*

Menneisyys nykyisyydessä Kirjeitä historiasta ja nykyhetkestä

jatkosota

Mielikuvamainontaa sotaromaanilla

Allekirjoittaneelle aiemmin tuntematon "Positiivarit"-niminen lafka on julkaissut vastikään hulvattoman presidenttianalyysin, joka on ilmestynyt tänään myös Iltalehdessä. Arviossa rinnastetaan nykyiset presidenttiehdokkaat Väinö Linnan "Tuntemattoman sotilaan" sankarihahmoihin. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että suotuisimmat arviot ovat saaneet Niinistö ja Haavisto, joita verrataan alikersantti Rokkaan ja joukkueenjohtaja Koskelaan.

Jatkosota ja Operaatio Barbarossa, 22.6.1941

Everstiluutnantti Jarmo Nieminen on jättänyt tähän blogiin jouluaattona palautetta, liittyen kysymykseen jatkosodan esinäytöksestä ja Saksan ilmavoimain sotatoimista Suomen lähialueella Barbarossa-operaation ensi päivänä. Kyseessä ovat Kansallisarkiston - jonka alaisuuteen myös Sota-Arkisto nyttemmin lukeutuu - säilyttämät suomalaiset sotapäiväkirjat, joissa tuodaan esille Saksan ilmavoimain toiminta Suomen ilmatilassa ja Utin lentokenttää hyväksikäyttäen kesäkuun 22. päivänä 1941.

Jatkosodan synty

Varkaudesta kotoisin oleva Juhani Putkinen on kirjoittanut eilen vastineen päätöksestäni hyllyttää hänet aiemmin Lex Ryti -ketjussa esittämiensä kommenttien seurauksena. Oma näkemykseni tilanteesta oli, että Putkinen päätti ryhtyä ehdoin tahdoin haastamaan riitaa; hänen näkemyksensä mukaan sen sijaan kyseessä oli väittely, jonka hävisin.

Kansa taisteli, Cabernet Sauvignon

Viihdekirjailija ja entinen europarlamentaarikko Lasse Lehtinen on tänään ilmestyneiden Helsingin Sanomain kulttuurisivuilla kiitellyt ja kehunut suomalaisten miesten mieltymystä kirjallisuuteen. Maan suurimman päivälehden raportin mukaan on kirjamessuilla pyörivä vanha sosialidemokraattinen kulttuurivaikuttaja vakuutellut, että "lukeminen sopii äijällekin aivan hyvin" ja todennut lisäksi seuraavaa:

"Perhe nukkumassa, lukulamppu, lasi punaviiniä ja kirja, jossa suomalaiset panevat kampoihin neuvostoliittolaisille - sehän on suomalaisen miehen taivas! "

Julkaise syötteitä