*

Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Kaikki blogit puheenaiheesta G20

Vaikuttajat ja tiedotusvälineet irtopisteitten perässä – Luu jäi käteen!

G20-kokouksen suhteen oli havaittavissa suurta pettymystä maailman johtajia kohtaan, mutta se ei koskaan tarkoittanut sitä,että he lähtisivät mielenosoituksiin rikkoakseen paikkoja tai vaarantaakseen ihmisten turvallisuutta. Selkeä enemmistö mielenosoittajista oli rauhanomaisia ja käyttäytyi esimerkillisesti. On hyvä muistaa, että ei ole olemassa mielenosoituksia, jossa ei olisi riskejä väkivaltaan. Mielenosoitukseen osallistuminen tai mielenosoituksen järjestäminen sisältää aina riskejä, oli se kuinka hyvin järjestetty tahansa.

Valoshow Hampurin yössä

Hampurissa oli oikein kunnon rock-meininki: pyrotekniikkaa, savukoneita ja muuta rekvisiittaa.

Täältä Uuden Suomen Puheenvuorostakin löytyvät palstan omat ”pöyristyjät”. Mielenilmaisut ovat aina tuomittavia, kunhan ne tekee todellinen tai kuviteltu vastapuoli. Omat ja oman agendan heikkoudet voi aina näppärästi projisoida vastapuolen heikkouksiksi. Silloin ei tarvita lainkaan itsekritiikkiä vaan voi pöyristyä, närkästyä tai millä ilmauksella sitten haluaakin mielensä tilaa ilmaista.

Brexodus syö Brexitiä

Pankki- ja yrityspiireissä puhutaan käsitteestä ”Brexodus”. Kansainvälisesti merkittävät finanssilaitokset ja konsernit ovat todennäköisesti laatineet hyvinkin tarkat suunnitelmat eri vaihtoehdoille Brexitin tulevassa toteutuksessa. Onko se ”Hard” vai ”Soft” vai jotain siltä väliltä? Sen mukaan muotoutuu Brexodus – eli kuinka paljon toimintoja siirretään EU:n alueelle tai muualle. Näyttää siltä, että Iso-Britannia on jäänyt omiin lähtötelineisiinsä sisäpoliittisten epävarmuuksien vuoksi. Strategiaa on vaikea toteuttaa, kun sitä ei edes ole.

USA:n kaheli tapaa ensin Puolan ja Unkarin kohelit

USA:n medianvapautta ”rakastava” presidentti Donald Trump haluaa jälleen kerran nauttia jakamattoman huomion kohteena olemisesta. Ennen perjantaina pidettävää G20-maiden kokousta Hampurissa, Trumpin matka suuntautuu Puolaan, missä hänelle on tiedossa hurraavia kansanjoukkoja, mistä pitää huolen maan kansalliskonservatiivinen poliittinen johto. Maata johtava Laki ja Oikeus -puolue kärrää maaseudulta väen, joka ei tule tuottamaan pettymystä suurelle sielunveljelle, Trumpille.

Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi 2

Pankkiunioni ei estä kriisejä, se järjestää maksajat. Maksaja olet sinä.

 

Muista lukiessasi: Tallettaja = Pankin velkoja.

 

Joulukuun alussa US-blogissa "Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi" ajattelin ääneen, miksi uskoin pankkiunionin vaarantavan ihmisten talletukset. Nyt se on virallista. Finanssivakauden valvoja FSB, Financial Stability Board on julkaissut rahoitusjärjestelmän vakauteen ( = pankkien pelastaminen) tähtäävät toimintalinjat.

 

Brisbanesta uusi München?

YK:ssa pelätään, että Ukrainassa syntyy täysi sota. Tuskinpa kuitenkaan ennen kuin G20-kokous 15-16.11 Australiassa saadaan päätökseen. Putin tuskin antaa joukoilleen, tunnuksin varustetuille tai ilman tunnuksia oleville, ennen Brisbanen kokouksen päättymistä. Minä pistäisin toiveeni tilanteen rauhoittumisen suhteen tuohon Brisbanen kokoukseen ja sen kulisseissa käytäviin keskusteluihin.

G20 hylkää ilmastonmuutosagendan

myöhemmin tänä vuonna Brisbaynessa pidettävässä kokouksessa. Australian pääministeri Tony Abbott mukaan kokoukseen ei haluta pääagendaa -talouskasvua- koskevaa keskustelua sotkevia asioita mukaan.

EU on niinkin pettynyt asiasta, että vaatii pyörtämään päätöksen.

 

http://www.theaustralian.com.au/national-affairs/policy/eu-unhappy-clima...

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä