Lex Ryti
Perussuomalaisten savitaipalelainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on vastikään päättänyt tehdä lakialoitteen niinsanotussa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä annettujen tuomioiden purkamisesta. Ajatus ei suinkaan ole uusi, joten tässä yhteydessä on kenties hyvä läpikäydä valtiovallan edustajain tähän asti käymää ja ylläpitämää keskustelua.
Pro Karelia -yhdistyksen Veikko Saksi on viitannut kansanedustaja Tossavaisen blogin kommenttiosastolla pariinkin otteeseen mahdolliseen "poliittisen eliitin vastustukseen" uutta lakia kohtaan. Saksille tavanomaisella ilmaisulla on kaiketikin tarkoitus antaa ymmärtää, että kyseessä on jollain tavoin valtaapitävien toimesta vaiettu asia. Tossavainen on kuitenkin aivan oikein huomauttanut blogissaan, että presidentti Halonen on harkinnut lausuman antamista asiasta. Varsinaista virallista lausumaa ei ilmeisesti ole kuluneiden runsaan puolentoista vuoden aikana aiheesta annettu. Presidentti Halonen on toki julkisissa puheissaan viitannut sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin räikeänä poliittisena tapahtumana, jolla ei ollut mitään tekemistä oikeudenkäytön kanssa.
Edellisellä vaalikaudella oli kysymys sotasyyllisten tuomioiden purkamisesta lisäksi myös oikeusministeriön käsiteltävänä, ja asiaa selvittivät ministeriön puolesta oikeusoppineet Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki. Ensimainittu muistetaan julkisuudessa kenties parhaiten emeritusprofessori Ylikankaan jatkosodan teloituksia koskevien väitteiden osoittamisesta erheellisiksi. Sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä koskevan tutkimuksen tuloksena oli lähdeluetteloineen noin satasivuinen selvitys, jossa käytiin sivuilla 62-81 perusteellisesti läpi myös muita oikeudellisesti kyseenalaisia tapahtumia itsenäisyytemme ajan historiassa. Ammattitutkijain otteella toteutettu tasapuolinen ja maltillinen katsaus ulottui sisällissodan aikaisista laittomiksi todetuista kenttätuomioista aina punaisen Valpon toimintaan sodanjälkeisenä aikana. Tossavaisen lakialoite puuttuu vain sotasyyllisyysoikeudenkäynnin purkamiseen, ja on täten eräänlainen lex in casu, jollaisia on kuvailtu raportin sivulla 84. Käytäntö ei ole Suomen historiassa tuntematon, ja selkein esimerkki siitä on jatkosodan jälkeen annettu Lex Tokoi, joka tosin koski tuolloin vielä elossa ollutta henkilöä.
Lindstedt ja Löytömäki ovat kaksi vuotta sitten pitäneet kuvaillun täsmälain säätämistä ongelmallisena, mutta havainneet myös muutamia ratkaisua puoltavia seikkoja. Mahdollisia pulmia on aiheuttanut kyse korkeimman oikeuden vapaan harkinnan säilyttämisestä; lainmuotoilulla ei periaatteessa voi painostaa oikeusistuinta tietynlaiseen lopputulokseen. Tossavaisen lakialoite, jonka muotoilusta hänen mukaansa on vastannut Perussuomalaisten oikeusoppinut Erkki Havansi, on nähtävästi muotoiltu aiemmat Lindstedtin ja Löytömäen huomiot mielessä pitäen. Painostusta sanamuodoista ei voi erottaa, ja päätösvalta on selkeästi jätetty edelleen korkeimmalle oikeudelle, puoleen tai toiseen.
Jäljelle jää lähinnä vain kysymys siitä, kuinka onnistuneena menneisyydenkäsittelyn hankkeena esitettyä täsmälakia voi pitää. Asian ratkaisemisesta muotoutunee eduskunnassa epäilemättä kiintoisa prosessi, ja lakialoite todennäköisesti saa runsaasti kannatusta yli puoluerajojen. Selvää on myös, ettei asian ulkopuolelle jättäytyvien kansanedustajain mahdollista kielteistä suhtautumista lakialoitteeseen voi suoralta kädeltä pitää todisteena siitä, että "poliittinen eliitti" kokisi asian jotenkin kiusalliseksi. Syynä voi olla myös poikkeuksellisen erityislain kokeminen muuten hankalaksi toimenpiteeksi - "pohjoismaiselle yhteiskunnalliselle ja juridiselle perinteelle vieraaksi", kuten keskustalainen oikeusministeri Hannele Pokka vuonna 1992 totesi asekätkijäin kunnianpalautusta vaatineesta lakialoitteesta. Toisaalta, kuten Lindstedt ja Löytömäki jo aiemmassa katsauksessaan huomauttivat, tässä nimenomaisessa tapauksessa aiemman oikeusprosessin poikkeuksellisuus periaatteessa tekee mahdolliseksi myös yhtä lailla poikkeuksellisemmat toimenpiteet.
Maallikon silmin lakiesityksen siis tuskin voi katsoa aiheuttavan järin suuria ristiriitoja, vaikka perusteltua skeptisyyttä ja muiden vaihtoehtojen, kuten vaikkapa valtiovallan esittämän anteeksipyynnön, ehdottamista saattanee esiintyä. Historiaa näin työkseen tutkivana tarkkailijana voinee todeta, että lakiesitys lähinnä vain kertoo suomalaisen menneisyyden julkisen käsittelyn nousemisesta uudelle tasolle. Tätä voi pitää periaatteessa myönteisenäkin asiana.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tapauksessa on kyseessä jo pitkään julkisessa keskustelussa valtiovallankin toimesta pidetty asia, jonka suhteen vallitsee laaja myönteinen mielipide. Suurta riskiä historian muuttumisesta poliittisen kamppailun välikappaleeksi siis tuskin tässä tapauksessa on olemassa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kiitän Jussi Jalosta asiallisesta blogista. Oma US-blogini aiheesta on päivätty eiliselle päivälle.
No, minä ehdin lukea sen vasta tänään aamulla. Piti tavallaan viran puolesta kommentoida asiaa, ja muistuttaa myös tuosta oikeusministeriön aiemmin teettämästä katsauksesta. Arvasinko oikein, että olitte Havansin kanssa tutustuneet siihen?
Auts. En ollenkaan kannata ajatusta, että Suomessa alettaisiin harjoittaa rehabilitointi-tyyppisiä operaatioita. Sota käytiin tilanteen vaatiessa, ja silloisissa olosuhteissa vietiin läpi myös seurannut sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Tehtyä ei saa tekemättömäksi tässäkään tapauksessa. Kysymys voisi olla harkinnan arvoinen vain, jos tuomituista edes yksi eläisi vielä keskuudessamme.
Eikö meille kaikille ole selvää, että sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli vain rauhansopimukseen liittynyttä poliittista pakkopullaa? Suomi kuului II maailmansodassa tappion kärsineisiin maihin, ja esimerkiksi sotakorvauksia maksettiin sillä perusteella. Joko aloite tavaratoimitusten palauttamiseksi on tekeillä? Olisiko Tossavaisella käyttöä 40-lukulaiselle höyryveturille?
Tuomo Kokko kirjoittaa:
"En ollenkaan kannata ajatusta, että Suomessa alettaisiin harjoittaa rehabilitointi-tyyppisiä operaatioita."
Kuten tuossa kirjoituksessa mainitsin, niin tämä on sellainen asia, joka voi herättää eduskunnassa kielteisiä mielipiteitä - jälleen kerran, melko varmasti yli puoluerajojen.
Olet historiantutkimuksen ammattilainen, ja pidät varmaan sen vuoksi jäitä hatussa tapahtumia tarkkaillessasi. Epäilemättä asiassa onkin vähintään ne kaksi puolta.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli tietysti juridiselta kannalta aivan naurettava viritys, jossa jälkeenpäin päätettiin "todistaa" henkensä hädässä taistelleen kansan nokkamiehet rikollisiksi. Mutta kuten sota on politiikan jatke, on sotasyyllisyysoikeudenkäynti puolestaan sodan jatke. Paska reissu mutta tulipahan tehtyä, eikä sitä tekemättömäksi saa!
Sorry Jussi; en kiukuttele sinulle! Tuntuu vain pahasti siltä, että jos rehabilitoit tänään yhden asian, on huomenna jonossa kaksi lisää. En halua moiselle historiankieltämiselle annettavan edes pikkusormea. Ryti, Tanner, Linkomies, Rangell ja kumppanit tekivät suuria asioita Isänmaan puolesta, eikä heidän muistonsa himmene.
Tuomo Kokko kirjoittaa:
"Sorry Jussi; en kiukuttele sinulle! Tuntuu vain pahasti siltä, että jos rehabilitoit tänään yhden asian, on huomenna jonossa kaksi lisää. En halua moiselle historiankieltämiselle annettavan edes pikkusormea."
Enhän minä ajatellutkaan, että minulle kiukuttelisit. Sitä paitsi ymmärrän vallan hyvin tuon näkemyksen, ja siksi halusinkin nostaa sen korostetusti esille. Kuten mainitsin - ja kuten olet itsekin osoittanut - niin oletetun kielteisen suhtautumisen menettelyyn ei missään nimessä tarvitse olla seurausta jostain "suomettuneisuudesta" tai "epäisänmaallisuudesta", kuten tässä Puheenvuoro-palvelussa muutamat kommentoijat nyt päivän aikana ovat halunneet julistaa.
Lisäksi, tuo postuumi tuomionpurku, vaikka periaatteessa onkin mahdollinen, voi myös merkitä asioiden avaamista kuvaamallasi tavalla. Seuraavana päivänä voi tosiaan olla tiedossa vaikkapa vasemmistolainen lakialoite, missä edellytetään vuonna 1918 laittomissa kenttäoikeuksissa annettujen tuomioiden selkeää purkamista lainsäädännöllistä tietä, aivan samanlaisin perustein.
Kyllä esimerkiksi valtiorikosoikeuksien toiminnassa on paljolti kritiikin varaa oikeusvaltionäkökulmasta ja siellä sentään jaettiin kuolemantuomioitakin. Mielestäni myös yhdenvertaisuusaspetki tulee tässä Lex Ryti -projektissa eteen.
http://www.vhkk.fi/ukh/9321.htm
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Kalevi Kämäräinen kirjoittaa:
"Kyllä esimerkiksi valtiorikosoikeuksien toiminnassa on paljolti kritiikin varaa oikeusvaltionäkökulmasta ja siellä sentään jaettiin kuolemantuomioitakin. Mielestäni myös yhdenvertaisuusaspekti tulee tässä Lex Ryti -projektissa eteen."
Aivan, tuostahan myös Lindstedt ja Löytömäki huomauttivat. Ja tosiaan, jos otetaan se ensi askel postuumisti annettujen tuomioiden purkamisessa - jopa sellaisessa tilanteessa, jossa kunnianpalautus on symbolisella tasolla jo muutenkin yleisesti toteutettu, eikä kansalaisten kesken vallitse mitään suurta eripuraa asiasta - niin ei ole mitään a priori-syytä, miksi olisi pysähdyttävä nimenomaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.
Aikamoinen Pandoran lipas siis.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ihan oikea huomio, että Suomi joutui aiheettomasti maksamaan sotakorvauksia ja pitäisikin vaatia Venäjää maksamaan sotakorvaukset takaisin korkojen kanssa.
Venäjä oli hyökkääjä sekä Talvisodassa, että Jatkosodassa. Venäjä oli syyllinen ja syyllisen pitäisi maksaa - eikä suinkaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen uhrin.
Siis kiteytettynä: Venäjältä pitää vaatia Karjala takaisin, korvaukset Karjalan jälleenrakentamisesta, sotakorvaukset takaisin korkoineen ja lisäksi sotakorvauksia sodasta aiheutuneiden Suomen taloudellisten kärsimysten täydelliseksi korvaamiseksi.
(Mutta kuinka ollakaan, Suomi maksaa Venäjälle edelleen korvauksia Karjalan ylläpitämiseksi!)
Näin on.
Vaatimusta ei kuitenkaan välttämättä saada lävitse lähettämällä nootti Venäjälle. Ensin pitäisi käynnistää laajamittainen diplomaattinen operaatio, jossa tosiasiat tuodaan suorasanaisesti esille mm. USAlle, Englannille, Ranskalle, Saksalle, Puolalle, Japanille, jne. jotta saadaan niiden tuki hankkeelle.
Tässä oma näkemykseni Jalosen blogissa käsiteltävään aiheeseen:
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91503-sotasyyllisyysoik...
Tähän mennessä tuomitun on pitänyt olla elossa tuomionpurun hakuhetkellä. Sitä en osaa sanoa, mitä oikeudellisia periaatteita vastaan poikkeus tästä kenties sotii.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1956/19560078t
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Lindstedtin ja Löytömäen raportissa todetaan, että "kysymys ei ole ongelmaton, mutta (tosin vanhoista) oikeuskirjallisuudesta ja korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä päätellen ehdotonta estettä postuumille tuomionpurkamiselle ei ole" (sivu 83).
Siteerattu vanha oikeusopillinen teos on Tauno Tirkkosen prosessioikeudellinen tutkimus "Tuomionpurku" vuodelta 1937, ja se on tosiaan kieltämättä vanha. Lisäksi on viittaukset korkeimman oikeuden päätöksiin vuosilta 1956 ja 1962. Ensimmäisessä tapauksessa hakija oli ilmeisesti ehättänyt hakea tuomionpurkamista, mutta oli päätöshetkellä kuollut; tuomio purettiin silti postuumisti. Jälkimmäisestä en nyt löydä verkon kautta yksityiskohtia.
Asianosaisseuraanto lienee se merkityksellinen ilmiö tässä. Siitä lausutaan näin (tarkempaa tieteellistä artikkelia aiheesta en ole löytänyt netistä ja Tirkkosetkin ovat kirjahyllyssä vain siviiliprosessin puolelta):
”Rikosasiassa syytetyn osalta asianosaisseuraanto ei ole mahdollinen rangaistusvaatimuksen osalta. Jos syytetty kuolee oikeudenkäynnin aikana, häntä vastaan ajettu syyte raukeaa.”
http://www.nettilaki.com/a/asianosaisseuraanto-eli-asianomistajan-oikeus...
Tilanteeseen soveltuvaa oikeustapausta ei finlexistä löytynyt. Jonkinmoisella analogialla tuosta voisi päätellä, etteivät oikeudenomistajat voisi toimia tuomitun puolesta. Toisaalta auki jää se pitääkö tuomiota käsitellä jotenkin eri tavalla kuin syytettä. Ja jos asianosaisseuraannosta pitäisi tehdä poikkeus, riittääkö tavallinen lainsäätämisjärjestys vaiko ei. Joka tapauksessa juristeilla riittää tässä asiassa miettimistä.
Asianosaisseuraantoa valaisee myös tämä sitaatti yhdestä Korkeimman oikeuden ratkaisusta:
”10. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että jos oikeudenkäynti koskee henkilön varallisuusoikeudellisia oikeuksia tai velvollisuuksia ja tämä kuolee oikeudenkäynnin aikana, hänen oikeudenomistajansa tulevat hänen tilalleen asianosaisiksi asiassa ja oikeudenkäynti jatkuu oikeudenomistajien nimissä. Tällaisia oikeudenomistajia ovat kuolinpesän osakkaat tai sellainen yksittäinen henkilö, jolle koko jäämistö on lakisääteisen perintöoikeuden tai yleistestamentin nojalla siirtynyt. Jos oikeudenkäynti sen sijaan koskee henkilöön liittyvää asiaa, todetun kaltaista niin sanottua asianosaisseuraantoa ei lähtökohtaisesti tapahdu, jollei laista muuta ilmene, vaan asia raukeaa.”
Rikosoikeudelliset seuraamukset ovat nähdäkseni henkilöön liittyviä asioita.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Hei Jukka
Tuota sitä vaan kysyn löytyköö tuo Lindstedtn et kumppanin tutkimus netistä ja voitko antaa siihen linkin...
En ole Jukka, mutta siihenhän on linkki jo tuossa kirjoituksessani. Klikkaa vain tuota kohtaa "noin satasivuinen selvitys", johon on, kuten voit nähdä, upotettuna valmis linkki.
Se vie sinut oitis paikalla oikeusministeriön sivulle, josta voit ladata kyseisen selonteon .pdf-muodossa. Laitetaanpa se vielä tähän toistamiseen, eli napsautapa tästä.
Sori jussi kiireessä menee joskus sekaisin-)
Mutta heräsi sellainen kysymys näin teoreetiselta kannalta voiko sotasyylisiää ja vuoden 1918 tapahtumia verrata keskenään. Tarkoitan sitä että vuonna 1918 Osa punaisista oli syllisttynyt murhiin ryöstöhin ym ja osa kyllä tuomittiin sinänsäväärin perustein esim jos oli ollut vaikka vain työväenyhdistyksen jäsen vaikka ei aktiivi ollutkaaneli pitäisikö siis noiden murhaajien kunnia paluttaa vai pitäisikö käydä läpi kaikkia tapaukset...
Sotasyllisillä tuota tuomionpurkua voi perustella tulla taannehtivuudella.
Jouni Haimi kyselee:
"Mutta heräsi sellainen kysymys näin teoreetiselta kannalta voiko sotasyylisiää ja vuoden 1918 tapahtumia verrata keskenään."
Ei kukaan ole niin sanonut, että ne olisivat verrattavissa. Mutta siinä vaiheessa, kun itsenäisyyden ajalta ryhdytään tekemään aloitteita yksien tuomioiden purkamisesta, niin se on tietysti oikeudellinen ennakkotapaus muille samanlaisille toimenpiteille.
"Tarkoitan sitä että vuonna 1918 Osa punaisista oli syllisttynyt murhiin ryöstöhin ym ja osa kyllä tuomittiin sinänsäväärin perustein esim jos oli ollut vaikka vain työväenyhdistyksen jäsen vaikka ei aktiivi ollutkaaneli pitäisikö siis noiden murhaajien kunnia paluttaa vai pitäisikö käydä läpi kaikkia tapaukset..."
No, senhän tässä nyt parikin kommentoijaa täällä on maininnut mahdollisena ongelmana. Vuoden 1918 aikaisten kenttäoikeuksien laillisuuden kanssa oli vähän niin ja näin, ja oikeudellisesti niitä voinee pitää vähintäänkin yhtä kyseenalaisina kuin sotasyyllisyyttä käsitellyttä oikeusistuinta. Lisäksi esimerkiksi Lindstedt on tuossa selonteossa selkeästi maininnut, että kuolemantuomioiden jakaminen oli kenttäoikeuksissa selvästi laitonta sen ajan pykälien mukaan.
Eli lyhyesti; jos kerran postuumeja tuomioiden kumoamisia esitetään symbolisista syistä jo edesmenneille henkilöille, niin siinä on kyllä aukaistu tie muillekin samanlaisille aloitteille. Kansanedustajan on tätä Tossavaisen ja Havansin laatimaa aloitetta punnitessaan pakko harkita sitäkin mahdollisuutta, että seuraavaksi edessä on vaikka jonkun Vasemmiston kansanedustajan tehtailema samanlainen lakialoite jostain toisesta historian epäkohdasta. Kansanedustaja voi olla tässä kohtaa sitä mieltä, että on siis paljon helpompaa jättää asia sikseen, eikä se ole välttämättä mitään "epäisänmaallisuutta" tai "suomettuneisuutta". Etenkin kun lähes kaikki jo muutenkin ovat sitä mieltä, että sotasyylliset tulivat tuomituiksi väärin perustein painostuksen alla järjestetyssä näytösoikeudenkäynnissä.
Mitä taas tulee tuohon kysymykseesi siitä, että pitäisikö jokainen tapaus käydä läpi erikseen... no, eihän tässäkään lakialoitteessa ole esitetty kumottavaksi esimerkiksi niitä tuomioita, jotka olivat olleet seurausta Sotavankileirien tutkimuskeskuksen selvittämistä rikoksista. Niidenkin seurauksena oli vielä vuonna 1948 Suomen vankiloissa 98 sotarikoksiin syyllistynyttä ja niistä pääpiirteissään täysin laillisesti tuomittua henkilöä istumassa ehdotonta rangaistusta.
Jussi J :"Vuoden 1918 aikaisten kenttäoikeuksien laillisuuden kanssa oli vähän niin ja näin, ja oikeudellisesti niitä voinee pitää vähintäänkin yhtä kyseenalaisina kuin sotasyyllisyyttä käsitellyttä oikeusistuinta."
Eikö vuoden 1918 oikeusmurhat sovittu jo 14.10.1920 solmitun Tarton rauhansopimuksen 35. artiklan 4. pykälässä:
”Suomen tai Venäjän kansalainen, joka on tuomittu rangaistukseen ennen tämän rauhansopimuksen allekirjoittamista toisen sopimusvaltion eduksi tekemästään valtiollisesta rikoksesta tai siitä, että hän on ollut yhteydessä toisen sopimusvaltion sotajoukkojen tai hallituselinten kanssa tai siitä, että hän on tehnyt rangaistuksenalaisen teon tarkoituksessa toteuttaa kansallisen itsemääräämisoikeuden, vapautetaan enempää rangaistusta kärsimästä ja lasketaan heti vapaaksi.
Jos hän on sellaisesta rikoksesta syytteessä tai vangittuna, mutta ei vielä tuomittu tai jos syytettä häntä vastaan ei ole vielä nostettu, raukeaa syytösoikeus, olkoonpa hän maan rajojen sisä- tai ulkopuolella, eikä sellaista syytettä enää saa panna vireille.
Jos hän joko samalla tai yksistään on tehnyt itsensä syypääksi muunlaiseen rikokseen maansa voimassaolevaa valtiollista tai yhteiskunnallista järjestystä vastaan, ja sen jälkeen paennut toisen sopimusvaltion alueelle, nauttikoon sellaisesta rikoksesta kotimaassaan annettua armahdusta samalla tavalla kuin kotimaahan jääneet syytetyt tai tuomitut sitä nauttivat.”
Toivon todella, että Suomi joko liittyy Natoon viimeistään seuraavien vuosikymmenien aikana, jolloin Pariisin rauhansopimus menettää merkityksensä, tai että tulevaisuudessa elävät sukupolvet eivät olisi yhtä kiinnostuneita "juuristaan" kuin esim. itse olen.
En toivo, että heille todistetaan nykyisten sukupolvien hiljaisesti hyväksymän ja voimaanjätetyn virallisen kansainvälisen sopimuksen artikloilla, että heidän esivanhempansa valitsivat demokraattisesti valtiojohdon, joka syyllistyi ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin ja että he myös myös tukivat tätä rikollista valtiojohtoa fasistisissa järjestöissään, jotka oli lakkautettava.
"vapautetaan enempää rangaistusta kärsimästä" eli mahdolliseen alkuperäisen tuomion vääryyteen ei puututtu.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Relevantti vastaava tapaus on aseiden hajavarastoinnin (asekätkennän) vuoksi laittomasti takautuvalla lailla tuomitut. Nekin tuomiot pitää purkaa.
Hekin tuomitut olivat isänmaallisia suomalaisia, jotka vain palvelivat isänmaataan rikkomatta voimassa olleita lakeja.
Mitä ilmeisimmin se aseiden hajavarastointi pelasti Suomen Venäjän uudelta hyökkäykseltä:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Kylma_sota.htm
Kalevi K :""vapautetaan enempää rangaistusta kärsimästä" eli mahdolliseen alkuperäisen tuomion vääryyteen ei puututtu."
Pariisin rauhansopimuksessa suomalaisia koskeviksi on lueteltu kansainvälisen sotarikosoikeuden koskaan vanhemattomat rikokset, jotka koskevat vuoden 1939 alun jälkeen tapahtuneita rikoksia.
Käsitykseni mukaan v. 1918 rikokset eivät olleet "koskaan vanhenemattomia", ja myös sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1946 langetettu "virka-aseman väärinkäyttö" on vanheneva rikos.
Omasta puolestani "virka-aseman" väärinkäyttö voi jäädä voimaan toisin kuin Pariisin rauhansopimuksen perusteettomat rikosnimikkeet. Vai vihataanko demokraattisesti valittua sota-ajan valtiojohtoa ja sitä tukeneita maanpuolustajia, niitä meidän vanhempiamme ja isovanhempiamme, niin paljon, että jätetään tulevien sukupolvien "uushistorioitsijoille" virallinen kansainvälinen dokumentti, jonka avulla heidät voidaan todistaa ihmiskunnan pahimmiksi rikollisiksi?
Oli sitten virallisia dokumentteja tai ei, tuskin moni pitää sodanaikaisia päättäjiämme ihmiskunnan pahimpina rikollisina.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Tuula Hölttä utelee:
"Eikö vuoden 1918 oikeusmurhat sovittu jo 14.10.1920 solmitun Tarton rauhansopimuksen 35. artiklan 4. pykälässä..."
Eikö aivan yhtä hyvin voi kysyä, eikö sotasyyllisyyskysymystä sitten sovittu vastaavasti sodanjälkeisissä armahduksissa?
"En toivo, että heille todistetaan nykyisten sukupolvien hiljaisesti hyväksymän ja voimaanjätetyn virallisen kansainvälisen sopimuksen artikloilla, että heidän esivanhempansa valitsivat demokraattisesti valtiojohdon, joka syyllistyi ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin ja että he myös myös tukivat tätä rikollista valtiojohtoa fasistisissa järjestöissään, jotka oli lakkautettava."
... sinulta on nyt tainnut jäädä huomaamatta, että tässä maassa vallitsee historiakeskustelussa tätä nykyä varsin uuspatrioottinen paradigma, eikä kovinkaan moni ole juuri koskaan pitänyt sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä millään tavoin lainmukaisena oikeudenkäytäntönä?
"...jätetään tulevien sukupolvien "uushistorioitsijoille" virallinen kansainvälinen dokumentti, jonka avulla heidät voidaan todistaa ihmiskunnan pahimmiksi rikollisiksi?"
Eli mitä nyt oikein ehdotat? Kuulostaa suoraan sanoen jo siltä, että mielestäsi pitäisi suurin piirtein polttaa kaikki olemassaolevat Pariisin rauhansopimuksen kopiot ja kieltää asiasta keskustelu?
Jussi J :"eikö sotasyyllisyyskysymystä sitten sovittu vastaavasti sodanjälkeisissä armahduksissa?"
Sotasyyllisyystuomio koski rikosta nimeltä "virka-aseman väärinkäyttö", ja näiden mielipiteideni vuoksi natsiksi, fasistiksi ja tsuhnaäpäräksi nimiteltynä olen kyllä sitä mieltä, että "virka-aseman väärinkäyttö" ei tee kenestäkään natsia, fasistia tai tuhnaäpärää, vaan näiden "nimikkeiden" taustalla on Pariisin "rauhansopimus".
On se ihme ja kumma, että laillisen demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen saa ihmiset vihaamaan suurvallan hyökkäyssotaa vastaan puolustautuneita niin paljon, että ovat valmiit demonisoimaan heidät kollektiivisesti natseiksi ja fasisteiksi.
Taitaa olla vähäinen joukkio suomalaisia, jotka ovat valmiita demonisoimaan ketään meistä natseiksi ja fasisteiksi sanovat rauhansopimusten tekstit mitä sanovat.
Enpä muuten ole ennen huomannutkaan, että meillä sotakorvausten nimikkeellä kulkevat erät alunperin perusteltiin korvauksena miehityksestä eikä siis sodan aloittamisesta. Ilmiselvästi juristeja on ollut mukana sopimustekstien laadinnassa.
http://heninen.net/sopimus/1944_f.htm
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Tuula, minä en kyllä suoraan sanoen enää edes tajua, mistä puhut ja mitä tarkoitat noitten natsijuttujesi kanssa.
Kuka tai ketkä täällä - tai ylipäätään missään viime aikoina, muutamaa kylähullua lukuunottamatta - ovat "vihanneet" ja "demonisoineet" sodan aikana maataan puolustaneita? Tai nimitellyt sinua?
Jussi J :"Tuula, minä en kyllä suoraan sanoen enää edes tajua, mistä puhut ja mitä tarkoitat noitten natsijuttujesi kanssa."
Tarkoitan sitä, että mistä näihin julkisiin keskusteluihin otetaan väitteet siitä, että suomalaiset olisivat olleet natseja tai fasisteja, ellei voimassapidetystä Pariisin rauhansopimuksesta, jossa suomalaiset on sellaisiksi leimattu.
Kun Suomen hallitus katsoi Pariisin rauhansopimuksen aserajoituksia koskevan osion rauenneeksi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, mikä mahdollisti Neuvostoliitolta jääneen velan lyhentämisen Venäjältä tehdyillä aseostoilla eikä rauhansopimuksen tulkinnan muutos aiheuttanut kansainvälisiä vastalauseita, niin mielestäni myös Pariisin rauhansopimuksen sotasyyllisyysartiklat on perusteettomina kumottava samalla tavalla. Suomalaisia ei ole koskaan syytetty eikä tuomittu missään noista rikoksista.
Tuula miettii:
"Tarkoitan sitä, että mistä näihin julkisiin keskusteluihin otetaan väitteet siitä, että suomalaiset olisivat olleet natseja tai fasisteja, ellei voimassapidetystä Pariisin rauhansopimuksesta, jossa suomalaiset on sellaisiksi leimattu."
Perinteisistä kotimaisista poliittisista erimielisyyksistä. Ei siihen mitään Pariisin rauhansopimusta ole koskaan tarvittu, tuo polarisaatio ulottuu jo niinsanotun ensimmäisen tasavallan aikoihin.
Periaatteessa kannatan kansanedustaja Tossavaisen alotetta, mutta kysymys historioitsija Jaloselle. Ymmärretäänkö Suomessa lopulta, mihin tässä ollaan oikeen ryhtymässä? Voittajat kyllä kirjottavat historian, ja jostain kumman syystä aina erottelevat toisistaan sotahistorian ja taloushistorian.
Jos näitä "sotasyyllisiä" kattellaan sisäpolitiikan näkökulmasta, eipä kovin suurta valittamista. Jos tarkastellaan ulkopolitiikan näkökulmasta, siis sotastrategisista näkökulmista, on lopputulema vähintään hyvä, ellei peräti kiitettävä. Kommunistit ovat aina Neuvostoliiton puolesta. Oikeisto on aina länsiliittoutuneiden puolesta. Mitä sitten nahistelette, samaa porukkaa kun olette, teillähän on yhteinen vihollinen siis natsi Saksa. Samainen valtio oli myös angloamerikkalaisen kapitaalin perivihollinen. Sodan alussa länsiliittoutuneiden talous hieman köhi, Saksa oli nousussa ja kasvatti markkinaosuuksiaan, sodan jälkeen tilanne oli aikalailla toinen. UPM Kymmenelle olisi ehkä tullut halvemmaksi pommittaa Myllykoski Paperin tuotantolaitokset tuhannen paskaksi, mutta voihan tuon kilpailijan tietysti "sivistyneesti" ostaakkin pois markkinoilta.
Suomi oli sota-aikaan ideologialtaan ja tavoitteeltaan varsin neutraali ja tasa-arvoinen valtio. Kaikkihan tietää, mistä ketjureaktiosta on kysymys, kun neutroni ammutaan riittävällä nopeudella suoraan pimeyden ytimeen. Varmin keino kumota noiden "sotasyyllisten" tuomiot on savustaa oligarkkirotat ulos koloistaan ja tuoda esiin 2. Maailmansodan todelliset kansainväliset sotasyylliset. Erkki Hautamäki onkin tästä kirjotellut. Itse hieman pelkään, että mahdollista "sotasyyllisten" kunnianpalautusta pyritään käyttämään ulkoisen painostuksen johdosta jonkin sortin kumileimasimena kansainvälisten banksterioligarkkien syyntakeettomuuden varmistamiseksi. Näiköhän tiesivät edes Hitler/Stalin tasan tarkkaan, missä mennään, saatikka jousivatko joka päivä lukemaan pörssikursseja.
Suomi oli sodan aikaan aika erityislaatuisessa asemassa ja on sitä yhä. Länsi-Euroopan umpisuomettuneisuus tiedetään, itä-Euroopassa Varsovan liitto vaihtunut Natoon, johonkin suuntaan on näköjään pakko kumartaa, kun naapuriin saatikka naapurivaltioon ei voi luottaa ja heinäsirkkaparvi tulee aina pyytämättä. Suomen paksukalloisuus on kyllä noteerattu. Vaaditaan Suomalaiselle historian kirjoitukselle korjauksia eurostandardien suuntaan. Kirjoittihan joku kotikutoinen globalisteja hännystelevä hiiruli tyyliin:"Saksassa on saatu rohkaisevia tuloksia kollektiivisen syyllisyyden tunteen käytöstä monikulturisuuden ja globalismin läpiviemiseksi". Olisko aika nostaa kissa pöydälle?
Jussi Jaloselle. Olen ns. poliittisen eliitin toimintaa seurannut tarkemmin henkilökohtaisesti noin 10 vuotta ja sitä edelliseltä ajalta kirjallisuuden kautta.
"Saksille tavanomaisella ilmaisulla …. vaiettu asia". Näyttää siltä, että et ole osannut lukea ns. poliittisen eliitin vastustusta -käsitettä kokonaisuudessaan. Koitan valaista sitä laajemmin.
Kun poliittinen eliitti, jolla käytännössä tarkoitan presidenttiä, hallitusta ja valtaa pitävien puolueiden johtoa, vastustaa jotain asiaa, se käyttää suurin piirtein neljää eri tapaa: vaikeneminen, asioitten kanonisointi, asian vierestä kerta toisensa jäkeen puhuminen ja asialliset faktaperusteet.
Vaikeneminen on siten yksi muoto. Kun se tiedetään, ettei vaikeneminen tässä asiassa enää auta, on vuosikausia käytetty menetelmää asian vierestä puhuminen. Tämä on tapahtunut nimenomaan kunnia ei ole mennyt -toistamisen avulla.
Braxin kahden hengen komitea toisti sotasyyllisyystuomioiden osalta suunnilleen samat asiat kuin KKO kaksi kertaa ja Oikeuskansleri kerran aikaisemminkin. On yksiselitteistä, että tuomiot olivat kokonaisuudessaan hallitusmuodon, nykyisen perustuslain vastaisia.
Barxin komitea päätyi ehdottamaan poliittista liturgiaa eli kunnian palauttamista jossain tilaisuudessa, jossa presidentti tai joku muu puhuisi asiasta.
Tällaisen asian sotkeminen tuomioiden purkamiseen osoittaa asiantuntemattomuutta. Eivät tuomiot mihinkään häviä poliittisella ja liturgisella puheella. Mikään ei muutu. Olen hyvin hämmästynyt, jos sinä tutkijana rinnastat kunnian palautuksen (rehabilitointi) ja tuomioiden purkamisen. Suomea pidetään yhtä syyllisenä kuin ennenkin.
Joten käytettävissä on vain juridinen tie asian selvittämiseen. Siinä Lindstedt puhuu ilmeisen tahallisesti harhaanjohtavasti, kun hän sanoo, että se on hyvin vaikea tie. Se on yksinkertainen tie. Juridisia teitä on käytettävissä ainakin kaksi.
Kysyin Braxin komiteamietinnön julkistamistilaisuudessa Lindstediltä, tunsiko hän asianajaja Kari Silvennoisen ja professori, kansleri Kauko Sipposen esille tuoman menettelyn, jossa OK 31:8 -pykälään lisätään vain yksi lause. Siinä lauseessa annetaan KKO:lle toimivalta toimia mm. myös sotasyyllisyystuomioistuimen muutosinstanssina.
Lindstedt myönsi, että he tunsivat sen, mutta hän ei ollut lainkaan halukas puhumaan asiasta, koska se olisi vesittänyt puheet juridisen tien loppuunkäymisestä. Sellainen on puhtaasti valheellinen väittämä.
Todetaakoon, että olin mm. itse lähettänyt ko. ratkaisun sekä Jukka Lindstedtille, Stiina Löytymäelle ja Tuija Braxille, useammankin kerran. Tosin kukaan heistä ei koskaan - tavan mukaan - ollut millään lailla asiaa kommentoinut.
Nyt kansanedustaja Tossavaisen esitys on toisen tyyppinen, selkeämmin vain sotasyyllisyyteen liittyvä. Tossavaisen takana on professori Erkki Havansi, joka on alan korkeatasoinen ammattilainen.
Mainitsemaani Silvennoisen ja Sipposen esitystä on tukenut mm. professor Jyrki Virolainen sekä eräät muut tunnetut oikeusoppineet.
Sivulauseessa suosittelen, että tutkijana vähän tutkailet tohtori Jukka Lindstedtin poliittista kantaa ja sen vaikutusta hänen tutkimuksiinsa. Ainakin Braxin komiteamietinnön kv-osassa tämä asia tulee sangen selvästi esille. Suomen syyllisyys-väittämän hän on ominut perusteluitta Neuvostollitosta/Venäjältä.
Voin todeta, että niin Barxin komitean kuin aikaisemmin ns. poliittisen eliitin kannanotoissa sotasyyllisyyteen, on lähes aina siirrytty puhumaan sivuasioista eli kunnian menettämättömyydestä.
Huippuna oli tässä 2 - 3 vuotta sitten väite, että tuomioita ei pidä purkaa, koska purkamalla tuomiot ne vahvistettaisiin todellisiksi. Eiköhän erillinen tuomioistuin, pitkä oikeusprosessi, vuosikausien vankilatuomiot ja niiden täytäntöönpano ollut harvinaisen todellista.
Mitä tuomioilla saatiin aikaiseksi? Suomesta tehtiin sotiin syyllinen. Samalla silloisen hallitusmuodon yli käveltiin moneen kertaan. Suomi oikeusvaltiona joutui erittäin kovalle koetukselle.
Tähän liittyi vielä erittäin törkeä poliittinen painostus pääministeri Paasikiven taholta - sekä valvontakomission ja Hertta Kuusisen johtaman ryhmän taholta.
Onko Suomi oikeusvaltio, kun se tahallisesti edelleen pitää sotasyylisinä perustuslain vastaisesti tuomitut syyllisinä? Koska lähes koko Suomi tuki syytettyjä ja valitsi heidät demokraattisella tavalla maan johtoon, on koko kansa syyllinen.
Sitä ihmettelen, miksi presidentit haluavat olla sotasyyllisiä. Tämä maininta on selkeä historiankirjoissa. Tuomitsihan suomalaisen tuomioistuin johtajansa vankilaan.
Nyt alkaa olla kiire poistaa väärä syyllisyyden taakka. Samalla on aika korjata erittäin vakava virhe oikeudenkäytössä ja nostaa perustuslain kunnioitus jälleen sille kuuluvaan asemaan.
Olen hieman kahden vaiheilla, mitä tehdä tuon Veikko Saksin kommentin kanssa. Tapansa mukaan hän on esittänyt vahvistamattomaksi jääviä, vain hänen omaan lausumaansa perustuvia vihjauksia muista henkilöistä, vieläpä nimeltä mainiten.
Olkoon nyt tuossa kuitenkin aamuun asti, ja päätän sitten saako se jäädä paikalleen.
Olen aika hämmästynyt sinun kannanotoistasi. Oletko sinä todella puolueeton tutkija? Ymmärrän, että tekstini voi olla sinulle kiusallista, mutta mitä perusteita sen poistamiseen sinulla on? Täytyykin ottaa teksti talteen.
Minä en esitä mitään vihjailuja henkilöistä, kerron siten kuin asiat ovat. Lue Braxin komitean mietintö, niin tiedät, mitä siellä sanotaan. En havainnut sinunkaan kirjoituksessasi tarkkoja lähdeviitteitä. Voinhan niitä toimittaa, jos haluat. Odotan sitten sinunkin tuovan lähdeviitteet yksityiskohtaisesti esille.
Veikko Saksi kirjoittelee:
"Olen aika hämmästynyt sinun kannanotoistasi. Oletko sinä todella puolueeton tutkija?"
Mistä ihmeen kannanotoista?
Veikkaan, ettet radikaalin liikkeen keulakuvana lähtökohtaisesti itsekään aina sisäistä, mitä milloinkin kirjoittelet ja miltä se ulkopuolisen tarkkailijan silmissä näyttää. Voin auttaa sinua tällä kertaa.
Ensinnäkin, olet esittänyt täällä eräänlaisen salaliittoteorian "poliittisen eliitin" keskuudessa vallitsevista asenteista. Sen tarkoituksena on selvästi kohottaa omaa persoonaasi ja edustamaasi yhdistystä jalustalle eräänlaisina yksinäisinä totuuden, oikeuden ja kansan puolesta taistelevina puhdaskilpisinä tahoina arveluttavia valtaapitäjiä vastaan.
Toiseksi, olet kuitannut oikeusoppineiden tekemän raportin kevyellä maallikon ranneliikkeellä, ja sivuuttanut kaikki asiaperusteet, jotka selonteossa tuotiin julki. Kyseessä on mielestäsi vain yksinkertainen ja helppo asia. Mitä laajempaan pohdiskeluun tulee, niin totta kai annat samalla vihjaten ymmärtää, että kyse on Jukka Lindstedtin "poliittisesta kannasta". Koska eihän kannattamiesi aloitteiden kriittiseen arviointiin voi olla muunlaisia syitä kuin poliittisia. Siis omasta mielestäsi. Et edes huomioi sitä asiaa, että silloisessa selonteossa tuotiin julki myös asioita, jotka puhuivat nyt esitetyn ratkaisun puolesta.
Kolmas seikka on selkeästi läpinäkyvä pyrkimyksesi ratsastaa näillä väärillä tuomioilla ja niiden purkamisella. Samalla pyrit ikään kuin monopolisoimaan asiasta käydyn julkisen keskustelun omaksesi. Tämä on aiemminkin nähty selkeä poliittisluonteinen temppu.
Puolueettomuuden saa jokainen arvioida itse. Meillä kaikilla on lähtökohtaisesti etukäteisoletuksemme tai suoranaiset ennakkoluulomme; keskeistä on, että yrittää nousta niitten yläpuolelle. Sen voin kuitenkin kertoa, että näissä asioissa katson myös Veikko Saksin olevan ainoastaan yksi tutkimusobjekti. Työkseni en tosin ryhtyisi Pro Kareliasta tai sen aatteista mitään ammatillista tutkimusta tekemään; olen kyllin fiksu kyetäkseni jääväämään itseni.
"En havainnut sinunkaan kirjoituksessasi tarkkoja lähdeviitteitä. Odotan sitten sinunkin tuovan lähdeviitteet yksityiskohtaisesti esille."
Laitoin bloggauksessani kyllä tarkentavan linkin jokaiseen kohtaan, joka sellaista vaati.
Eipä huolta, viestisi saa minun puolestani olla paikallaan, nyt kun yön yli nukuin. Lain takaama vastineoikeutesikin sitä jo edellyttää.
Professori Virolainen on käsitellyt asiaa muun muassa tässä blogissaan.
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/search/label/sotasyyllisyys
Silmiini analyysissä pistää pohtimattomuus siitä, kuinka kuolleen puolesta voi hakea tuomionpurkua. Kuten keskusteluketjussa ilmenee, kysymys ei ole ongelmaton.¨
Jalosen moderointipolitiikasta sanoisin, etten poistaisi Saksin kommenttia (tämä näin vierailijana kusiaisen valtuuksin lausuttuna).
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Kuolleen puolesta voi käsitykseni mukaan hakea tuomion purkua sellainen henkilö, johon tuomio vaikuttaa. Tämä tulee vähintään välillisesti esille siitä, ettei KKO moittinut Ilkka Tanneria, kun tämä haki Väinö Tannerin tuomion purkua.
Tässä linkissä on professori Jyrki Virolaisen selotus ko. hakemuksesta: http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2008/10/kko-haluton-tutkimaan.html
Tässä linkissä ovat asianajaja, varatuomari Kari Silvennoisen perustelut: http://www.silvennoinen.fi/16. Ja lisätään vielä tärkein virke:
"Purku tapahtuu syytetyn eduksi, joten ei ole olemassa määräaikaa jonka kuluessa purkuhakemus pitäisi tehdä, purkamista ei ole myöskään sidottu väärin perustein tuomitun elinaikaan. On kysymys restituutiotyyppisestä muutoksenhausta, jonka avulla pyritään aikaisemman olotilan restituutioon (ennalleen palauttamiseen). Tälle ei ole säädetty mitään määräaikaa."
Ydinkysymys onkin voiko kuolleen puolesta hakea tuomionpurkua.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Nyt huomasin, että oikeuskanslerin käsityksen mukaan tuomionpurku kuolleen puolesta on mahdollista (kts. kohta 5.1).
http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/1992/19920420
Terveisin Kalevi Kämäräinen
18.12.2011 11:38 Jussi Jalonen. Et ole näköjään perehtynyt Pro Karelian toimintaan lainkaan. Käytät siitä nimeä radikaali liike. Miltä osin se on radikaali? Ihanko se on yhtä radikaali kuin nämä uusoikeistolaiset tai uusvasemmistolaiset liikkeet, vai ihanko se olisi terroristijärjestö?
Suosittelen, että perehdyt toimintaan ja kirjoituksiin. Et löydä niistä radikalismia. Jos ihmisoikeuksien, kansanvälisten sopimusten ja keskinäisten sopimusten mukaisen toiminnan esille tuominen ja vaatiminen on radikaalia, se on sinun sanavalintasi. Olen ymmärtänyt, että mm. näiden syiden vuoksi on perustettu koko joukko kansainvälisiä järjestöjä, kuten YK, EIT ja ETYJ.
En ole esittänyt ainuttakaan salaliittoteoriaa. Ajatuskin on naurettava. Minä olen puhunut poliittisesta eliitistä, jonka olen määrittänyt koostuvan presidentistä, hallituksesta ja hallituspuolueiden johdosta. Ne ovat käsittääkseni kaikki Suomen valtion elimiä.
Jos vielä uskot, että todellisia poliittisia päätöksiä tehdään demokraattisesti jonkinlaisella kansanäänestyksellä, et ole asioista perillä. Niin Suomessa kuin kaikissa muissakin maissa on pieni eliitti, joka tekee päätökset. Ketkä sitten ovat eliitin takana, on toinen asia.
Demokratiaa käytetään vaalitilanteissa. Onneksi Suomessa on vaalien kautta mahdollisuus vaikuttaa. Venäjällä se puoli on erittäin rajoitettu. Tarvitaanko tähänkin lähdeviitteet, kun esitän oman mielipiteeni itänaapurin toiminnasta?
Ymmärrän kirjoituksesi, että olet valinnut poliittisen agendan, jota viet eteenpäin tutkijan ominaisuudessa. Minä en leiki tutkijaa, olen kansalaisjärjestössä toimiva ihminen, jolla on selvä agenda ja selvät perustelut.
Tarvitseeko sinulle selvittää ne kaksi oikeudellista tapaa, joilla mahdollistetaan se, että KKO voi käsitellä asiaa? Jos olet edes jossain määrin asiaan perehtynyt, sinullekin pitäisi riittää maininta yhden lauseen lisäämisestä OK 31:8 -pykälään. Jos et sitä asiaa ymmärrä, kannattaa perehtyä. Ei ole vaikea asia. Eduskunnassa saattaa tähän lisäykseen riittää jopa yksinkertainen enemmistö.
Toinen vaihtoehto on kansanedustaja Tossavaisen esille tuoma tapa. Sen vaikeutta tai helppoutta voit miettiä Tossavaisen artikkelin pohjalta.
Mitäs jos perehdyt Jukka Lindstedin kantaan. En vihjaa yhtään mitään. Totean, että Lindstet on ilman kummempia perusteluja ominut venäläisen kannan eli hän vain sanoo, että Suomi aloitti jatkosodan. Kummallista, ettet vaadi häneltä perusteellisia lähdeviitteitä tuohon erittäin vahvaan väitteeseen. Jopa presidentti Halonen on ei puheessaan 01.03.2005 sellaista todennut: http://www.tpk.fi/public/default.aspx?contentid=175255&contentlan=1. Ei tosin ollut Halosellakaan lähdeviitteitä.
Laitan seuraavaan kahden oikeusoppineen kannan oikeudellisen tien mahdollisuudesta. Ko. lähteet voit etsiä itsekin.
+
Tohtori Jukka Lindstedt katsoo, että oikeudellinen tie olisi loppuun käsitelty. Asianajaja Kari Silvennoinen kuitenkin analysoi KKO:n päätöstä toisin:
- Huomattavaa on, että KKO ei katso asian olevan vanhentunut tai kantelijalta puuttuneen kelpoisuutta prosessiin. ... KKO katsoo siten, että asiaa voidaan käsitellä ja että sotasyyllisyystuomio on väärä, kuten KKO jo vuonna 1945 katsoi. ... On outoa, ettei poikkeusoloja saisi tarkastella normaalioloissa.
Professori Jyrki Virolainen kirjoittaa blogissaan 20.10.2008: - Korkeimmalla oikeudella on tuomionpurkuasioissa yleistoimivalta, jonka juuret löytyvät kuninkaan vallankäytöstä ja vuoden 1734 laista. Alkuperäisen OK 31 luvun mukaan kuninkaalla oli valta purkaa väärät tuomiot. Tämä kuninkaalle kuulunut toimivalta on aikojen kuluessa siirtynyt korkeimmalle oikeudelle.
Virolainen: - Voidaan vedota vanhaan periaatteeseen, jonka mukaan rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus ainakin yhden kerran tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa, ylioikeuden tai erityistuomioistuimen rikostuomio valtakunnan ylimmässä tuomioistuimessa. Nykyisin tämä periaate ilmenee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 2 artiklasta.
++
Se, mitä sinä sivuutat kädenheilauksella, ovat Braxin komitean vahvistukset sotasyyllisyystuomioiden perustuslain vastaisuudelle, silloisen valtiosäännön vastaisuudelle. Vai kiellätkö nekin?
Sinä sitten ilmeisesti kannatat sotasyyllisyysasiassa liturgissta kunnian palautusta? Millä lailla se muuttaisi Suomen sotasyyllisyyttä? Miten se purkaisi perustuslain vastaiset tuomiot? Miten poliittinen liturgia voisi korvata oikeudellisen käsittelyn? Poliitikko mielellään käyttää liturgista kunnianpalautusta, mutta ei se muuta kokonaisuutta mitenkään.
Heh, hauska lause: "Sen voin kuitenkin kertoa, että näissä asioissa katson myös Veikko Saksin olevan ainoastaan yksi tutkimusobjekti". Eikö se ole itsestään selvää, että jokainen tuo käsityksenä esille? Onhan se upeaa olla oikein tutkimusobjekti.
Eipä tosiaan huolta. Minua ei millään lailla haittaa, jos haluat poistaa kommentini blogistasi. Kertoohan se jo hyvin paljon siitä ajatusmaailmasta ja puolueettoman tutkijan roolistasi, mitä harjoitat. Minulla on ihan riittävästi mahdollisuuksia kertoa mielipiteeni muuallakin kuin sinun blogissasi.
MIksi tänne kirjoitin? Käsitykseni on tähän asti ollut se, että kun joku laittaa bloginsa esille, hän samalla antaa mahdollisuuden asiasta mielipiteitten ilmaisuun ja oman esityksensä arviointiin. Sinun kohdallasi tilanne taitaa olla toinen?
Veikko Saksi kirjoittaa:
"Jussi Jalonen. Et ole näköjään perehtynyt Pro Karelian toimintaan lainkaan. Käytät siitä nimeä radikaali liike. Miltä osin se on radikaali?"
Tutkijoista on tietääkseni ainakin Outi Fingerroos luonnehtinut yhdistyksenne ohjelmaa "radikaalimmaksi" kuin vaikkapa mitä Karjalan Liitolla on. Koska ohjelmanne pyrkii valtakunnanrajan oikaisuun, niin tätä luonnehdintaa voinee pitää sikäli osuvana.
Tietysti sen, miten se tapahtuu, olette jättäneet epämääräiseksi, minkä seurauksena ohjelmanne näyttäytyy epärealistisena ja utopistisena. Sikäli se on aika harmitonta radikalismia.
Ja kyllä minä olen sinun kirjoituksiasi täällä seurannut, joten sikäli olen perehtynyt touhuihinne aivan tarpeeksi muodostaakseni niistä mielipiteen.
"Toinen vaihtoehto on kansanedustaja Tossavaisen esille tuoma tapa. Sen vaikeutta tai helppoutta voit miettiä Tossavaisen artikkelin pohjalta."
Oletko täysin lukutaidoton? Koko tämä kirjoitukseni käsitteli tuota Tossavaisen lakialoitetta, jonka muuten totesin perustellusti laadituksi. Mainitsin myös, että asian käsittely eduskunnassa voi olla hyväkin asia. Herää kysymys, mitä oikein kuvittelet saavuttavasi kirjoittamalla tänne näitä omia epämääräisyyksiäsi?
"Mitäs jos perehdyt Jukka Lindstedin kantaan."
Sitäkin oli käsitelty tekstissäni, linkiksi upotetun viitteen kanssa.
"Hän vain sanoo, että Suomi aloitti jatkosodan. Kummallista, ettet vaadi häneltä perusteellisia lähdeviitteitä tuohon erittäin vahvaan väitteeseen."
Mitäköhän ihmettä _nyt_ oikein yrität selittää? Totta kai Suomi aloitti jatkosodan. Lainatakseni kansallisromaania, on sen asian jo tunnustanut kapitalistinenkin tiedemies. Se oli sattumalta aivan oikeaa politiikkaa sillä hetkellä, ja kyseessä oli aivan täysin oikeutettu sota, mutta se taas ei muuta kysymystä sodan aloittamisesta miksikään.
Tämä on muuten väännetty sinulle rautalangasta jo aiemminkin, tässä samassa blogissa (linkki ja linkki).
"En ole esittänyt ainuttakaan salaliittoteoriaa. Ajatuskin on naurettava. Minä olen puhunut poliittisesta eliitistä, jonka olen määrittänyt koostuvan presidentistä, hallituksesta ja hallituspuolueiden johdosta. Ne ovat käsittääkseni kaikki Suomen valtion elimiä. Jos vielä uskot, että todellisia poliittisia päätöksiä tehdään demokraattisesti jonkinlaisella kansanäänestyksellä, et ole asioista perillä. Niin Suomessa kuin kaikissa muissakin maissa on pieni eliitti, joka tekee päätökset. Ketkä sitten ovat eliitin takana, on toinen asia."
Ja tässä ylläolevassa tekstissäsikö ei ole havaittavissa mitään salaliittoteoriaa, etenkin kun pidät tuota tulkintaasi suljetusta päätöksenteosta esillä vieläpä historiantutkimusta koskeviin asioihin liittyen? Selvä.
"Eipä tosiaan huolta. Minua ei millään lailla haittaa, jos haluat poistaa kommentini blogistasi."
Ei minulla ole mitään tarvetta niitä poistaa. Siinä kohtaa, kun ryhdyt esittämään vahvistamattomaksi jääviä kommentteja muista ihmisistä nämä nimeltä mainiten, meikäläisen on vain sattumalta pakko harkita, voiko niitä pitää esillä. Tämän velvoitteen minulle asettaa maamme laki.
Asiaa tuumittuani olen katsonut aiheelliseksi jättää kirjoituksesi paikalleen. Etenkin tämän kappaleen:
"Ymmärrän kirjoituksesi, että olet valinnut poliittisen agendan, jota viet eteenpäin tutkijan ominaisuudessa."
Tällä virkkeellään Veikko sitten avasikin henkilökohtaisen velkatilin ja siirtyi sellaiseen keskustelutyyliin, jolla voi hankkia itselleen kutsun raastupaan. Hänen onnekseen se ei kuulu tapoihini.
"Minä en leiki tutkijaa..."
Aivanko niin?
18.12.2011 19:03 Jussi Jalonen. ”Tutkijoista on tietääkseni …”. Onpa siinä sinulla tutkijana vankka pohja väitteellesi. Vain lähdeviite puuttuu. Outi Fingerroos ei ole koskaan tutkinut tarkemmin Pro Karelian toimintaa. Jos hän olisi, hän olisi myös haastatellut esim. yhdistyksen hallituksen jäseniä.
“Tietysti sen, mitten se tapahtuu olette jättäneet epämääröiseksi …”. Milloin olet perehtynyt asiaan? Sanotko tämänkin vakavasti otettavana tutkijana?
“Oletko täysin lukataidoton?”. Eihän tämä nyt hermostumisen paikka ole, vai kuinka?
“Totta kai Suomi aloitti jatkosodan. Lainatakseni kansallisromaania …”. Ymmärrän, lähteenäsi on kansallisromaani. Mitenkäs, kun valtaosa suomalaisista tutkijoista ei lainkaan allekirjoita tuota totta kai –sanontaasi?
Jos minä esitän mielestäsi vahvistamattomia kommentteja, kenties kerrot, keistä haluat vahvistettuja kommentteja? Sinänsä aika hupaisa vaatimus, että juuri mainitsemiisi kommentteihin eli mielipiteisiin jostain henkilöstä, tarvittaisiin todisteita. Laitatko itse aina tarkat lähdeviitteet?
“Tällä virkkeellään Veikko sitten avasikin henkilökohtaisen velkatilin ja siirtyi sellaiseen keskustelutyyliin, jolla voi hankkia itselleen kutsun raastupaan”. Tämäkin oli kieltämättä aika jännä tutkijan (?) toteama. Kun sinulla ei ole argumentteja, ryhdyt uhkailemaan raastuvalla, jota tosin ei enää ole olemassakaan eli tiedot oikeudenkäytöstä kannattaa päivittää. Ja sitten kiireesti osoitat jalomielisyytesi kertomalla, ettei se onneksi kuulu tapoihisi.
Mie ehdotan, että tarjoat tuota virkettä poliisitutkintaan, niin siitähän se sitten selviää, onko se debetiä vai kreditiä.
Olen jossain määrin pahoillani, että naureskelen, se ei oikeastaan kuulu tapoihini. Mutta kirjoituksesi johtaa siihen vääjäämättä.
Ymmärrän entistä selvemmin, ettet halua mielipiteitä tai muiden tietoja omaan blogiisi. Koitan välttää sitä tämän jälkeen. Olet kuitenkin aina tervetullut - tietoiseni ja mielipiteiseni - minun plogiini kirjoittamaan. Voit kirjoittaa puolesta tai vastaan ihan vapaasti.
Veikko Saksi jatkaa aiheesta:
"Onpa siinä sinulla tutkijana vankka pohja väitteellesi. Vain lähdeviite puuttuu."
Ole hyvä:
"... instead, [Jukka] Seppinen's ideas were adopted by a more radical organization, Pro Karelia, founded in 1999 to work for the restitution of Karelia. The book "Karjalan palautus" ("The Restitution of Karelia") by Veikko Saksi, published in 2005, is the official manifesto of Pro Karelia. In the preface, Saksi, one of the leading figures of the movement, defines the book as "a general account" of the restitution issue and as an exposition of Pro Karelia's stance on "open matters".
[...] Saksi denounces the political leadership of Finland for shying away from an open debate on war-related issues. All in all, Saksi's arguments are vague and from the viewpoint of Finland's foreign policy unrealistic, as he requires that Finland has to search for support in the European Union and the United States before taking up negotiations with Russia."
(Outi Fingerroos, "Karelia Issue"; the Politics and Memory of Karelia in Finland". 11. luku teoksessa "Finland in World War II; History, Memory, Interpretations", toimittaneet Tiina Kinnunen & Ville Kivimäki. History of Warfare Series, vol. 69, Brill. Sivut 496 ja 498.)
"Mitenkäs, kun valtaosa suomalaisista tutkijoista ei lainkaan allekirjoita tuota totta kai –sanontaasi?"
Tässä taas olet yksinkertaisesti väärässä, Veikko hyvä. Suomen ja Saksan sotilasneuvottelut alkoivat tammikuussa 1941, ja ensi tiedot Barbarossa-suunnitelmasta saatiin Suomeen maaliskuussa 1941. Suomi oli aktiivinen osapuoli jatkosotaan johtaneessa kehityksessä. Tämän ovat todenneet varsin monet tutkijat, ja sitä voi pitää jo tätä nykyä konsensuksena. Poikkeaviakin mielipiteitä toki on, niinhän niitä on aina.
Tässä poliittisessa toiminnassa tietenkään ei ollut mitään väärää. Suomen toimet olivat ainakin oman näkemykseni mukaan täysin oikeutettuja.
"Kun sinulla ei ole argumentteja, ryhdyt uhkailemaan raastuvalla, jota tosin ei enää ole olemassakaan eli tiedot oikeudenkäytöstä kannattaa päivittää. Ja sitten kiireesti osoitat jalomielisyytesi kertomalla, ettei se onneksi kuulu tapoihisi."
No niin, eli ei sinua ole kukaan uhkaillut. Eli mitä oikein valitat? Kunhan totesin, että syytöksesi joistain poliittisista motivaatioistani ovat kyseenalaisia ja loukkaavia, myös lain tarkoittamassa hengessä.
"Mie ehdotan, että tarjoat tuota virkettä poliisitutkintaan, niin siitähän se sitten selviää, onko se debetiä vai kreditiä."
Mitä turhia. Kyllähän minä itsekin osaan kirjoitettua tekstiä lukea.
Mutta nyt kello on jo puoli kaksi yöllä, ja tämä testosteronin kuohahtelu saa puolestani jäädä sikseen.
19.12.2011 01:41 Jussi Jalonen. Kiitos Fingerroos-viitteestä. Täytyykin tutustua tilaisuuden tullen tarkemmin, mitä hän on kirjoittanut. Aika näyttää, kenen käsitykset ovat ns. realistisia ja kenen epärealistisia.
Ei se tee yleisesti hyväksyttyä väitettä Suomen syyllisyydestä sotaan, jos sinun mielestäsi Suomi aloitti sotilasneuvottelut Saksan kanssa.
Lisäksi ei pidä täydellisesti unohtaa sitä kehitystä, mitä NL ennen talvisotaa ja sen jälkeen Suomea kohtaan harrasti. Ei ole jatkosodasta konsensusta, vaikka niin toivotkin.
En mina valita mitään, sinun kohdallasi vain ihmettelen. Onkin hyvä, jos lopetat testosteronin kuohahtelun. Tällä iällä ei sellaista viitsi harrastaa ainakaan joidenkin kirjoitusten osalta.
Hauskaa ja iloista Joulun odotusta.
Olen epäillyt, että tutkija Jalosen poliittiset mielipiteet ovat B-rapun puolelta, mutta aina kun hän kirjoittaa ammattiinsa liittyvästä aiheesta, teksti on ainakin minun silmissäni ammattimaista ja kiihkotonta. Yllä jo aloitteen tehnyt kansanedustaja Tossavainen antaakin tunnustusta.
Ja vielä tässä kävi ilmi sekin, ettei lakialoite ole tehty vain tunteella, vaan myös suurella asiantuntemuksella. Hyvä niin.
Ei minulla ole mitään "poliittisia mielipiteitä". Ellei yliopiston sisäisiä asioita lasketa.
Muussa maailmassa toimin kyllä ihan puhtaasti arvopohjalta ilman mitään poliittista painolastia. Mitä on "B-rappu" tässä tapauksessa?
Jussi J :"Tuula miettii..."
Tuula on taas kerran miettinyt mainitsemaasi ”polarisaatiota”, joka ”ulottuu jo niinsanotun ensimmäisen tasavallan aikoihin.”
Kun polarisaatiota ei poistanut Tarton rauhansopimuksen amnestia l. yleinen armahdus eikä tämäkään ensimmäisen tasavallan ”sankariteko”,:
Neuvostoliiton aloitettua hyökkäyssodan Suomea vastaan 30.11.1939 Kominternissä toimineet suomalaiskommunistit perustivat Neuvostoliitossa Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen, joka solmi ”Suomen demokraattisen tasavallan” nimissä 2.12.1939 Neuvostoliiton kanssa keskinäisen ystävyys- ja avunantosopimuksen.
Tämän sopimuksen perusteella Molotov saattoi 4.12.1939 torjua Kansainliiton esittämän rauhan välitystarjouksen sillä perusteella, että ”Neuvostoliitto ei ollut sotatilassa Suomen kanssa eikä uhannut Suomen kansaa, vaan oli rauhansuhteissa Suomen demokraattiseen tasavaltaan, jonka hallituksen kanssa oli 2.12.1939 solmittu keskinäinen ystävyys- ja avunantosopimus.”
…niin pidän polarisaation jatkuvaa olemassa oloa ja mm. Pariisin rauhansopimuksen sotarikosartiklojen voimassapitämistä tahallisena poliittisena tekona, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja lietsoa jatkuvaa vihaa porvareita ja ei-sosialisteja kohtaan.
Polarisaation tavoite on mielestäni yhäkin sama, mikä se oli sodan jälkeen:
Harinen-Lindgren-Nordberg kertovat kirjassa Talvisodan Ässä-rykmentti (Juva 2010), että SKDL perustettiin, että Suomi voitaisiin kypsyttää rauhanomaiseen sosialistiseen vallankumoukseen, jonka suomalaiset kommunistit arvioivat kestävän 5-20 vuotta, Ždanov alle 15 vuotta ja Ivan Maiski 20-30 vuotta.
SKP:n sotilaallinen linja muodostui metsä- ja punakaartilaisista, vankilassa olleista ja desanteista, jotka luokiteltiin Neuvostoliitossa partisaaneiksi. Entisten Sotilaiden Helsingin Toverikunta perustettiin 5.11.1944 ja toverikuntien yhteyteen oli tarkoitus perustaa myös salaiset aseelliset organisaatiot. V. 1946 Helsingissä ryhdyttiin perustamaan iskuryhmiä ja ”kun iskuryhmien kirjavahvuudeksi oli kussakin piirissä laskettu 150-200 miestä, niihin on saattanut kuulua kaiken kaikkiaan 1500-2000 kaaderia. Näitä iskuryhmiä oli myös muualla maassa ja ”ryhmien käytössä oli pistooleja, kivääreitä, konepistooleita, käsikranaatteja ja kasapanoksia.”
”Sotilaslinja organisoitiin uudelleen vuonna 1948. Sitä johti sotilasjaosto ja sen ”sotilaat” siirrettiin alueosastoihin. Pääsihteerinä toimi poliisista erotettu Eero Hautojärvi. Korkeimmasta johdosta vastasivat kuitenkin todennäköisesti puna-armeijan aliluutnantti Aimo Aaltonen ja kenraalimajuri Tuure Lehén.” Kommunistien aseellisen voiman määräksi arvioitiin tuolloin noin 10 000 miestä.
ja mikä se oli 70:luvulla:
”Kun emme näytä perustuslakien uudistusten tietä pääsevän sosialismiin, niin me kasvatamme joukot siihen.” (opetusministeri Ulf Sundqvist)
Talvisodan alkupäivinä isäni oli 10-vuotiaana rajan taakse jääneessä kotikylässään lapsijoukossa, joka joutui neuvostoliittolaisen koneen tulituksen kohteeksi. Hän oli v.1918 punaorvoksi jääneen äidin lapsi, jonka isoisä kuului punakaartiin ja kuoli nälkään Suomenlinnan vankileirin seurauksena. Hän liittyi lapsena fasistisena lakkautetun Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin ja tuki siis myös omalta osaltaan Pariisin rauhansopimuksessa lueteltuja sotarikoksia ja rikoksia rauhaa ja ihmiskuntaa vastaan tehnyttä valtiojohtoaan.
Tuula Hölttä kirjoittaa:
"…niin pidän polarisaation jatkuvaa olemassa oloa ja mm. Pariisin rauhansopimuksen sotarikosartiklojen voimassapitämistä tahallisena poliittisena tekona, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja lietsoa jatkuvaa vihaa porvareita ja ei-sosialisteja kohtaan."
En nyt oikein tiedä, mitä tähän pitäisi sanoa. Vietin itse lapsuuteni ja nuoruuteni satakuntalaisessa maalaispitäjässä, jossa johtavat puolueet olivat Keskusta, SDP ja Kokoomus, osapuilleen tässä järjestyksessä. Sittemmin olen asustanut Jyväskylässä ja Tampereella. "Jatkuva viha porvareita kohtaan", kuvailemallasi tavalla, on suoraan sanoen minulle omakohtaisena kokemuksena täysin tuntematon käsite, enkä ole joutunut sen kanssa tekemisiin ikinä missään.
Sitä en epäile, etteikö sitä joillakin äärivasemmistolaisiksi tai suoranaisen kommunistisiksi miellettävillä tahoilla esiintyisi. Tosin niitten tahojen suhtautuminen olisi muutenkin aivan samanlaista, täysin riippumatta jostain Pariisin rauhansopimuksesta. Sitä paitsi, mitä väliä heikäläisten mielipiteillä ylipäätään on? Ei heidän kanssaan tarvitse olla missään tekemisissä. Ei tupata, kun ei tykätä.
Eli näiltä osin en edelleenkään hahmota, mitä oikein ajat takaa.
"Hän liittyi lapsena fasistisena lakkautetun Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin ja tuki siis myös omalta osaltaan Pariisin rauhansopimuksessa lueteltuja sotarikoksia ja rikoksia rauhaa ja ihmiskuntaa vastaan tehnyttä valtiojohtoaan."
Talvisodassa kaatunut äidinpuoleinen isoisäni kuului Suojeluskuntaan, ja Suojeluskunta ei ollut "fasistinen". Kyseessä oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö.
Jussi J :"Suojeluskunta ei ollut "fasistinen". Kyseessä oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö."
Sinä tiedät ja minä tiedän, mutta tietävätkö historiaa vaikkapa parin sadan vuoden kuluttua tutkivat jälkipolvemme, jos heillä on todisteena voimassaoleva Pariisin rauhansopimus -niminen virallinen kansainvälinen asiakirja, jonka mukaan Suomen Suojeluskunta, Aseveliliitto ja Lotta-Svärd -järjestö olivat järjestöjä, jotka tukivat koskaan vanhenemattomiin natsirikoksiin syyllistynyttä valtiojohtoa, ja jotka sen vuoksi lakkautettiin fasistisina.
Tuula Hölttä jatkaa:
"... mutta tietävätkö historiaa vaikkapa parin sadan vuoden kuluttua tutkivat jälkipolvemme, jos heillä on todisteena voimassaoleva Pariisin rauhansopimus -niminen virallinen kansainvälinen asiakirja..."
Täällä on jo sanottu monet kerrat, että suojeluskuntajärjestöstä ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä on tutkimusta ja kirjallisuutta vaikka kuinka. Sen lisäksi yleinen mielipide ei tässä maassa ole oikeastaan juuri koskaan suhtautunut Suojeluskuntaan minään "fasistisena" järjestönä.
Minusta on nyt aika merkillistä, että kuvittelet tulevien sukupolvien muuttavan mieltään jonkun Pariisin rauhansopimuksen olemassaolon takia, kun yleisesti on tiedossa, että Neuvostoliiton johtama valvontakomissio sovelsi sitä aivan miten halusi.
Vai oletatko, että parinsadan vuoden kuluessa kaikki muu aiheesta Suomessa kirjoitettu, sanottu ja tallennettu - ja voin vakuuttaa, että sitä on erittäin paljon - vain katoaa ja häviää, mutta Pariisin rauhansopimus, se on ja pysyy?
Minusta tämä kuulostaa luvalla sanoen kummalliselta, eikä oikein ole hedelmällinen lähtökohta minkäänlaiselle keskustelulle tästä aiheesta.
Jalonen: "Totta kai Suomi aloitti jatkosodan."
Miten Suomi aloitti Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan?
Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Kello_6_05_alkaen.htm
Mikä joukko ja miten hyökkäsi Suomen alueelta Venäjän alueelle ennen 22.6.1941 kello 6.05? Suorat lainaukset ja tarkat lähdeviitteet - kiitos.
Kesäkuun 22. päivänä kello 22:30 olivat saksalaiset Itä-Preussista operoineet pommikoneet hyökänneet Neuvostoliiton torpedovenetukikohtaa vastaan Hangon vuokra-alueella. Seuraavana päivänä kello 15:45 seuraava saksalaisten pommikoneiden aalto teki uuden hyökkäyksen. Molemmissa tapauksissa saksalaiset koneet laskeutuivat suomalaisille lentokentille, vaikka Suomi oli virallisesti olevinaan puolueeton. Kesäkuun 23. päivänä tekivät saksalaiset lentokoneet miinanlaskuoperaation Kronstadtin alueelle suomalaisilta lentokentiltä käsin, edelleenkin Suomen esiintyessä virallisesti puolueettomana.
Tämän lisäksi saksalainen AOK Norwegen oli ottanut komentovastuun Suomen viidennestä (sittemmin kolmannesta) armeijakunnasta jo 15. kesäkuuta, kymmenen päivää ennen Suomen ja Neuvostoliiton vihollisuuksien virallista puhkeamista ja viikkoa ennen Saksan ja Neuvostoliiton vihollisuuksien puhkeamista. Tämä tapahtui täysin Suomen pääesikunnan siunauksella, selvin tavoittein ja aikomuksin. Suomessa oli saksalaisia joukkoja samalla hetkellä kun Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoa vastaan, eikä Suomi ollut nimellisestä puolueettomaksi julistautumisestaan huolimatta noudattanut Haagin konventiota puolueettomille valtioille asetetuista velvoitteista.
Ei siinä ole mitään väärää tai virheellistä sanoa, että jatkosota oli Suomen provosoima, että Suomi pyrki politiikallaan luomaan tilanteen, missä revanssin ottaminen Neuvostoliittoa vastaan olisi mahdollista ja että Suomi oli sikäli valmis hyökkäyssotaan. Omasta puolestani pidän tätä olosuhteet ja ajankohdan huomioon ottaen aivan täysin oikeutettuna politiikkana ja oikeana ratkaisuna, etenkin kun pitää mielessä Neuvostoliiton uhkaavan ja asteittain Suomen alistamiseen pyrkineen politiikan välirauhan aikana.
Puheet siitä, miten vihollisuudet olisivat vuonna 1941 alkaneet Neuvostoliiton hyökkäyksestä ja pilkun viilaaminen jostain Sottungan alueella kajahtaneista laukauksista ovat kuitenkin sitä itseään, silkkaa hurskastelua.
Mitä lähdeviitteisiin tulee, niin aiheesta on kotimaista ja kansainvälistäkin tutkimusta aivan kotivaroiksi. Suosittelen tutustumaan.
Tämä tästä.
Saatetaan nyt julkisesti tiedoksi, että Putkis-Juhani tienasi viimeisellä kommentillaan - jonka olen poistanut - itselleen taas kerran eston tähän blogiin. Onnittelut; hän saa kunnian olla ensimmäinen ja ainoa hyllytetty. Ei meikäläisen tarvitse kuunnella päänaukomista joltain savolaiselta alikessulta, joka kuvittelee virolainen suikka päässä poseeraamisen olevan riittävä peruste kutsua itseään "sotahistorioitsijaksi".
Tuula Höltän olisi myös syytä kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että hänen viesteillään ei ole enää mitään tekemistä tässä blogissa käsitellyn asian kanssa. Niiden sisältö on suoraan sanoen muutenkin jo vähän niin ja näin. Tämän sanon ihan kaikella ystävyydellä.
Joskus b-rappu on tarpeen, Risto Jääskeläinen. Käytätkö samaa hienostunutta ja aikido-henkistä ilmaisua muidenkin kohdalla?
Luvalla sanoen, Jääskeläinen, tässä ei ole kyse politiikasta. Rajansa kaikella, ja olen saanut Putkisen tavasta "väitellä" jo aiemminkin tarpeekseni.
Putkisella on tapana väitellä omilla ehdoillaan.
Ajattelin kysästä sinulta kommenttia Vapaavuorooni, jos suinkin ehdit?
http://hermiitti.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/91703-suomi-oli-natsi...
Ps. Meikäkin on joskus ollut nettikahakoissa mukana, ja pääsääntöisesti vaikeneminen on kultaa miten provoojat saa aisoihin. Eri asia sitten on jos itsekin haluaa harrastaa räksytystä.
Miksiköhän tälläisessä sotahistorian tutkimisessa ja siitä keskustellessa on niin kovasti tunteita mukana..Tästä porukasta ketään ei edes tiedä mitä sota oikeasti on? Vai olenko väärässä...Toki paljon siitä voi opetella,mutta se pelko ja kauhu on kokematta kuitenkin.
Selviö on ollut jo pitkään,että Suomi provosi itselleen jatkosodan,koska täällä oli voimissaan näitä isänmaallisia tyyppejä liikaa..Sitä isänmaallisuutta huutamalla ei tuoda niitä ihmisiä takaisin jotka olivat kuolemassa kuin sankarit ikään.. toivottavasti on edes hävettänyt joskus olla huutamassa väärään aikaan väärässä paikassa.
Tosiasiat pitää tunnustaa.Tästä pitää lähteä liikkeelle jokaisen.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 62 kommenttia