Helmikuu 2009:
"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo IS:lle, että jos puolueen toiminnassa mukana oleva henkilö saa oikeudessa tuomion rasismista, hän saa lähtöpassit puolueesta.
- Mielestäni on selvää, että jos tulee lainvoimaisia tuomioita, niin toivon, että siinä vaiheessa ihmiset ymmärtävät, että vastuun kantaminen on myös sitä, että vetää johtopäätökset. Se koskee kaikkia, Soini korosti.
Tuumasin aluksi, etten kirjoita sosiaalisessa mediassa jo toista vuorokautta velloneesta Helena Erosen tapauksesta erillistä blogitekstiä. En yksinkertaisesti pitänyt episodia merkityksellisenä juuri millään tavalla. Perussuomalaisen eduskuntaryhmän enemmistön tuore päätös esittää eduskunta-avustaja Eroselle potkuja kiinnitti kuitenkin väkisinkin huomioni. En muista, milloin tässä maassa olisi tehty yhtä hurskasteleva ratkaisu.
"Sitten hän ottakoon israelilaisten seurakunnalta kaksi vuohipukkia syntiuhriksi ja pässin polttouhriksi. Näin hän toimittakoon menot pyhäkön sisäosan puhdistamiseksi siitä epäpuhtaudesta, jonka israelilaiset ovat sille tuottaneet
Helmikuu 2009:
"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo IS:lle, että jos
puolueen toiminnassa mukana oleva henkilö saa oikeudessa tuomion
rasismista, hän saa lähtöpassit puolueesta.
"Perussuomalaisten kannattajista 27 prosenttia eli yli neljännes
tunnistaa itsessään paljon tai melko paljon rasistisia piirteitä."
- Helsingin Sanomien mielipidetutkimus
---------
"Ihmiset, jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia".