Tutkijan verkkokamari Historiantutkijan vara-asunto

Kaikki blogit puheenaiheesta Sote-uudistus

"Piru asuu sote-yksityiskohdissa"

YLE uutisoi 23.1 arviointineuvoston raportista seuraavasti: "Hallituksen toiveissa oli, että suuri osa kestävyysvajeesta voitaisiin kattaa parantamalla tuottavuutta terveydenhuollossa sote-uudistuksen kautta. Tähän mahdollisuuteen arviointineuvosto suhtautuu jälleen kriittisesti.

– Vaikka uudistus hyväksyttäisiin, on epätodennäköistä, että se tulee johtamaan tavoiteltuun kustannusten alenemiseen, arviointineuvosto katsoo.

Määräenemmistöpäätökset suur-reformeihin

Viime päivinä poliittiseen keskusteluun on noussut Maria Lohelan siirtyminen Sinisistä Liike Nyt:iin ja odotettavissa oleva tiukka soteäänestys eduskunnassa, sikäli mikäli lait tällä vaalikaudella isoon saliin ehtivät. 

Nyt nähtiin Hjallis Harkimon yllätys, joka voi kaataa koko soten

Juha Sipilän (kesk) hallituksen tärkeimmäksi nimetty hanke, sote-uudistus, horjahti entistä pahemmin, kun hallituspuolue sinisistä Liike Nytin eduskuntaryhmään loikannut Maria Lohela siirtyi uudistuksen vastustajien puolelle.

Lohela vaihtoi eduskuntaryhmää Harry Hjallis Harkimon otettua häneen yhteyttä. Siirtymä oli siis vahvasti Harkimon rakentama yllätys.

Soten asiakasmaksujen iso kuva

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) uutisoi 17.1.2018 omat laskelmansa Sipilän hallituksen esittämän uuden asiakasmaksulain (HE 310/2018 vp) vaikutuksista sosiaali- ja terveyspalvelujen eri käyttäjäryhmien kuluihin (https://blogi.thl.fi/asiakasmaksulaki-2021-miten-kay-pienituloisten-ja-paljon-sairastavien/). Erityisesti lapsiperheet hyötyisivät alentuneista asiakasmaksuista, mutta toisaalta eläkeläisten maksut nousisivat (kotihoidon maksuja lukuun ottamatta).

Kun omatkin hylkäsivät Annika Saarikon

Eduskunnassa nähtiin keskiviikkona poikkeuksellinen ryöpytys siinä mielessä, että edes hallituspuolueiden edustajat eivät juurikaan puolustaneet hallituksen esitystä lähetekeskustelussa.

Ei valinnanvapautta vaan heti omalle lääkärille

4 sote-asiantuntijaa emeritusprofessori Martti Kekomäki, ex-poliitikko Osmo Soininvaara, yleislääketieteen professori Päivi Korhonen ja Husin entinen johtaja Aki Lindén esittävät sote-ratkaisuksi 1000 lääkärin lisäystä terveyskeskuksiin. Heidän mielestään malli olisi sekä edullisin että järkevin. He esittelevät mallinsa Helsingin Sanomissa sunnuntai-sivuilla loppiaisena 6.1.-19. Edellämainittujen asiantuntijoiden mukaan olisi järkevämpää ja halvempaa palkata terveyskeskuksiin tuhat yleislääkäriä kuin hajottaa koko systeemi.

 

Sote ja valtiontuki

Euroopan unionin perussopimukset kieltävät pääsääntöisesti sellaiset jäsenvaltioiden taloudelliseen toimintaan kohdistamat valtiontuet, joilla on vaikutuksia yhteismarkkinoiden toimintaan. Yhteiskunnan tuottaminen palvelujen ja markkinamekanismin yhteensovittaminen onkin siksi taitolaji. Sote-uudistuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa yhteensovittamista yritettiin ensin ajatuksella, että julkisen toimijan palvelut tuotettaisiin yhtiömuodossa. Tällöin Sipilän hallituksen lakiesityksissä perusteena yhtiöittämiselle oli EU-oikeuden vaatimus kilpailuneutraliteetista.

Sote ja joulun henki

Hallintoylilääkäri nuokkui kotinsa työhuoneessa unen rajamailla välillä torkahdelleen. Joulu oli tulossa, mutta vielä piti saada muutama asia valmiiksi ennen pyhiä. Perhe valitti ainaista työsidonnaisuutta, mutta hallintoylilääkäri piti itse tärkeämpänä saada lausunnot, suunnitelmat ja selvitykset aikataulujen mukaisesti valmiiksi. Hallintoylilääkärin huone olikin täynnä valtavia paperipinoja eri aiheista. Hallituksen esitykset sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseksi keräsivät jo pölyä huoneen nurkassa.

Olisiko sote-lainsäädäntö korjattavissa?

Kansanedustajat aloittavat jo joulutaukoaan lukuun ottamatta eduskunnan perustuslakivaliokuntaa, joka kokoontuu vielä 17.12.2018 käsittelemään henkilötietojen käsittelyä poliisissa ja puolustusvoimissa koskevia lakeja. Sitä edeltävä viikko kului valiokunnalta pitkälti sote- ja maakuntauudistusta koskevien valiokuntamietintöjen asiantuntijakuulemisissa. Itsekin annoin lausuntoni valiokunnalle sekä soten tietosuojaongelmista että uudelleen muotoillun asiakassuunnitelman velvoittavuudesta.

Onko sairausvakuutuskorvausten leikkaamisessa mitään järkeä?

Sipilän hallituksen alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä sote-uudistus vaiheittain: Ensin piti integroida sosiaali- ja terveydenhuolto samaan tapaan kuin monissa hyvinvointikuntayhtymissä (Eksote, Siun sote jne) on jo tehty. Sitten piti uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus. Viimeksi piti avata hallitusti sosiaali- ja terveydenhuollon markkinaa. Uudistuksen alkuperäinen prosessikaavio oli järkevä ja hyvin perusteltavissa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä