästi eri mieltä. Toki sen voi katsoa riippuvan tieteenalasta, mutta kyllä seula on suhteellisesti ottaen edelleenkin yhtä tiukka kuin ennenkin. Tietysti meillä valmistuu tohtoreita tätä nykyä paljon enemmän kuin aiemmin. Mutta aivan yhtä hyvin voi katsoa todellisen haasteen olevan muuttuneissa työmarkkinoissa, joilla liikkuminen vaatii siltä tohtorinhatun saaneeltakin uudenlaisia valmiuksia.
Virkojen täyttö on monessa tiedekunnassa ja monella laitoksella edelleen sisäsiittoista kähmintää, jolloin hakijoita ei aidosti aseteta paremmuusjärjestykseen, eikä niin muodoin paikat käytännössä ole ulkomaisten ansioituneiden tutkijoiden täytettävissä.
Samoin virkaa ei edes aina haluta täyttää mahdollimman nopeasti, vaan se täytetään toistaiseksi tai muuten kikkailen, jollakin sisäsiittoisen laitoksen sopivaksi katsomalla elätillä. Näin tälle laitoksen sopivalle saadaan CV:hen kokemusta vaikka professuurista, joka on sitten eduksi, kun virkaa todella täytetään sopivalla ihmisellä, tai sitten pidetään viimeinen puolitoista vuotta ennen eläkeelle jäämistä ikilehtoria professorina ikään kuin palkkiona tai kunnianosoituksena, vaikka tieteellinen työ on jäänyt vähän heikoksi.
Tuo nyt on turhan kyyninen näkemys, vaikka toki esimerkiksi Tampereen yliopistossa herätti tieteenalayksikköjen johtajien virkojen täyttö varsin paljon kielteistä huomiota peräti valtakunnan tasolla.
Eräs keskeisimmistä seikoista jotka estävät suomalaisen yliopistojen nousua ns. huippuyliopistoiksi on se, että opiskelijoiden määrä verrattuna opetus- ja tutkimushenkilöstöön on varsin korkea. Eli noin tuplasti se mitä niissä aidosti vetovoimaisissa yliopistoissa.
Eli jos halutaan kilpailla laadulla pitäisi joko yliopistojen (tai jonkun tietyn yliopiston) henkilöstöä listätä tai sisäänpääsymääriä karsia. Tämä johtaisi sekä siihen, että mahdollisuudet tutkimukseen paranisivat ja että opiskelijoiden ohjaamiseen voitaisiin käyttää runsasti enemmän voimavaroja. Tässä on taas omat poliittiset ongelmansa...
Joka tapauksessa näkisin, että tällä hetkellä keskeisintä suomalaisen tutkimuksen ja tieteen tason noston kannalta olisi nuorten tutkijoiden työskentelymahdollisuuksien parantaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tätä pätkätöiden ja apuraharumban muovaamaa uran alkupuolta olisi tehtävä mielekkäämmäksi mm. pidemmilä työsuhteilla ja joissain suhteissa rajoittavaa byrokratiaa karsimalla. Ulkomaalaisten houkutteleminen onnistuisi paremmin myös silloin kun yliopistojen työskentelyolosuhteet olisivat paremmalla tasolla.
Korkotulo on nolla, ehkä miinusmerkkinen, jos rahanarvoa mitataan inflaation vaikutteen jälkeen. Sama koskee osakesijoituksia, riskit ovat jo realisoitumassa. Tämä tarkoittaa sitä, että mm. Helsingin yliopiston, HYY:n oma varallisuus on sulanut vähäiseksi. Vuonna 2004 tilanne oli vielä toinen.
Samassa veneessä ovat siis ulkomaalaiset, kuin myös kotimaiset jatkotutkijat.
Ongelma on, taloustilanteen vuoksi maailmanlaajuinen. Luulen että Suomen akatemian tutkijoilla tilanne ei ole sen parempi.
Kun nyt nostat ulkomaalaiset opiskelijat/jatko-opiskelijat framille, niin on hyvä muistuttaa, että tämä (paska tilanne) koskee kaikkia opiskelijoita/jatko-opiskelijoita.
Surkea tilanne, tunnustan, myös ulkkareiden osalta....
Tapio Suhonen kirjoittelee:
"Kun nyt nostat ulkomaalaiset opiskelijat/jatko-opiskelijat framille, niin on hyvä muistuttaa, että tämä (paska tilanne) koskee kaikkia opiskelijoita/jatko-opiskelijoita."
Täsmälleen niin kirjoitinkin. Sanoin tuolla ylempänä "tilanne on totta kai hankala suomalaisellekin tutkijalle, ja sitä vaikeampi se on ulkomaiselle tieteentekijälle", mikä kattaa kyllä molemmat ryhmät.
Kirjoitukseni ydin oli se, että kansainvälisyydestä puhuminen ja sen itsetarkoituksellinen korostaminen on paljolti sanahelinää. Yliopisto on jo varsin kansainvälinen - kuten sanoin, jopa Tampereella on tutkimus- ja opetushenkilökunnan joukossa muita kuin Suomen kansalaisia peräti yksi tusinassa. Lisäksi, käytännössä ne kansainvälistymisen tiellä olevat ongelmat ovat sisäänrakennettuja yliopistojemme nykyisissä käytännöissä - ja kyllä vain, ne ovat ongelma myös kotimaisille tieteentekijöille.
Jatko-opiskelijoiden valinta tapahtuu ainakin Aallon eräiden koulujen kohdalla nk. pyöröovitestillä. Jos kolmen kiepautuksen jälkeen osaa astua sisään, pääsee leikkimään jatko-opiskelijaa. Ohjaus ja vaatimukset ovat lähinnä leikkikoulutasoa. On tärkeämpää kerätä laaja joukko, josta muuatama sentään voi väitellä kuin valita tarkkaan ja ohjata tehokkaasti.
Suomalaisten yliopistojen kattava sisäsiittoisuus ei ole pelkkää legendaa. Verratkaapa mm. Yhdysvaltoihin, joissa vai todella poikkeustapauksissa jatko-opintonsa jossain hyvässä yliopistossa suorittanut jatkaa samassa yliopistossa. Yliopsistojen keskikasti ja pahnanpohjimmaiset ovat tosin sielläkin melko sisäsiittoisia.
ei tuo vielä mitään, ammattikorkeakouluun pääsisi kun vaan kääntää lippalakkinsa lipan niskasta nenän osoittamaan suuntaan. Kuulin sivusta.
"Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto" on vähän sama asia, kuin kertoisi itsestään treffi-ilmoituksissa "luotettava, kiltti, mukava, urheilullinen, huumorintajuinen..". Kyse on puhtaasti markkinoinnista. Halu asettaa itsensä parempaan valoon. Harvoin me kerromme itsestämme huonoja puolia. Ne huonot puolet ovat vain niille harvoille valituille.
"Nivaskassa tosiaan käytetään hämmentävän selkeästi sanaa "ulkomaalainen"."
Mitä vikaa on sanassa ulkomaalainen. Miten ulkomaalainen muutoin sanottaisiin? Ihminen, joka on tullut toisesta maasta. Miksi ulkomaalainen on "ulkomaalainen", tai miten se on hämmentävää. Onko sana ulkomaalainen profiloitunut tässä maassa jotenkin rasistiseksi.
Kansainvälisyys on maallemme hyvä asia. Me opimme eri kulttuureista. Me opimme kieliä, kun kouluissamme on jatko-opiskelijoita ja kun me menemme johonkin maahan jatko-opiskelemaan. Se on hieno asia.
"Kansainvälisissä tehtävissä ansioituneiden huippututkijain saapuminen Suomeen liittynee yleisempiin toiveisiin saada Suomeen ammattitaitoisia maahanmuuttajia."
Tuon jälkeen en jaksanut lukea enempää. Miksi Suomeen pitäisi saada toisen maan huippututkijoita, kun me voisimme sen sijaan kehittää meidän omista opiskelijoista huippututkijoita? Meillä on siihen resurssit ja maassamme on fiksuja ihmisiä. Onhan se toki hienoa saada vierailevia tähtiä orientoimaan. Mutta silti lähinnä säälittää halu saada Suomeen ammattitaitoisia maahanmuuttajia, kun omat opiskelijat unohdetaan. SDP:llä on joku ihme strategia tähän.
Ootteko kuullu Aalto-yliopiston uudesta projektista? http://aalto.xxx/
Paasivaara kirjoittelee:
"Mitä vikaa on sanassa ulkomaalainen. Miten ulkomaalainen muutoin sanottaisiin?"
Sinulta taisi nyt jäädä asian ydin ymmärtämättä. Tässä ei ollut kyse mistään semantiikasta. Kyse on siitä, miksi "kansainvälistymisen" mittarina halutaan käyttää suorasukaisesti toisten maiden kansalaisten lukumäärän suhteellisen osuutta. "Ulkomaalainen" kun nyt yleensä tarkoittaa tilastoissa sellaista henkilöä, jolla on jonkun muun maan passi kuin Suomen.
Mitä taas tulee kielenkäyttöön, niin professori Valo on jo artikkelissaan huomauttanutkin, miten yliopistojen kielenkäytössä on yleensä puhuttu "kansainvälisestä" henkilöstöstä tai opiskelijoista.
"Miksi Suomeen pitäisi saada toisen maan huippututkijoita, kun me voisimme sen sijaan kehittää meidän omista opiskelijoista huippututkijoita?"
Miksi ihmeessä tänne _ei_ kannattaisi houkutella oman tieteenalansa ammattilaisia tekemään tutkimusta, kotimaamme hyödyksi? Tiede nyt on sattumalta kansainvälinen. Toki tämä on arkipäivää jo nyt, enkä oikein tiedä mitä hyötyä tuosta ehdotetusta ohjelmasta on.
"Tuon jälkeen en jaksanut lukea enempää."
No ehkä olisi kannattanut. Tässä oli kyse paljolti siitä, että yliopistojen houkuttelevuutta kansainvälisten tutkijoiden kannalta voi nostaa hyvin yksinkertaisilla asioilla - ennen kaikkea sellaisilla, jotka tekisivät akatemiasta mieluisamman työpaikan myös suomalaisille.
Noh, jos tarvitsee houkutella... Ja ei todellakaan tarvitse, Suomen maine, uskokaa tai älkää on aika pirun hyvä.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 27 kommenttia