Jumalan työ

Kuluneen vuorokauden aikana on katolisen kirkon prelatuuri Opus Dei kohonnut kotimaamme uutisotsikoihin, jopa siinä määrin, että yhteisön tiedotusvastaava on selostanut televisiossa mainitun instituution toimintaa. Uutisoinnin taustalla on ollut jo varsin kauan yleisessä tiedossa ollut Perussuomalaisten talouspoliittisen neuvonantajan Oskari Juurikkalan jäsenyys Opus Dein riveissä. Juurikkala on mitä ilmeisimmin vaikutusvaltainen hahmo puolueessaan. Miehen libertarististen talousajatusten vaikutus näkyy Timo Soinin nimiin lasketussa, tiuhaan siteeratussa Wall Street Journal -lehden kolumnissa siinä määrin, että häntä voinee pitää vähintäänkin eräänlaisena artikkelin takana olleena harmaana eminenssinä, ellei sitten peräti haamukirjoittajana. Talouspoliittisten ajatusten sijasta esillä on nyt kuitenkin Juurikkalan henkisenä kotina palveleva prelatuuri, jota Mainostelevisio on omassa uutisessaan luonnehtinut raflaavasti peräti "katoliseksi äärijärjestöksi".

Katolinen kirkko on viime viikonlopun jälkeen noussut siis jo toistamiseen uutisiin Suomen sisäpoliittisessa keskustelussa. Tällä kertaa tosin kyseessä ei ole vain henkilökohtaisiin arvoihin liittyvä lyömäaseeksi käännetty asia, vaan aihe, josta voi jo perustellusti keskustellakin. Tosiasia on, että poliitikkojen yhteydet Opus Deihin ovat nousseet julkiseksi puheenaiheeksi myös katolisissa maissa, ja prelatuuri on herättänyt niin kirkon sisällä - etenkin jesuiittojen taholta - kuin katolilaisten maallikkojen keskuudessa ristiriitaisia tunteita. Oma tietämykseni asiasta rajoittuu Puolaan, joten tässä kirjoituksessa keskityn paljolti peilaamaan prelatuurin toimintaa edesmenneen paavin synnyinmaan kautta.

Oleskellessani vierailevana tutkijana Varsovan yliopistolla törmäsin kerran erääseen vanhempaan professoriin, joka oli Opus Dein jäsen, ja lisäksi yhteen nuoreen opiskelijaan, joka harkitsi jäsenyyttä prelatuurissa. Puolassa ei Opus Dein harrastamaa, koulutustyöhön ja osin myös liike-elämään keskittyvää toimintaa pidetä mitenkään erityisen hätkähdyttävänä. Tämän vuoden syksyllä Puolassa virisi tosin hetkellisesti pienehkö väittely Kansalaisforumin senaattorin ja vaalien jälkeen oikeusministeriksi kohonneen Jarosław Gowinin jäsenyydestä Opus Deissä. Puolueensa vanhoillista laitaa edustaneen oikeusministerin kytkökset nosti esiin varsin räikeästä antiklerikalismistaan tunnettu ja omaa poliittista liikettään henkilökulttina johtanut Janusz Palikot, jota muuan tuttavani on kuvaillut eräänlaiseksi Tuomas Enbusken puolalaiseksi vastineeksi. Aihetta käsiteltiin lehdistössä silti hieman enemmänkin, ja Puolan oloissa lähinnä vasemmistolaiseksi luonnehdittava "Przegląd"-lehti huomautti kohtalaisen maltillisessa ja pohdiskelevassa artikkelissaan, miten Opus Dei on keskittymisellään liikkeenharjoittamiseen sekä työetiikkaan "murtanut rahaa koskevan tabun katolisessa kirkossa".

Kiintoisana ilmiönä "Przegląd"-lehden artikkeli huomioi, että prelatuurin laajeneminen 1980- ja 1990-luvulta alkaen on perustunut paljolti kampanjointiin Latinalaisen Amerikan valtioiden ja Puolan tapaisissa maissa, joissa kansanvaltainen hallinto ja markkinatalous ovat olleet vasta kehittymässä. Kärjistäen voikin sanoa, että uusliberalismi ja Opus Dei ovat ainakin toistaiseksi olleet tavallaan sidoksissa toisiinsa. Tässä mielessä ylempänä linkitetyssä Image-lehden kuuden vuoden takaisessa haastattelussa hämmästelty yhteys Juurikkalan libertarismin ja hänen uskonvakaumuksensa välillä on tosiaan täysin luonnollinen asia.

Opus Dein tiedotusvastaava ei myöhäisillan televisiouutisissa tarkentanut, miten vuodesta 1987 Suomessa toiminut prelatuuri on täällä värvännyt väkeä. Ilmoituksen mukaan maassamme on joka tapauksessa kaikkiaan kolmekymmentä Opus Dein jäsentä, valtaosa ilmeisestikin ulkomaalaisia. Määrää voi pitää silti yllättävän korkeana; vertailun vuoksi voi todeta, että Puolassa prelatuurilla on jäseniä osapuilleen viisisataa. Lukemia suhteutettaessa on syytä pitää mielessä, että Puolassa on kahdeksan kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa, sekä tietysti se, että Suomi ei ole katolilainen kansakunta. Suomessakin on Opus Dein toiminnalla taloudellinen painotus, ja Helsingin hiippakunnan ekonomi, monsignor Rudolf Larenz näyttäisi olevan prelatuurin jäsen.

Kotimaisessa mediassa on sensaationomaisesti hätkähdetty lähinnä prelatuurin katumusharjoituksia, joista on annettu hyvin karrikoitu kuva. Kuten prelatuurista pääpiirteissään myönteisen lausunnon antanut hiljan edesmennyt Lublinin arkkipiispa Józef Życiński jo aikoinaan huomautti, kirkkoa kuvaileville hurjille dekkarimaisille kertomuksille on totta kai aina sosiaalinen tilauksensa. Nelosella näytetty myöhäisillan uutislähetys palautti kaikeksi onneksi keskustelun jälleen normaalille tasolle. Opus Dein toiminnasta jatkossa puhuttaessa voinee Suomessa nostaa esille kysymyksen siitä, missä määrin prelatuurin verraten luja asema vaikuttaa Suomen katolisen yhteisön asemoitumiseen kirkon mahdollisissa sisäisissä vastakkainasetteluissa. Puolassa on kirkko ollut jo varsin pitkään hajaantunut Krakovaan keskittyneen vanhan vapaamielisen koulukunnan sekä Toruńista alkunsa saaneiden uuskonservatiivisten, taantumuksellista radikalismia edustavien virtausten välillä; viimeisin esimerkki tästä oli jo aiemmin ohimennen mainitsemani isä Adam Bonieckin julkinen vaientaminen. Omaan työhönsä keskittynyt Opus Dei tosin ei ole suoranaisesti tässä jaottelussa ollut osallisena - kuten sanottu, prelatuuri ei bisneksestä kiinnostuneena porukkana herätä Puolassa kovin suuria tunteita - mutta sen arvoja voi kuitenkin pitää selkeästi vastakkaisina vapaamieliselle teologialle.

Lyhyesti sanoen, hätkähdyttävien ja stereotyyppisten mielikuvien levittämisen sijasta tulisi julkisuudessa paremminkin käydä keskustelua siitä, mikä on Opus Dein rooli suomalaisen katolilaisuuden muotoutumisessa. Viimeistään ensimmäisen uskonpuhdistuksen jälkeisen suomalaisen katolisen piispan nimittämisen jälkeen voi perustellusti todeta, että maahamme on syntymässä kolmas kristillinen kansankirkko. Avoin kansalaiskeskustelu ja kiinnostuneisuus sen sisällä vaikuttavia virtauksia kohtaan on vain tervetullutta.

Opus Dein tiedotusvastaava ilmaisi pahoittelunsa siitä, että prelatuuri on tullut vedetyksi välillisesti mukaan Suomen sisäpolitiikkaan. Valitettavasti tämä oli ainakin oman näkemykseni mukaan väistämätöntä. Opus Dei on useissa maissa vetänyt puoleensa paikallisen eliitin edustajia, minkä seurauksena prelatuuri on myös välillisesti jäsentensä kautta tullut yhdistetyksi poliittiseen väittelyyn. Lisäksi, kuten mainittu, myös prelatuurin ja heidän jäsentensä taloudellisilla kytköksillä - tai tässä nimenomaisessa tapauksessa talousopillisilla ajatuksilla - saattaa toisinaan olla merkitystä laajemman julkisen keskustelun kannalta.