Helsingin Sanomilla on tämän päivän numeronsa paperiversiossa kaksi otsikkoa, jotka valaisevat sellaisenaan lehden linjaa presidentinvaaleissa. Ensimmäinen on "Haavisto päihitti Väyrysen" - mikä kaiketi tekee selväksi lehden saavuttaneen tavoitteensa ykköskierroksella - ja toinen puolestaan "Haavisto saa olla vasemmiston ehdokas". Maan suurimman päivälehden yritys lanseerata Haavistosta eräänlaista vasemmiston voimat kokoavaa suurta hahmoa jatkuu siis edelleen.
Suomen presidentinvaalien ensimmäinen kierros on käyty. Kuten aiemmin ounastelin, varsinainen kamppailu toisella kierroksella tullaan käymään kahden Suomen oloissa porvarilliseksi laskettavan ehdokkaan välillä. Kuten vuoden 1931 presidentinvaaleissa, vastatusten ovat toisaalta selvästi oikeistoa edustava konservatiivinen ehdokas ja toisaalta vapaamielistä keskiryhmää edustava niinsanottu edistyksellinen porvari.
Helsingin Sanomat on viime aikoina päättänyt tehdä parhaansa osoittaakseen oikeiksi aiemmat aavistukseni lehden Pekka Haavistolle myönteisestä linjasta näissä presidentinvaaleissa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema esitys yliopistojen rahoitusmalliksi kolmivuotiskaudelle 2013-2016 on parhaillaan kommentointikierroksella. Otsikkona on sykähdyttävästi "Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto".
Viihdekirjailija ja entinen europarlamentaarikko Lasse Lehtinen on tänään ilmestyneiden Helsingin Sanomain kulttuurisivuilla kiitellyt ja kehunut suomalaisten miesten mieltymystä kirjallisuuteen. Maan suurimman päivälehden raportin mukaan on kirjamessuilla pyörivä vanha sosialidemokraattinen kulttuurivaikuttaja vakuutellut, että "lukeminen sopii äijällekin aivan hyvin" ja todennut lisäksi seuraavaa:
"Perhe
nukkumassa, lukulamppu, lasi punaviiniä ja kirja, jossa suomalaiset
panevat kampoihin neuvostoliittolaisille - sehän on suomalaisen miehen
taivas! "