*

Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Kaikki blogit puheenaiheesta EU-jäsenmaksu

Maatalousministeri puhuu puuta heinää

Perjantaina Yle otsikoi juttunsa ”Brexit uhkaa leikata Suomen maataloustuista jopa 100 miljoonaa euroa”. Otsikko perustuu maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän puheisiin siitä, että Britannian lähtö tekee loven EU:n budjettiin.

Onhan se totta, mutta siinä joko unohtuu tai tahallaan unohtuu eräs tabu, josta myöskään tiedotusvälineet eivät ole rohjenneet kertoa. Tabu on se, että Suomi on vuosikausia maksanut osan brittien EU-jäsenmaksuista. Ja se osuus on enemmän, mitä Jari Leppä nyt pelkää brexitin johdosta koituvan menetyksiä.

Brexit, EU ja Suomi

Britanniassa järjestetty kansanäänestys EU:sta päättyi brexittiin, ja maa on parhaillaan valmistelemassa eroon johtavia neuvotteluita EU:n kanssa. Kukaan ei tiedä kauanko neuvottelut kestävät, mutta hetkessä ne eivät ole ohitse. Kaikissa EU-maissa on monia EU:sta tulleita direktiivejä, jotka on sovellettu jokaisen maan lainsäädäntöön. Jos Britannia aikoo välttyä tältä Britannian palkansaajiakin pelottavalta lain karsimiselta, täytyy sen edelleen noudattaa EU:sta tulleita direktiivejä.

136 000 000 euroa

on summa, jolla Suomi tukee Iso-Britannian EU-jäsenmaksua.

Löytyy valtion budjetin Valtiovaraininisteriön, EU ja kansainväliset järjestöt, Maksut Euroopan unionille momentin alle, Yhdistyneelle Kuningaskunnalle myönnettävän maksuhelpotuksen rahoitus.

Hyötyykö Suomi Iso-Britannian EU-jäsenyydestä vuosittain yli 100 miljoonalla Eurolla verrattuna tilanteeseen, jossa Iso-Britannialla olisi EU:n kanssa Norjan kaltainen kattava vapaakauppasopimus. Tuskin.

Kaution lista

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) esitteli maanantaina oman leikkauslistansa. Lista on kertakaikkiaan edesvastuuton. Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja opintotukiin kohdistuvat leikkaukset ovat työttömyyden kasvaessa ja työttömyysjaksojen pidentyessä inhimillisesti kestämättömiä. Julkisen sektorin työajan pidennys 15 minuutilla valuu tässä ajassa kahvitaukoihin ja sosiaalisen median selailuun työaikana. Laskennallista säästöä on mahdoton arvioida.

Perussuomalaiset pystyvät!

Eduskuntavaalikeskustelu käy jo kuumana siitä, mistä pitäisi säästää että ylipaisunutta valtionvelkaa päästään leikkaamaan tai ainakin velan kasvu pysäyttämään. Talous on eduskuntavaalien teema numero uno.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä