Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Jussi Jalonen
Tampere
Keskusta
Olen sotahistorian tutkija. Olen kirjoittanut jääkärieversti Eino Polónin elämänkerran, toimittanut Kaarlo Kurkon muistelmain puolankielisen käännöksen ja laatinut useita alan artikkeleita. Asun Pyynikillä, työskentelen Tampereen yliopistolla ja istun sekä Tampereen Yliopiston Tieteentekijäin (TATTE ry) hallituksessa että yliopiston työsuojelutoimikunnassa. Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen j.o.jalonen at gmail.com.
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Onko ympärileikkaus kivikautinen perinne vaiko kenties vähän myöhempää perua? Sauna käsittääkseni on kivikautinen perinne enkä ole valmis lopettamaan sitä missään historian vaiheessa. Sama pätee moneen muuhunkin kivikautiseen perinteeseen kuten marjojen poimimiseen, kalastukseen ja nuotion äärellä yhdessä olemiseen.
Matti Hirvonen, 16.5.2012 klo 22.03 kirjoitukseen Mitä tehdä Suomen juutalaisille, jos he eivät luovu ympärileikkauksesta?
Kuulkaahan nyt takinkääntäjät. Osa teistä yritti vetää aiemmissa blogeissa Farzadia alta kölin sen kuin ehti, koska ei yrittänytkään ymmärtää, mitä hän yritti sanoa. Nyt sitten riemastutte, kun hän osoittautuukin islamiin kriittisesti suhtautuvaksi.
Juho Joensuu, 16.5.2012 klo 08.01 kirjoitukseen ”Patrioottista multikult(t)ia?”
Minusta taasen, Jerry Cotton edustaa paljon syvällisempää, todellisempaa ja ihmisille käytännönläheisempää filosofiaa kuin Ayan Randi.
Timo Anttila, 15.5.2012 klo 09.15 kirjoitukseen Ayn Rand, terveellistä tuuletusta
On kuitenkin kysyttävä, onko vainoharhainen pelottelu tuomittavaa poliittista toimintaa? Laitontahan se ei sinänsä ole. Vainoharhainen pelottelu ja erilaisten liioittelevien kauhukuvien maalaaminen on täysin normaalia ja tavanomaista poliittista toimintaa, joten ainoa kysymys noussee siitä, saako siirtolaispolitiikasta keskustellessa käyttää tämän laista poliittisen retoriikan perusvälinettä, vai onko se tulkittavissa rasismin ilmentymäksi?
Mikko Ahola, 12.5.2012 klo 13.09 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
Mervi Luhtanen: "Maahanmuuttokeskustelu on meillä kokonaan lapsenkengissään ja on pakko olettaa, että ikävät ylilyönnit johtuvat siitä. Ensinnäkin meillä sekoitetaan sekä tahallisesti että tahattomasti maahanmuuton eri osa-alueita" Maahanmuuton eri osa-alueiden ja käsitteiden tarkoituksellinen tai tahaton sekoittaminen on tosiaan valitettavan yleistä nykyisessä maahanmuuttokeskustelussa. Siinä suhteessa keskustelu on tosiaan taantunut osin aina lapsenkenkiin asti, niin virheellisiä ja...
Jonne Himanen, 7.5.2012 klo 14.11 kirjoitukseen Menneisyyden vai tulevaisuuden Suomi?
Farzad: "Monet sivistyneesti ja asianmukaisesti kommentoivat kirjoitukseeni, vaikkeivät välttämättä olleet samaa mieltä asioista kanssani, mutta toiset taas eivät löytäneet sananvarastostaan mitään muuta, kuin pilkkaavia sanoja ja uhkaavia termejä." Jouduit tahallisen trollauksen kohteeksi. Silloin tarkoitus ei ole keskustella vaan pyrkiä vaientamaan keskustelu mölinällä. Kun julkaisit blogauksesi avattiin sitä koskeva ketju myös homma-foorumilla ja trollit kävivät hakemassa sieltä vauhtia....
Jonne Himanen, 7.5.2012 klo 12.10 kirjoitukseen Menneisyyden vai tulevaisuuden Suomi?
Kiitos Hemmo takahikiäläisyydestäni jonka arvonimen otan vastaan kunnianosoituksena,sillä olen nimittäin ollut kunnallisena päättäjänä jo vuonna 1969, jolloin vielä nämä tohtorit tuskin ovat olleet edes himona isänsä silmissä. En tiedä sitten mistä johtunee,että Helsinkiin tullista tulleet eivät muista juuriaan, tuntuu kuin niissä olisi jotakin hävettävää. No tietenkin tuonsuuntaiset kannanotot voidaan asettaa paikalliseksi ääntenkalasteluksi.Kuitenkin kannan ylpeänä takahikiäläisyyttäni,vaikka...
Aimo Remes, 6.5.2012 klo 19.29 kirjoitukseen Takahikiän varavaltuutettu/ Jussi Halla-aho
Markku, kyllä se Tampere ja Rovaniemi aina yhden nirppanokkien Helsingin voittaa, joka ei ole edes metropoli, vaikka niin luulevatkin :)
Hemmo Koskiniemi, 6.5.2012 klo 15.48 kirjoitukseen Takahikiän varavaltuutettu/ Jussi Halla-aho
Onko jonkun muunkin mielestä kovin ironista, että Suomea puolustaa amerikkaharrastajan edustama "Defence League"? EDL:n edesottamuksia voi seurata tuolta: http://edlnews.co.uk/
Matti Hirvonen, 5.5.2012 klo 13.44 kirjoitukseen Defence League median ja suvaitsevaiston vääristelyn kohteena.
Paras tapa puolustaa Suomea on mennä töihin.
Juhani Pitkänen, 5.5.2012 klo 09.58 kirjoitukseen Defence League median ja suvaitsevaiston vääristelyn kohteena.
Maan tapa on siinä, että täällä saa olla ihan miten haluaa ja harjoittaa vaikka kuinka kummallisia ja outoja tapoja. Tietenkin jos lakeja rikkoo niin sitten annetaan sanktio lain mukaan. Mutta tuo jälkimmäinen on itsestään selvää jokaiselle aikuiselle ihmiselle, että oli missä päin maailmaa tahansa, niin paikallisia lakeja tulee noudattaa mikäli haluaa välttää ongelmat. Siihen taas ei mitään rasistista iskulausetta tarvita.
Matti Hirvonen, 2.5.2012 klo 09.51 kirjoitukseen Emme kaipaa maahanmuttajien neuvoja
Mutta sinähän tuossa kirjoituksessasi vaadit Suomen kansalaisten testaamista.
Anna Mikkola, 1.5.2012 klo 18.05 kirjoitukseen Somalien virta pitää katkaista heti! Korjattu versio. Missä on sananvapaus?
Missä kohtaa? Ja noin yleensä, kyllä niitä on muitakin bännätty Uudessa Suomessa kuin Kaitsua -ilman että on pitänyt sananvapausmarttyyriksi heittäytyä.
Timo Anttila, 1.5.2012 klo 16.40 kirjoitukseen Somalien virta pitää katkaista heti! Korjattu versio. Missä on sananvapaus?
Käänne tapahtui sinä hetkenä, kun Jutta Urpilainen palasi Euroopan-reissultaan kengänkorko poikki, tukka sekaisin ja silmä mustana, mutta vakuuspaperi käsilaukussa. Poliittiset vastustajat koettivat lytätä saavutuksen muka naurettavana, mutta vakuuksien tasopa ei ollutkaan asian ydin. Vakuus-projektin onnistuminen tuli suureen tarpeeseen sekä sosialidemokraateille että laajemmin sisäpoliittisesti. Se oli Urpilaisen tulikoe, jolla nuori naisministeri lopullisesti otti komennon puolueessaan....
Tuomo Kokko, 29.4.2012 klo 15.15 kirjoitukseen Puolueitten kannatus huhtikuussa 2012
Niin on minullekin,esiintyy nyt puolueen tiedottajana johon häntä ei tietääkseni ole nimittänyt puoluehallitus vaan itse. Minun mielestäni alkaa muistuttaa "hovinarrin asemaa" uhostaan valloittaa AY liike sähköpostivuodot ym. Ymmärrän jos ihminen humaltuu viinasta, sillä siitä selviää, mutta vallastahumaltumisesta ei näytä selviävän kukaan. Vanha kansanviisaus totesi, kun työn näkee niin tekijän tuntee.
Aimo Remes, 28.4.2012 klo 13.07 kirjoitukseen Putkosen uusi mediapolitiikka ei saa kannatusta HOMMASSA
On ehdottomasti väärin kutsua Perussuomalaisia raiskaajapuolueeksi. Sellaista yleistystä ei pidä tehdä. Blogisti ei tietenkään ole tehnytkään niin mutta ehkäisenpä nyt ennalta sitä ettei vain joku keksisi yhdistää persujen mittavia rikostilastoja eräisiin kulttuuriominaispiirteisiin joista eliitti ja media vaikenevat ja joista keskusteleminen on maassamme kielletty. Olisihan hyvin kohtuutonta esittää hankalia kysymyksiä persuraiskauksista ja muusta persurikollisuudesta joka on aiheuttanut...
Anis Harran, 26.4.2012 klo 20.57 kirjoitukseen Perussuomalaiset vaikenevat Putkosen raiskauksesta
Noinhan se periaatteessa menee. Monestihan rikollisten - varsinkin seksuaalirikollisten - sopeuttaminen yhteiskuntaan saattaa olla hankalaa. Ehkäpä näemme vielä joskus nuo raiskaajanuoret, joista sosiaalisessa mediassa on laajalti käsitelty, perussuomalaisissa rakentamassa meidän yhteistä hyvinvointia. Presidentinvaalien aikaan Soini syytti Arhinmäkeä siitä, että heidän kampaniassaan oli mukana kissantappaja (myös tuomionsa kärsinyt). Aika omituinen lausunto mieheltä, jonka puolueen...
Veikko Sorvaniemi, 26.4.2012 klo 12.47 kirjoitukseen Perussuomalaiset vaikenevat Putkosen raiskauksesta
Kaikille ei tunnu aukeavan se, että bloggaaja ei kritisoi niinkään tai edes lainkaan säätiötä, vaan sitä, että kokee PS:n aiemman säätiökritiikin tekopyhäksi. Mikä tässä on vaikeaa?
Perttu Pulkkinen, 25.4.2012 klo 09.47 kirjoitukseen Persut varautuvat "katastrofaaliseen vaalitulokseen" säätiöllä
Olet paljolti oikeassa, mutta myös väärässä, sillä säätiö on ollut jo olemassa aikaisemminkin. Omaltaosaltani ihmettelen puoluetukirahojen käyttämistä mihinkään säätiöön, jonka valvonta on täysin puoluehallituksen ulkopuolella ja säätiö voi mahdollisesti käyttää varojaan myös johtohenkilöille mieluisien ehdokkaiden avustamiseen. Jäljet peloittavat,totesi kettu karhulle. Rehellisyyden ja avoimuuden perikuva Janne Salonen, mitä mieltä olet pitäisikö Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan...
Aimo Remes, 24.4.2012 klo 23.44 kirjoitukseen Persut varautuvat "katastrofaaliseen vaalitulokseen" säätiöllä
"Humanitaarinen maahanmuutto ei sekään ole lähtömaassa ratkaissut yhtään ongelmaa, mutta on niitä aika lailla synnyttänyt kaikissa kohdemaissa." Edustaja Hirvisaarella on varmaan ihan eri käsitys siitä mitä "humanitaarinen maahanmuutto" tarkoittaa mutta jos pakolaisuudesta puhutaan niin kyllä se on ratkaissut aika isoja ongelmia pakolaisiksi joutuneiden ihmisten omassa elämässä. "Maailma on mielisairas." Jos nyt haluat mennä psykiatrisiin vertauskuviin niin ei minusta maailma ole sen...
Anis Harran, 22.4.2012 klo 23.04 kirjoitukseen Suomi on suomalaisten maa