Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Kaikki blogit puheenaiheesta Puoluejärjestelmä

LEPOMÄKI JA POLITIIKANTEON SOKEAT PISTEET

Elina Lepomäki nosti ansiokkaasti esille politiikanteon sokeita pisteitä. Hän väittää, että kokoomuksessa päätökset tehdään tila-autoon mahtuvan porukan toimesta. Varmasti totta, mutta tuskin se on ainoastaan kokoomuksen ongelma, vaan tila-autoja on muissakin puolueissa.

Liike Nyt ennakoi mahdollista perustuslakikriisiä

Hjallis Harkimo on taitava liikemies, mutta huono politiikan tiimipelaaja. Hän ei saanut hankkeeseensa lainkaan muita kansanedustajia, vain pari kaikkialle itsensä änkeävää huomiohaukkaa. Uuden projektin mahdollisuudet päästä seuraavaan eduskuntaan ovat heikot, ainoa vaalipiiri jossa heitä voi onnistaa on Uusimaa, jossa piilotettu äänikynnys on matalin ja eduskuntaan pääsemiseen riittää 3% äänistä. Tuskin onnistaa sielläkään.

Puoluejärjestelmän laatua voi oikeasti parantaa

Osmo Soininvaara kirjoitti helmikuussa 2018 neljä ansiokasta analyysiä Suomen puolueista eli Kokoomuksesta, SDP:stä, Keskustasta ja Vihreistä. Suosittelen lukemaan ne. Ovat ajatuksia herättäviä, epäilemättä monilta osin aivan oikeaan osuvia. Jos puolueissa toimivat ihmiset ottavat Soininvaaran neuvoista vaarin, niin puoluejärjestämä voi oikeasti parantua.

Rajaudun tässä kirjoituksessani täydentämään Soininvaaran kritiikkiä yhden sellaisen seikan osalta jota pidän hyvin tärkeänä, mutta jonka Soininvaara on jättänyt huomiotta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä