Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Kaikki blogit puheenaiheesta Koulutus

Matematiikan opettajan pitää luoda epäonnistumisen kulttuuri

Annan kaksi esimerkkiä matematiikan opettamisesta ja sen arvioinnista. Ensimmäinen kannustaa näkemään oppilaat onnistujina ja epäonnistujina. Toinen vain epäonnistujina.

Sopeutetaan Kouvolan kouluverkkoa maltilla

Byrokraatin mielestä hyvä koulu on homekoulu, koska sen voi lopettaa ilman keskustelua. Kouvolan virkamiehet iskivät pöytään vaihtoehdot, jotka ovat koulujen kuolinkorinaa. Kimolan kanavalle löytyi kyllä rahaa, mutta koulujen ylläpitämiseksi ei. Tärkeämpää oli saada hupiveneet kanavan kautta Pyhäjärvelle ja Voikkaan voimalalle.

Opiskele 3,5 vuotta ja saat ihan verollisena 2272,42 euroa kuukaudessa

Opiskele 3,5 vuotta ja saat ihan verollisena 2272,42 euroa kuukaudessa 

  

Palkkako on syy, että sairaanhoitajat eivät ole huudossa? 

Lastensairaaloilla on huutava pula sairaanhoitajista. Leikkauksia jää tekemättä, lapset jäävät ilman hoitoa ja huolenpitoa. Miten pitkään lapsikuolleisuus on meillä yksi maailman alhaisimpia? Onko enää aihetta kehua?  

Isänmaallinen hetki

Koin vahvan isänmaallisen hetken Helsingin yliopistossa eräässä uusille opiskelijoille suunnatussa tiedotustilaisuudessa. Vertailin hetkeäni kotikaupunkini yliopiston fuksina edelliseen hetkeen, jolloin viimeksi istuin uuden koulun penkille. Se tapahtui muutama vuosi sitten New Yorkissa.

Koulun oppitunti jota ei ole

Olen miettinyt ihmisiä elämäni varrella . Joilla ongelmia ajoittain nähdä vaikean päivän yli ja nähdä ylihuomisenkin yli jotta siel se hyvä kaunis päivä on . Se päivä ei ole aina nyt . Mutta jotta lyhyt näköisistä ratkaisuista mielialavaje kuopas olevan aivotoiminta ja katse osaisi nähdä kauaskantoiseksi . Jonkun sortin mentaalipuolen kehitystä itse suggestio oppituntei tarvittas peruskouluissa ala- ja yläasteel . Itselkin huonoi päivii ja niitä on jokaikisel . Mutta kouluissa minun tietääkseni vieläkään tuollasten äärimmäisten tarpeellisten taitojen oppimisiin ymmärretä satsata .

Panostuksia työhön ja tulevaisuuteen

Elokuun lopussa tehdään isoja päätöksiä, kun hallitusryhmät kokoontuvat tämän vaalikauden viimeiseen budjettiriiheen. Nyt tarvitaan vastuullista linjaa valtiontalouteen ja kaukonäköisiä panostuksia Suomen tulevaisuuteen.

Rahapäätöksissä ei ole varaa vaalibudjettiin. Talouden nousukaudella on syytä varautua tulevaan matalasuhdanteeseen ja tehdä panostuksia kestävän tulevaisuuden puolesta.

Välttämättömään korjausvelkaan, kuten teihin ja tietoliikenneyhteyksiin, sijoittaminen on perusteltua.

Pitääkö olla ylikoulutettu? Kyllä, mutta miksi?

Olen rakentanut talon. Tein tuohon taloon käytännössä kaiken itse. Tein putkityöt. Tein sähkötyöt. Tein vesieristykset. Tein piirustukset. Tein itse kaiken vaikkei minulla koulutusta ollut. Edes ikkunoita en ostanut tehtaasta vaan tein ne itse koska halusin edulliset ja hyvät. Ikkunoiden U-arvo oli noin yksi!

Ei pidä unohtaa sitä, että muurasin jopa piipun, ja tottakai kiukaan!

Lapsen 12-vuoden koulu-ura kallis vanhemmille Saksassa!

Saksassa on laskettu paljonko vanhemmat joutuvat maksamaan lapsen koko 12-vuoden koulu-urasta ylioppilastutkintoon saakka. Keskimäärin summa on 20700 €.

Think global, act local

Näistä helteistä on mukava nauttia, mutta samalla mietin, kuinka ilmastonlämpeneminen vuosi vuodelta kiihtyy. Mitä meidän tulee tehdä, jotta voisimme jättää turvallisen maailman jälkeläisillemme? Millaisiin toimenpiteisiin minä voisin henkilökohtaisesti ryhtyä? Miten olisi mahdollista velvoittaa enemmänkin ihmisiä toimimaan oikealla tavalla?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä