*

Menneisyys nykyisyydessä Kirjeitä historiasta ja nykyhetkestä

Mari Kiviniemi

Kiviniemen palmusunnuntai

Taloustutkimuksen tuoreet mielipidetutkimukset puolueiden kannatuksesta on jälleen julkistettu. Keskustan laskenut kannatus on saanut puheenjohtaja Mari Kiviniemen jo nyt ilmoittamaan aikomuksestaan vetäytyä sivuun tehtävistään. Kiviniemi on vastikään vahvistanut ratkaisunsa television uutislähetyksessä.

Päällikön vaali

Keskustan puoluehallitus teki viime viikonloppuna Tampereella päätöksen neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestämisestä tulevaa puheenjohtajavaalia silmälläpitäen. Kaksi vuotta sitten puolue järjesti myös koko maan kattavan puheenjohtajakiertueen.

Hallituskuusikon maksumiehet

Blogiani lukeneet tietävät, että mielipiteeni Timo Soinista poliitikkona ja puoluejohtajana on jokseenkin kielteinen. Sitäkin suuremmalla syyllä on vain reilua huomioida myös ne tapaukset, kun Perussuomalaisten puoluejohtaja on vaihteeksi tehnyt osuvan huomion päivänpolitiikasta.

Julkaise syötteitä