Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Kaikki blogit puheenaiheesta Britannia

Some näytti voimansa - UK laillistaa lääkekannabiksen

Kaikki liittyy tähän videon ihmiseen ja hänen poikaansa.heidän ja somen voimalla britit laillistavat lääkekannabiksen syyskuussa.

https://youtu.be/6ArbneNGC6o

Tapaus puhutti niin Brittejä kuin myös Yhdysvalloissa. Ja ympärimaailmaan somessa. 

Se sai päättäjät nopeaan lain muuttamiseen. 

Samalla keskustelu virkistyskannabiksen laillistamisesta kiihtyy.

On myös hyvä tietää, että UK:ssa kasvatetaan laillisesti lääkekannabistä, sitä on tehty pitkään.

Brexit: hoippuen kohti mitättömyyttä

Britanniassa on nähty taas uusi käänne Brexit-saagassa, liian mones jotta se enää hätkäyttäisi. Saaga tuntuu sekä noudattavan että jättävän noudattamatta Marxin teesiä, että viime kerran tragedia toistuu ensi kerralla farssina. EU-eron seuraukset voivat olla vain traagiset. Ne vain tulevat esiin niin hitaasti, että sitä ei tavallinen kansalainen (muut kuin kansalaiset voivat olla poikkeus) välttämättä pitkään aikaan huomaa. Toteutumatta jäävä talouskasvu on määritelmällisesti jotain sellaista, jota ei voi suoraan kokea.

May hallitus on kaatumassa

 

Theresa May:n hallitus on kohdannut kaksi kovan luokan eroa. Ensin erosi ero neuvoteluista vastannut Davis ja heti tämän jälkeen on Boris Johnson eronnut ulkoministerin virastaan. Selvää on tämän jälkeen se että kovan Brexit kannattajat ovat siirtyneet kabinettien puolelle vastustamaan May suunnitelmia pehmeän Brexit:stä.

 

Tämä ennakoi sitä että Britannian ero Euroopan unionista tulee olemaan kova ja Theresa May saanee lähteä pääministerin virastaan.  

 

F-35 koneelle uusi takaisku Britanniasta

 

Mikäli Britannian puolustusvoimien suunnitelmat toteutuvat, Britannia luopuu uusien F-35 koneiden hankinnassa huolimatta olemassa olevista sopimuksista. Tilalle on suunniteltu uutisten mukaan eurofighter konetta mitä on harkittu Suomeenkin.

 

Venäläisen diplomaatin karkotus pitäisi perua

Suomi on päättänyt olla mukana EU:n linjassa Iso-Britannian tukena, tukemassa näkemystä jonka mukaan Venäjä on syyllinen Iso-Britanniasta tehtyyn venäläisen kaksoisagentin myrkytykseen.

Ehkä Suomi vielä voisi, ja ainakin Suomen pitäisi, peruuttaa tuo päätöksensa diplomaatin karkotuksesta.

Mistä Britannian myrkytysjutussa on kyse?

Olkoon tämä tavallisen oikeita vastauksia odottavan kansalaisen hämmästelyä.

Britanniassa tapahtunut valitettava ex. vakoilijan myrkytystapauksesta on kehittymässä suurvaltapoliittinen selkkaus. Itse asiassa kyseessä on lähinnä Britannian ja Venäjän väline asia, johon on sekaantunut USA ,Nato ja EU. Näyttää vahvasti siltä, että  on otettu yksi askel lisää kohti kylmää sotaa. 

Tuli mieleen liuta kysymyksiä , joihin olisi hyvä löytää oikeita vastauksia:

Mistä Britannian myrkytysjutussa on kyse?

Olkoon tämä tavallisen oikeita vastauksia odottavan kansalaisen hämmästelyä.

Britanniassa tapahtunut valitettava ex. vakoilijan myrkytystapauksesta on kehittymässä suurvaltapoliittinen selkkaus. Itse asiassa kyseessä on lähinnä Britannian ja Venäjän väline asia, johon on sekaantunut USA ,Nato ja EU. Näyttää vahvasti siltä, että  on otettu yksi askel lisää kohti kylmää sotaa. 

Tuli mieleen liuta kysymyksiä , joihin olisi hyvä löytää oikeita vastauksia:

Theresa May - Venäjä Skripalin myrkytyksen takana

Britannian pääministeri Theresa May on antanut Venäjälle huomiseen iltaan asti aikaa antaa vastaus Skripalin myrkytystapauksessa.

Tapaus otti siis uusia kierroksia tämän Mayn parlamentissa pitämän puheen takia.

Putinin tiedottaja on jo luonnehtinut ilmoitusta sirkukseksi.

Mayn mukaan kyseessä novichok-hermomyrkky, joka on sotilastason aine. Lisäksi May korosti, että ellei Britannia saa tyydyttävää vastausta niin se on valmis tarvittaviin toimiin.

Mitä nämä toimet olisivat niin sitä May ei kertonut.

Britannia maksaa Euroopan unionille kaikki velkansa

Britannian ja EU:n brexit-neuvotteluissa on saavutettu alustava sopu. Neuvotteluissa ei voitu päästä eteenpäin ennenkuin  kolmesta suuresta kiistakysymyksestä oli päästy sopuun. Nämä olivat Britannian maksuista EU:lle eron jälkeen, EU-kansalaisten ja brittien oikeuksista eron jälkeen ja Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajakysymys.

EU ja Btritannia ovat sopineet, että Britannia maksaa täysimääräisinä jäsenmaksunsa vuoden 2020 loppuun ja vastaa sitoumuksitaan keskeneräisissä EU-projekteissa. Eli Britannia maksaa kaikki velkansa Euroopan unionille. 

Brexit-neuvottelut puoli vuotta, missä mennään?

Britannia ja EU aloittivat virallisesti eroneuvottelut maaliskuun lopussa. Aikaa neuvotteluille on vuoden 2019 maaliskuun loppuun. Neuvotteluja on käyty puoli vuotta, mutta kuitenkaan missään asiassa ei ole edistytty. Tärkeimmät riitakohdat koskevat 3,2 miljoonan Britanniassa asuvan EU-kansalaisen oikeuksia Brexitin jälkeen, EU:n rahallisia vaatimuksia Britannialle sen maksuosuudesta keskeneräisistä pitkäkestoisista EU-projekteista, joista Britannia oli osaltaan sopimassa ja brittiläisen Pohjois-Irlannin provinssin statuksesta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä